Havaintoja parisuhteesta

Ihmetyksen aiheita: Naisen käsilaukku

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Hän pyysi tuomaan käsilaukkunsa.  Tein kuten pyydettiin. Aina teen. Nostin rivakalla liikkeellä laukun lattialta ja käsi oli lähteä sijoiltaan. Ihan helvetin painava. Punnitsin sen. Painoi vähän yli kolme kiloa. Saman verran kun lapseni painoi syntyessään.

Pyysin näyttämään mitä laukku pitää sisällään.

Lista on seuraava:

Kalenteri (aivan käsittämättömän paksu), purkkaa, aurinkolasit, lompakko, kyniä, tampooneja, paperipuuteri, neljä huulirasvaa, bussikortti, kaksi silmälasiliinaa, puhelin, päänsärkylääkkeitä, toppaa lääkkeitä, huulikiilto, kolme nappia, kynsiviila, pari muistitikkua, hiusharja, kotiavain ja kauppakuitteja.

Pyysin lopettamaan näiden jälkeen. Olen nimittäin varma, että jos käden olisi työntänyt vielä syvemmälle, olisi laukusta löytynyt Espoon kaupungilta hävyksissä olevat 9800 tietokonetta, eräs vuosi kadonnut malesialainen matkustajalentokone sekä naapurin pari kuukautta sitten karannut kissa.

Otin vertailun vuoksi esiin oman olkalaukkuni. Se on Converse. Haluan esittää nuorekkaampaa mitä oikeasti olen. Sieltä löytyi vanha pitkävetokuponki, maaliskuulta, viisi kohdetta veikattu isolla kertoimella, mutta pienellä panoksella. Ei voittoa. Laukun pohjalta hiekkaa ja jotain paperisälää.  Muuta siellä ei ollutkaan. Bussikortin piti olla siellä.

Ei ollut. Tuli mieleen, että missähän se sitten on.

Jos minulla olisi yhtä paljon tavaraa mukanani, niin se olisi suunnaton riski. Kohta minulla ei olisi jäljellä mitään. Mitä vähemmän sen parempi. Jos vanhan pitkävetokupunki häviää maailmalle, niin tappio ei ole suuri.

Lue myös

X