Havaintoja parisuhteesta

Ihmistä ei voi omistaa, vaan rakastaa

18.11.2018 Teksti: Havaintoja parisuhteesta

12.3.2017 julkaistu teksti on yksi jaetuimmista blogiteksteistäni ikinä. Tässä teksti uudelleen jaettuna. Vapaus on yksi tärkeimmistä toimivan parisuhteen osatekijöistä. Kukaan ei ole koskaan kenenkään omaisuutta.

 

Tämä ei ole teksti henkisestä lähisuhdeväkivallasta. Niistä karuista tarinoista, joita minäkin olen saamieni viestien kautta joutunut lukemaan. Tarinoita, joissa nainen kirjoittaa lopettaneensa kaikki harrastuksensa, koska hänen miehensä ei päästä häntä lähtemään niihin. Tarinoita, joissa nainen soittaa miehelleen töihin monta kertaa työpäivän aikana, varmistaakseen vain, että mies on töissä, eikä missään muualla. Tarinoita siitä, jossa naista on kielletty halaamasta ihmisiä, koska halaaminen on miehen mittapuun mukaan jo pettämistä. Tarinoita, joissa toisen ihmisen vapautta rajoitetaan muka rakkaudella ja huolenpidolla. Tämä on kirjoitus vapaudesta. Yhdestä parisuhteen tärkeimmästä koossapitävästä voimasta. Kirjoitus siitä, että ihmistä ei voi omistaa, vaan rakastaa.

Tapasin muutama vuosi sitten pubissa pariskunnan, jotka omien sanojensa mukaan olivat olleet yhdessä jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. He olivat iältään siinä neljänkymmenen ja viidenkymmenen välissä. He istuivat samassa pöydässä kuin minä ja ystäväni. Aloimme puhua parisuhteesta. Mies sanoi, että rakastaa naistansa, mutta jos nainen löytää joskus paremman, niin minkä hän sille sitten voi. Sen jälkeen hän sanoi lauseen, jonka olen ottanut yhdeksi parisuhteen voimalauseeksi. Ihmistä ei voi omistaa, vaan rakastaa. Miehen mukaan hänen velvollisuus on rakastaa naistansa niin paljon, että nainen haluaa olla parisuhteessa miehen kanssa. Ja sama toisinpäin. Kenenkään ei pidä hyväksyä puolittaista rakastamista, itsestäänselvyytenä olemista eikä kahlitsemista. Rakkautta on myös irti päästäminen. Ei ketään voi pakottaa olemaan ihmisen kanssa, jonka kanssa ei halua olla. Mies puhui niin viisaita, että uskon hänen parisuhteensa kestävän.

Parisuhde ei tarkoita sitä, että kaikki pitää jakaa. Parisuhde koostuu kahdesta itsenäisestä ihmisestä, jotka ovat vapaaehtoisesti halunneet elää toistensa kanssa. Parisuhde ei tarkoita sitä, että omasta elämästä, omista unelmistaan tai vapaudestaan tarvitsee luopua. Kukaan ei jaksa loputtomiin elää tarkkailun ja kontrollin alla. Koska ihmistä ei voi omistaa. Solmittu parisuhde ei ole mikään lopullinen tuomio, josta ei ole oikeutta lähteä pois. Siltikin on olemassa ihmisiä, jotka ovat oikeasti sitä mieltä, että eroaminen ei ole mahdollista. Kun on kerran luvannut pysyä yhdessä myös niissä vastamäissä. Ja sitten se vastamäki kestää loppuelämän ja siinä loppuelämässä eläessään vasta huomaa, että elämä onkin mennyt.

Onhan niitä kokeiltu ihan yhteiskunnallisilla tasoilla. Rakennettu järjestelmiä, jossa ihminen on pakotettu uskomaan yhteen totuuteen. Tai suljettu uskonnolliseen yhteisöön, josta pois haluava ihminen joutuu tekemään valinnan, että katkaiseeko suhteet kaikkiin läheisiinsä ja saa vapauden, vai jääkö ahdistuneena yhteisöön, jossa ei oikeasti edes halua olla. Sairas parisuhde on juurikin sellainen. Se ei perustu rakkauteen, vaan pakottamiseen. Se tuntuu hirvittävältä lukea. Naisen sanoja, jossa hän suree hukkaan heitettyä viittätoista vuotta elämästään, jossa hänen roolinsa oli olla vaimo miehelleen. Ei mitään muuta. Ei nainen, vaan vaimo. Siinä on valitettavasti pieni sävyero, varsinkin hänen tapauksessaan, jossa hän eli miehelleen eikä itselleen. Onneksi hän kirjoittaa, että kuinka hienolta se tänä päivänä tuntuukaan, kun saa iltaisin lähteä kuntosalille tai teatteriin. Tämä kaikki siksi, että nainen uskaltautui jättämään miehensä reilu vuosi sitten. Uskaltautui jättämään taakseen elämän, joka ei ollut häntä varten tehty. Ja vaikka se vaati paljon luopumisia, niin se toi mukanaan jotain paljon enemmän, vapauden. Ehkä myöhemmin parisuhteen, jossa vapautta ei naiselta pois viedä.

Uskon parisuhteeseen, jossa katto on korkealla ja seinät leveällä. Jos halaaminen olisi pettämistä, palaisin syntisenä helvetin tulessa, jos uskoisin helvettiin. Palaisin minä muutenkin, koska olen tehnyt elämässäni muutakin kuin vain halannut. En usko taivaaseen, enkä helvettiin, mutta uskon parisuhteeseen, jossa saa olla vapaa. Ja tämän saa ymmärtää tahallaan väärin, jos sen haluaa ymmärtää tahallaan väärin. Ei kiinnosta. Uskon muutama vuosi sitten tapaamani miehen sanoihin. Ihmistä ei voi omistaa, vaan rakastaa. Ja rakastan ihmisiä, joilla on oma elämä. Ihmisiä, jotka elävät muiden lisäksi myös itselleen. Ihmisen pitää saada mennä. Ihmisen pitää saada toteuttaa itseänsä. Tämän kaiken voi aivan hyvin tehdä parisuhteessa. Hyvässä ja toimivassa parisuhteessa. Koska olisihan se hirvittävää vanhana havahtua ajatukseen, että eli elämänsä vain toisia varten. Jokainen ihminen on sen arvoinen, että on lupa elää myös itselleen. Parisuhteeseen vietynä se tarkoittaa sitä, että parisuhteessa on kahden ihmisen tahto ja vapaus. Ei vain yhden, jota toinen mahdollistaa ja noudattaa.

Olen ollut onnellinen jokaisessa parisuhteessani, vaikka ne ovat päättyneetkin. Kyllähän se sattui tulla jätetyksi ja nähdä rakastettunsa toisen ihmisen sylissä. Mutta minkä minä sille voin. En minä voi estää toista ihastumasta. Hänellä on siihen oikeus. Olisinhan minä voinut rakastaa enemmän, eikä sekään aina riitä. Ihmisen pitää saada olla vapaa tuntemaan. Jälkeenpäin ajateltuna, emme ehkä olleet toisillemme. Hän tuli onnellisemmaksi jonkun muun kanssa kuin minun. Se on vain ihanaa, että ihminen tulee onnelliseksi. Varsinkin hän, jota minäkin olen rakastanut. Ei meillä ole kenelläkään niin paljon valtaa ja voimaa, että voisimme kahlita toisen omaisuudeksemme ja olettaa, että kerran hänet saatuaan, hän on oleva ainaisesti oma.

Mutta rakastaa voimme. Niin paljon kuin vain mahdollista. Mutta rakastaa rakkauden ja rakastamisen vuoksi. Rakastaa toista ihmistä. Rakastaa ihmisenä toista ihmistä. Ei niin, että se toinen ihminen kuuluisi jotenkin minulle. Olisi minun omaisuutta. Kukaan ei ole. Mitä enemmän toista ihmistä yrittää rajoittaa, sitä varmemmin hän rikkoo niitä rajoja. Koska kukaan ei ahdistumatta kestä kahleissa olemista. Ihminen voi parhaiten vapaana, parisuhteessakin. Rakkauden pitää riittää liimaksi. Jos se ei riitä, niin sitten pitää päästää irti.

Ihmistä ei voi omistaa, vaan rakastaa.