Havaintoja parisuhteesta

Ihminen, joka elää puolisonsa elämää

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Pitääkö olla huolissaan, jos puolison kuorsaaminen saa aikaan tunteen, että tekisi mieli painaa tyynyä vähän liian pitkään hänen suunsa edessä, mutta koiran kuorsaaminen saa aikaan vain hyvän ja rentouttavan tunteen?

Tämänkaltaisen huolen oli eräs ihminen lähettänyt ohjelmaan ”Pitääkö olla huolissaan”. Huoli ei ollut ihan sanatarkasti kirjoitettu, mutta ajatus on sama. Tähän vastasi ensimmäisenä kirjailija Miika Nousiainen, joka pohti asiaa siltä kulmalta, että monelle ihmiselle koira on tietenkin tärkeämpi kuin puoliso. Hän jatkoi pohdintaansa ja arveli, että ihmiset, jolla ei ole koiraa esimerkiksi allergian vuoksi, ovat ottaneet puolison lähinnä koiran korvikkeeksi.

Tämä kaikki nyt on vain helppoa ja hauskaa huumoria. Tosin niin kuin kaikissa vitseissä, niin tässäkin saattaa olla puolet totta. Ei liene harvinaista, että joissakin perheissä koira saa huomattavasti enemmän huomiota kuin puoliso saa. Eikä sekään ole täysin tuulesta temmattu ajatus, että puoliso saattaa olla elämässä jonkun toisen asian korvikkeena tai ihan vain vahingossa.

Tämä kaikki tuli mieleeni luettuani sanomalehdestä artikkelin, joka kertoi ihmisen tarinan, joka tuli vain ajautuneeksi parisuhteeseen ja eläneensä siinä vuosia ihan vain siksi, että ei missään kohtaa tullut kehdanneeksi sanoa, että ei siinä oikeastaan halua edes olla. Tilanne vain meni vähän liian pitkälle ja pitkittyessään asia kuin asia on vaikea sanoa. Rehellisessä artikkelissa samainen ihminen kertoi, että ei ole koskaan edes rakastanut puolisoaan.

Olen aiemmin kirjoittanut eräästä ihmisestä, joka suostui parisuhteessaan kaikkeen, mitä hänen puolisonsa kulloinkin halusi. Lopulta hän huomasi asuvansa maalla omakotitalossa, sellaisten huonekalujen keskellä, jotka kaikki tuntuivat hänelle vieraalta ja aloittaneensa lihansyönnin kymmenen vuoden kasvissyönnin jälkeen, ihan vain miellyttääkseen ja koska ei halunnut tuottaa puolisolleen pettymystä. Miten sen enää siinä vaiheessa sanot toiselle, että oikeastaan vihaan asua maalla, omakotitalossa ja ahdistun siitä, että syön lihaa? Tämä kaikki olisi pitänyt sanoa jo paljon aikaisemmin.

Palataan tuohon lauseeseen ”en vain kehdannut sanoa”.

Saan usein blogiteksteihini kommentin, jossa avaudutaan siitä, että puoliso ei tee kodin tai parisuhteen eteen yhtään mitään. Toisaalla saan kommentteja tai viestejä, joissa avaudutaan siitä, että toinen vain määräilee ja nalkuttaa kaikesta mikä liikkuu ja välillä vaikka ei liikukaan. Eräs pysäyttävin kommentti tuli vuosia sitten ihmiseltä, joka sairastui syöpään ja joutui sen vuoksi olemaan sairaalassa pitkiä ajanjaksoja. Ensimmäisen pidemmän sairaalakeikan aikana hänen puolisonsa tuli sairaalaan katsomaan häntä ja kukkapuskan ojennettuaan kysyi, että meneekö hänellä sairaalassa vielä pitkään, alkaa olla nimittäin kotona vähän sotkuista.

Ei se ole syöpähoitojen keskellä ehkä kaikkein ihaninta kuulla olevansa toiselle pelkkä taloudenhoitaja ja siivooja. Sitä voi kysyä itseltään kysymyksen, että minkä ihmeen takia olen antanut parisuhteen mennä siihen jamaan, että puoliso ei kaipaa kotiin rakastettuaan vaan siivoojan. Saman kysymyksen voi kysyä itseltään ihminen, joka kokee, että hänelle koko ajan vittuillaan ja nalkutetaan. Aivan samaten, kun ihminen, jonka puoliso ei tee mitään kodin tai parisuhteen eteen. Ensin kysymys itselle, olenko kehdannut sanoa, että tämä ei vain käy. Sen jälkeen vasta voi syyllistää sitä toista.

Miellyttäminen on valehtelemista. Siinähän toinen luulee, että hänen puolisonsa tekee kaiken omastakin tahdosta ja kuvittelee, että molemmilla on yhteinen tahto. Jos pelkää olla puolison kanssa eri mieltä, niin asiaa pitää työstää. Jos syy on se, että puoliso on oikeasti niin pelottava, että hänelle ei vain uskalla sanoa tai jos on kokemuksia siitä, että puoliso ei jousta missään asiassa, niin puoliso on syytä laittaa vaihtoon tai terapiaan. Sama ratkaisu myös ihmiselle, joka konfliktin tai jätetyksi tulemisen pelon vuoksi ei saa kehdatuksi sanoa omaa mielipidettään tai tahtojaan ja tarpeitaan, niin on syytä katsoa syvään joko peiliä tai terapeutin silmiä. Mieluummin ehkä molempia hyvän lopputuloksen saamiseksi.

Muuten siinä voi käydä niin, että huomaa elävänsä parisuhteessa, jossa ei ole yhtään mitään enää jäljellä ja nukkuvansa vihaamansa omakotitalon vierashuoneen sohvalla saman aikaan, kun aviosängyn toisella puolella kuorsaa onnellinen koira.

Ihan vain siksi, että ei ole kehdannut sanoa.

 

Kirjoitin tekstin käyttämällä sukupuolien sijaan termiä ihminen, sillä tässäkään asiassa sukupuolilla ei ole aiheeseen liittyen mitään merkitystä.

Lue myös

X