Sana viikonvaihteeksi: I go fucking nuts.

Kyllähän te tiedätte sellaisen voittajafiiliksen. Kaikki lähti siitä, kun vaimo pyysi, että toisin kaupasta hänelle sellaisen uutuuskarkkipussin. Kävelin karkkihyllyn väliin ja aloin etsiä sitä siitä helvetillisestä karkkipussimerestä. Ei osunut silmiini millään. Kävelin hyllyt läpi kymmeniä kertoja, askelmittariin tuli vartissa kymmenentuhatta askelta ja silmistä alkoi vuotaa verta. Ei vain karkkipussia missään. Pidin yllä suomalaisen miehen perinteitä, että mielummin kuolen eksyneenä metsään kuin kysyn keneltäkään apua, joten en hakenut myyjää paikalle. Kunnes olin aivan varma asiasta. Koska se on uutuuspussi, niin sitä ei ollut vielä kaupassamme. Kotiin mentyäni ilmoitin suru-uutisen vaimolleni. Tiedättehän mitä siitä seuraa. Kieltäminen ja hirvittävä inttäminen, että kyllä siellä niitä on, sinä et vain löytänyt, tyhmä. Olin asiasta niin varma, että sanoin vaimolle hyvin itsevarmalla äänellä, että lähdetään vaikka yhdessä katsomaan, niin siellä ei niitä ole. Sittenhän me lähdimme. Voi kuinka iloitsin tulevasta voittajafiiliksestä, kun vaimo huomaisi, että siellä ei todellakaan ole niitä karkkipusseja. Aloin kävellessä jo harjoitella mahdollisimman mitäminäsanoin ilmettä voittoni hetkellä. Jäin karkkihyllyn eteen seisomaan miesuhoasennossa jalat vähän harallaan ja pää takakenossa. Kymmenessä sekunnissa vaimo tuli hyllyjen välistä se saatanan uutuuskarkkipussi käsissään. Se oli elämäni pisin kävelymatka kotiin. Sitä nöyryytyksen määrää, kun vaimo kahisteli sitä karkkipussiaan käsissään ja kotona otti sen syliin ja hidastetuin liikkein otti suklaata pussista. Minunkin olisi tehnyt mieli, mutta se olisi ollut viimeinen nöyryyttävä ja häpeällinen virhe pyytää itselle yhtä. Järsin sivussa porkkanaa.

Eilen olin ostamassa viikoksi ruokaa. Lapussa luki, että cashewpähkinää. Se oli yksi tärkeimmistä tuotavista. Löysinkin helposti pähkinähyllyn. Siinä tulivat rivissä vastaan peanuts, crispy peanuts, pistachio nuts, walnuts, brazil nuts, mixed nuts ja sitten aloitin hyllyn alusta ja taas peanuts, crispy peanuts ja minä mielessäni huusin, että I go fucking nuts ja niitä cashewnutseja ei vaan vastaan tullut. Kaikkia muita natseja siinä silmieni edessä pyöri kuin Joensuun torilla, mutta ei niitä oikeita. Päätin, että minä etsin niitä vaikka viikon, koska en halunnut taas kokea sitä samaa nöyryytystä, että vaimo hakee myöhemmin se sama mairea ilme kasvoillaan pussin sieltä itselle. Aikani siinä pyörittyäni kävelin hyllyn sivupäätyyn ja siellähän ne sitten oli. Mikä ihmeen paikka se niille on? Miksi yhdet pähkinät on pitänyt piilottaa ihan eri paikkaan, missä kaikki muut pähkinät ovat? Olen aivan varma, että myyjät olivat huomanneet, että olin tullut kauppaan ja olivat tahallaan siirtäneet pähkinät sinne päätyyn ja naureskellen taukohuoneesta katsoneet, kun tuskaisena tepastelin siinä pähkinähyllyn edustalla. Niin on käynyt ennenkin. Tekevät videoista koosteen, jota sitten firman saunailloissa humalassa katsovat, ennen kuin ovat siinä kohtaa humalaa, että alkavat vilkuilla jo toisiaan. Sillä kertaa onneksi löysin pähkinät ja vaimo sai pussin syliinsä hypisteltäväksi.

Vaimon siinä rouskuttaessa pähkinöitään puhelimeni ilmoitti sähköpostiäänen. Sieltä se tuli, kuin voittajafiilis kirkkaalta taivaalta. Luin postin moneen kertaan, että varmasti ymmärsin, mitä siinä sanotaan. Nyt olisi ilmoittaa vaimolle sellainen asia, että vaimolla pähkinät sinkoisi rinnuksille. Kutsu Helsingin messukeskukseen pitämään pieni puhe ja yleisönä olisi 60 naisbloggaria. Kutsu oli esitetty kysymyksen muodossa, että olisinko kiinnostunut. Niin, se olikin visainen kysymys pohdittavaksi, koska samaan aikaan tulisi televisiosta Vuoristosairaalan jakso. Olisinko kiinnostunut, no todellakin olin kiinnostunut! Minä säntäsin saman tien eteiseen kiskomaan kenkiä jalkoihini, vaikka tilaisuuteen oli vielä viikkoja. Raavin ulko-oven edessä jaloillani maata kuin härkätaisteluun valmistautuva härkä, että päästäkää minut aitauksesta, täällä on parisuhde-peto irti. Vaimo latisti vähän tunnelmaa sanomalla, että eipä juuri ole huolissaan, kun on varma siitä, että en löydä oikealle osastolle. Ikävintä kommentissa oli, että se voi olla hyvinkin mahdollista. Siellä minä pyörin ympyrää kuin liian ahtaassa häkissä oleva minkki messukeskuksen edessä löytämättä taas etsimääni. Sitten tulisin kotiin ja siellä vaimo olisi sohvalla sylissään uutussuklaapussi, cashewpähkinä ja pisteenä iin päällä yksi naisbloggari.

Eikä siinä mitään. Kyllä minä suon voittajafiiliksiä ihan kaikille, sillä kyllä minä niitä fiiliksiä haalin tässä vuoden mittaan vielä lukuisia. Kunhan nyt alkuun pääsen. Ehkä jo tänä viikonloppuna.