Havaintoja parisuhteesta

I was made for lovin’ you baby

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”I was made for lovin’ you baby, you were made for lovin’ me.”

Niin laulaa kasaribiisissään legendaarinen bändi KISS. Otan biisin kertosäkeen tekstiini siksi, että siinä lauseessa on vastaus siihen liian monesti esitettyyn kysymykseen, että miksi olen menossa naimisiin? Tyhjentävämpää vastausta en voi itse antaa.

Kyseinen biisi soi tulevan vaimoni autoradiossa hänen ajaessaan eräänä räntäsateisena joulukuisena iltana Tampereelta Turkuun kahden tunnin ensitapaamisemme jälkeen. Tunnelmissa, joissa tämä hetki tässä tuntui vielä täysin mahdottomalta ajatukselta.

Anna lehdessä 73-vuotias näyttelijä Kristiina Halkola kertoo kohdanneensa elämänsä rakkauden 54 vuotta sitten olleessaan yhden pienen lapsen äiti. Hän sanoo, että he ovat olleet sen jälkeen päättömän rakastuneita. Kun hän vuonna 1964 kohtasi sielunkumppaninsa Eero Melasniemen, he molemmat tajusivat, että se on menoa nyt ja syntyi halu olla toisen kanssa. Haastattelussa Kristiina Halkola sanoo, että ei tämä enää mihinkään pieneen kaadu.

Aivan helvetin kaunis tarina. Löytää sielunkumppaninsa nuorella iällä ja nautiskella yhteisestä parisuhdematkasta vanhuuteen. Sen kun tietää tasan sillä hetkellä, kun tapaa ensimmäisen kerran sielunkumppaninsa, että siinä on ihminen, johon haluaa jäädä. Sitä tunnetta on vaikea sanoilla selittää. Ihmiset, jotka ovat olleet siinä tilanteessa tietävät, että mitä tarkoitan.

Yhteys.

Se on sana, joka kuvaa tunnetta. Yhteys voi syntyä yhdestä lauseesta, yhdestä katseesta tai yhdestä suudelmasta. Kun yhteys syntyy, niin samalla syntyy jokin selittämätön tunne kaiken pysyvyydestä ja siitä, että kaikki on tästä eteenpäin mahdollista. Syntyy rakkaus, jota Kristiina Halkola kuvailee päättömäksi. Syntyy tunne, että sille ihmiselle, johon on päättömästi rakastunut, uskaltaa sanoa ne kaikkein vaikeimmatkin asiat.

Yhteys vaikuttaa kaikkiin parisuhteessa oleviin asioihin. Henkinen yhteys, jossa toiseen voi turvautua sekä hyvinä että huonoina hetkinä. Fyysinen yhteys, jossa toisen kanssa voi heittäytyä mitä rohkeimmilla ja mielikuvituksellisimmilla tavoilla. Syntyy luottamus, jonka sisällä uskaltaa olla välillä heikko ja välillä rohkea. Syntyy loputon rakkaus. Syntyy loputon halu.

Siinä riittävä syy sille, että sanon ihmiselleni ”tahdon”.

”I was made for lovin’ you baby.”

Itse asiassa, en tiedä mitään muuta syytä ylipäätään olla parisuhteessa.

Lue myös

X