Havaintoja parisuhteesta

”Huominen on aina tulevaisuutta”

31.7.2018 Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Heidi Valasti on upea ihminen, nainen. Hänessä on ihmistä enemmän kuin monessa ihmisessä yhteensä. Heidi Valasti on myös seksologi ja pariterapeutti. Eniten hän on kuitenkin hieno ihminen, ystävä.  Hän oli vieraana lauantaina häissämme ja piti siellä puheen, jonka haluan saattaa julkiseksi. Julkiseksi siksi, että se pitää sisällään kaikkea hyvää parisuhteisiin ja avioliittoihin liittyvää. Olkaa hyvä.

Teksti: Heidi Valasti

”Katri ja Sami

Julkisuudessa teille on annettu monia nimityksiä ja adjektiiveja, mutta minun substantiivi teistä molemmista on ”Rakas” eli Rakas Katri ja Rakas Sami, Rakas hääpari ja myös rakkaat te muut.

Koska olen tällainen hieman vanhempi naishenkilö (täti-ihmiseksi en vielä suostu), ja jo kolme kertaa naimisissa koen velvollisuudekseni ja oikeudekseni antaa teille muutamia parisuhdeneuvoja. Kehotan kuuntelemaan tarkkaan, sillä toinen kuuluisa neuvojen antaja on Matti Nykänen ja hänhän on yhtä aikaa antanut toivoa, että pelotellut:

”Jos menee hyvin, niin meikäläinen paikalle. Se on 7 sekuntia ja kaikki on päin persettä.”

Toisaalta perse on näytellyt teidän elämässä isoa osaa. Samihan on nyt tässä tilanteessa, koska Katrilla on perse. (Ai niin, toki myös silmät.) Kuvitelkaa tilanne, että ei olisi! Ja Katri seuraa jalkapalloa. Siis ”jalkapalloa”, tiedättehän sen kaarevan, kiinteälihaisen, jalomuotoisen nahkakappaleen, johon mieluusti tarttuisin kiihkein sormin, kaksin käsin kiinni.

Noh, nyt asiaan eli niihin parisuhdeneuvoihin

Ole haluton

– Osoita haluttomuutta riitelyyn ja vittuiluun.

Välttele

– Välttele toisen haavakohtien härkkimistä.

Pihtaa

– Pihtaa ja säilytä sisälläsi, jos suustasi tai toimissasi tulisi esille halveksuntaa tai väheksyntää.

Kutista

– Pienennä ja kutista epäuskon tai epätoivon tuntemukset.

Pakene

– Pakene pahansuopia puheita ja tahtotiloja.

Kiristä

– Rakkautesi sidettä, jos se meinaa löystyä.

Kaikkein viimeisin neuvoni on yksinkertaisesti:

RAKASTA

– Mutta vaikutelmani mukaan te sen osaatte ja te siihen luotatte ja te sen varaan nojaudutte, luottavaisesti. Joten mitäpä minä siihen lisäämään.

Sen sijaan käännyn vielä kokeneemman naimisissa olon ja avioliittoneuvojan puoleen. On olemassa vielä kokeneempi naimisissa-olo konkari kuin minä ja hän on Matti Nykänen. Olisikin suuri tappio jättää käyttämättä myös hänen menestyksekkäät ohjeet ja näkökulmat rakkauteen ja parisuhteisiin.

”Jokainen tsäänssi on mahdollisuus”. Te olette antaneet toisillenne ja suhteellenne mahdollisuuden, sillä ”elämä on ihmisen parasta aikaa” ja ”huominen on aina tulevaisuutta”, mutta nyt me olemme kaikki tässä teidän kanssanne juhlimassa rakkauttanne, mutta kai tiedätte, että ”rakkaus on kuin lankakerä, se alkaa ja loppuu”, mutta toisaalta se on ”fifty-sixty”, että miten käy.

Tuolla logiikalla en itse usko lankakerän loppuvan koskaan. Sen sijaan teette sellaista kudelmaa. On suoraa ja solmua, nurjaa silmukkaa ja oikeaa silmukkaa. Tekemällä 1 silmukka oikein ja 1 silmukka nurin, syntyy joustinneule ja neulomalla tuosta rakkaus lankakerästä 2 silmukka nurin ja 2 silmukkaa oikein syntyy vahvempi joustinneule.

Ja aina voi purkaa, katsoa, mikä meni pieleen ja neuloa tuosta lankakerästä uudestaan mutta parempaa, sillä Matin sanoin: ”Tekemätöntä ei saa tekemättömäksi”.

Mutta tehdyn saa. Aina voi purkaa, tehdä, korjata, kokeilla, eheytyä. Jos ei uskalla, ei ole elämää ja ”elämä on laiffii”.

Upeaa Rakkauslaiffii teille rakkaat.”

Lue myös

Suosittelemme