Huomenna tämä kaikki on jo eilistä.

”Suurin lohtuni tässä on se, että rakastin häntä täysillä loppuun saakka. Vaikka rakkautemme väliin tuli jotain loputonta, niin itse rakkaus säilyi elossa. Se haavoittui hetkeksi, mutta pienen paikkailun jälkeen se loisti taas kirkkaampana kuin mikään muu ikinä pystyy loistamaan. Ehkä vielä jonain kauniina päivänä uskallan kohdentaa rakkauden toiseen ihmiseen, jonka luomaan maisemaan haluan jäädä osaksi.”

Taloyhtiömme saunatilat sijaitsevat yhdeksännessä kerroksessa. Pukuhuoneen Ikkunasta näkyy maisema yli kaupungin, jota tänä iltana taas katselin. Maisema on yhdelle katseelle liian suuri. Haluan katsoa maisemaa vain pala kerrallaan. Minulle riittää pieni osa maisemasta. Kappale maisemaa, joka on niin kaunis, että sen taakse ei ole tarvetta edes nähdä.

Kohdistin katseeni osaan maisemista, joilla on ollut merkitys. Lokakuiseen iltaan vuonna 2006, jolloin lapseni syntyi. Hain katseellani ilmansuuntaa, jossa sijaitsee sairaalan bussipysäkki, jossa kymmenen vuotta sitten seisoin kahden tunnin ikäisenä isänä. Muistin ne syksyn tiputtamat lehdet jalkojeni alla ja maiseman, joka syksystä huolimatta huokui uutta syntymää.

Yritin löytää maisemasta sen kaupan parkkipaikan, jossa yritin valuttaa kyyneleinä ulos vanhaa tuhoutunutta maisemaa ja löytää ajatuksista lohdullisen paikan, jonne asuttaa katseeni katsomaan uutta kaunista maisemaa. Muistin, että syksy kesti sinä vuonna pidempään kuin koskaan ja rakkaus, joka runnoi rintani ruhjeille ja pelko, joka painoi palana kurkussa, saivat maiseman näyttämään samanaikaisesti kauniimmalta ja uhkaavammalta kuin koskaan.

Hain katseellani tornia, jossa vuonna 2013 pidin itse kirjoittamani hääpuheen kahden tunnin ikäiselle vaimolleni. Toukokuu synnytti uutta kesää ja uutta avioliittoa valtavalla voimallaan. Tornin alakerran juhlahuoneesta näkyi se pieni pala maisemaa, joka oli niin kaunis, että sen taakse ei ollut tarvetta edes nähdä.

Ihminen hakee elämälleen pysyvyyttä. Sitä maisemaa, joka odottaa aamuisin verhojen takaa. Maisemaa, joka ei vaihdu. Pysyvyys on aina rajallinen käsite. Sitä ei ole olemassa. On vain aika, joka lakkaa olemasta. Sillä ajalla on aina pienempi merkitys kuin sen ajan sisällä tapahtuvalla toiminnalla. Mikään ei ole koskaan ikuista. Ei ole olemassa pysyvää maisemaa, jonka taakse voisi piiloutua. Pysyvyyden kesto on rajallinen.

Meillä on käytettävissä tämä hetki. Meillä on käsissämme tämä hetki. Mitään muuta meille ei koskaan tule olemaan. Siinä hetkessä meidän tulee muodostaa maisemamme ja olla siinä osana. Pysyvyys on voimakkainta tässä hetkessä. Huomenna tämä kaikki on jo eilistä. Me emme voi antaa tämän kaiken vain hiljalleen valua ohi. Meillä ei ole muuta kuin tämä hetkemme.

”Jonain öinä kaikki palaa ennalleen. Kuulen lasten naurua ja näen edessäni miehen, jota alan vimmaisesti koskettaa. Tuntuu kuin minulla olisi kiire koskettaa mahdollisimman paljon. Aamuisin minua itkettää ja naurattaa. Olen saanut hetken, jota ei oikeasti ole enää olemassa. Kuolema on siinä mielessä armoton, että se jättää jäljelle vain unet ja muistot. Samasta syystä kuolema on myös armollinen, että edes ne jäävät. Herätessäni en tiedä, onko tulossa hyvä vai huono päivä. Haluan kuitenkin uskoa, että hiljalleen kaikki muuttuu paremmaksi ja surun reunoille muodostuu kauniit reunat.”

Pysyvyys on rajallinen käsite. Ainoa asia, joka kestää ikuisesti on rakkaus ja ehkä on hyvä palata tekstin alkuun ja ottaa lainauksesta heittomerkit pois ja tehdä siitä yleinen totuus, suurinta on rakastaa täysillä. Aika se rakkauden ympärillä on vain aikaa, joka ei ole loputonta, 

( Sitaateilla tekstissä olevat lauseet läheisiään onnettomuudessa menettäneen kirjeestä.)