Hyvä parisuhde on kuin Aira Samulin

Uusintateksti.

Kysymys on asenteesta. Aira Samulin täyttää tänään yhdeksänkymmentä vuotta. Olen iso fani. Ja sen lisäksi olen aivan varma siitä, että Aira Samulin vetää enemmän leukoja kuin minä. Kysymys on intohimosta. Siitä, että on jokin asia elämässä, joka ajaa ihmistä toimimaan. Yhdeksänkymmeneen ikävuoteen mahtuu niin paljon vastoinkäymisiä ja suruja, että niihin olisi voinut hukkua tai katkeroitua.

Siitä on ehkä kymmenen vuotta aikaa. Olin työni puolesta 94-vuotiaan Marjatan asunnossa. Hän sanoi minulle suoraan, että tykkää katsella nuorten miesten pyllyjä. Mukavinta olisi vähän jopa puristaa. Marjatta oli rohkea ja suorapuheinen. Miksi ei olisi? Jos siinä iässä ei sitä ole, niin milloin sitten? Marjatta pyysi lupaa, että saisi koskettaa pyllyäni. Mikäpä minä Marjattaa olin kieltämään. Sitä vartenhan miehillä pakarat on, että mummot saa kosketella niitä. Mutta tähän kohtaan haluan tähdentää, että vain luvalla. Luvatta ei pidä toisen pyllyyn käydä kiinni.

Minä haluan olla oman elämäni Marjatta ja Aira, kun olen heidän iässään. Haluan, että minusta näkee, että olen elänyt sen näköisen elämän kuin olen halunnut elää. Haluan säilyttää intohimon. Sen tunteen, että aamuisin minulla on vain hyviä syitä nousta ylös sängystä. Kysymys on asenteesta.

Jos Marjattaa vain katsoi syvälle silmiin, niin hänestä huokui elämästä tullut ilo. Ei ollut minun pyllyni ensimmäinen, johon Marjatta kätensä tartutti. Sen näkee ihmisestä, kun on saanut elämässään haluamansa. Pitää vain muistaa yksi tärkeä oppi. Yhtä saavutettua hyvää kohden voi joutua kokemaan kaksi huonoa. Tulee aamu, jolloin kaikki menee suoraan kohti helvettiä. Aamu, jolloin tuntee, että tästä ei enää ihminen jaloilleen selviä. On kaksi vaihtoehtoa. Jäädä raunioiden sekaan lojumaan tai alkaa rakentaa uutta rakennusta. Kysymys on asenteesta.

Minä haluan olla Aira ja Marjatta.

Ja kuinka sattuikaan. Odotin tänään rappukäytävässä hissiä. Hiljainen aamupäivä. Tai melkein hiljainen. Hiljaisuuden keskeltä alkoi kuulua rakkauden äänet. Unohdetaan runokieli. Kysymys on asenteesta. Erään oven takana oli käynnissä intohimoinen paneminen. Kohdensin äänen oven taakse, jonka nimikyltissä oli kaksi nimeä. Ei sillä, että olisin mennyt oven taakse pitkäksi aikaa kuuntelemaan, mutta sen verran äänistä tein päätelmää, että seksi ei tapahtunut sängyssä. Ei sillä, että olisin postiluukusta alkanut katsoa ja varmistaa. Ja vaikka olisinkin niin tehnyt, niin pettymyksekseni olisin todennut, että väliovi oli kiinni. Kuinka iloiseksi tuosta äänestä tulinkaan.

Melkein kapinallista harrastaa seksiä maanantaina aamupäivällä. Ja tehdä se vielä niin, että koko kaupunki kuulee. Tai ainakin puoli rappua. Siellä oven takana asustelee pariskunta, joka on ajautunut intohimon syliin aikana, jolloin puoli kaupunkia makaa tylsistyneinä työtuoleissaan. Ihan hetkellisesti tuli intohimon tasosta päätellen mieleen, että toivottavasti he molemmat viettävät vapaapäiväänsä mitä ihanammalla tavalla, eikä vain toinen ole sitä viettämässä. Ajoin sen ajatuksen pois mielestäni ja päätin, että he ovat pari, joka ajattelee elämästä niin kuin elämästä kuuluu ajatella. Että kysymys on asenteesta. Pitää olla intohimo, jotta vastoinkäymiset ja surut muuttuvat voimaksi eikä katkeruudeksi. Koska parisuhde on kuin Aira Samulin. Se elää pitkään vain asenteella ja intohimolla.

Jos tästä eteenpäin minulta kysytään elämäni tavoitetta. Niin vastaan, että haluan tulla oman elämäni Airaksi ja Marjataksi. Sitä kohti lähden ainakin kulkemaan. Kysymys on asenteesta.

Elämä ei ole tarkoitettu ohitettavaksi.