Ikean työkalupakin mittainen mies.

Mies mitataan hänen työkalupakkinsa koon mukaan.
Tämän esihistoriallisen lauseen luin vahingossa jostakin lehdestä, jota ei kenenkään pitäisi lukea.
Haluan kuitenkin leikitellä asialla. Mittauttaa sanallisesti itseni oman työkalupakkini mukaan. Täältä tulee. Kiinnittäkää turvavyönne ja sammuttakaa savukkeenne.

Minä olen Ikean pienen vaaleanpunaisen työkalupakin mittainen mies. Pakissa on vasara, ruuvimeisseli, teriä, jakoavain ja joku, jonka nimeä en muista. Otin pakin mukaani pihaan viime viikolla, kun pyörästäni lähti työmatkalla ketjut. Vaimo oli ottanut auton itsellensä viikoksi. Ihan ymmärrettävää. Hänen autonsahan se on. Minä jäin kaksin polkupyörän kanssa. Heti ensimmäisenä päivänä polkiessani töistä, ketjut tippuivat alamäessä. Hyppäsin notkeasti satulalta ja nostin oikeaoppisesti pyörän kadulle väärinpäin. Katsoin vaihdepyörän ketjuviidakkoa silmät suurina. Käänsin pyörän takaisin ja istuin kyydissä loppumatkan alamäet. Tasaisen ja ylämäet talutin. Puolessa matkassa alkoi sataa vettä. Siitä kahdenkymmenen metrin päästä alkoi vituttamaan. Ikean työkalu kädessäni koputin ketjuja kotipihassa. Ketjut ovat vieläkin solmussa. Pyörä käyttämättömänä varastossa. Paska pyörä.

Muistan hänen äitinsä sanat. Nyt kun sinulla on mies, niin ei haittaa jos joku menee rikki. Sami korjaa. Sami vaihtaa. Sami huoltaa. Sami kertoo nyt, että ei muuten korjaa. Sami ei osaa. Sami saa näppylöitä työkaluista. Samia ahdistaa jakoavaimet ja kaikenmaailman vempulat. Todistinkin sen tulevalle anopille nopeasti.
Hajoitin hänen ruohonleikkurinsa. Oli annettu tehtäväksi leikata mökin ruohikkoa. Tempasin kovaa ja vieteri lensi naamalleni. Ruoho ja kuolemanpelko kasvoi silmissäni. Ajattelin, että en kerro. Revin ruohikon hampaillani lyhyeksi ja vien leikkurin piiloon. Nykyään kun ruohoa aletaan leikata, minut kutsutaan sisään. Annataan käteen ipad ja lonkero. Laitetaan videoilta tulemaan vanhoja Onnenpyörä-ohjelmia. Pysyy hetken paikoillaan.

Kuukausi sitten autosta paloi etupolttimot. Anoppi toi uudet ja kertoi minulle miten ne vaihdetaan. Kai hän oli unohtanut tapaus ruohonleikkurin. Avasin konepellin. Laitoin käden sisään. Pyöritin lamppua. Ei irronnut. Hetken perästä käsi jumiutui hetkeksi. Olin, että perkele jos he nyt palaavat pihaan, niin ensimmäiseksi näkevät minut jumissa auton konepeltiin. Aivan kuin lapsena, jolloin äitini tuli kaupasta ja minä olin kiinni kielestä mattotelineessä. Käsi irtosi jumista. Huokaisin. Ajattelin pitää taukoa. Laitoin hanskat jonkun konepellin alla olevan jutun päälle. Konepelti kiinni. Tiedättekö sen nappulan auton jalkatilassa, jolla saa konepellin avattua. Riuhtaisin sitä auki. Nappula meni rikki. Konepeltiä ei saanut enää auki. Muistin, että siellä konepellin alla on ne rukkaset. Vaimo soitti, että tulee kohta anopin kanssa pihaan. Joko on polttimot vaihdettu. Korjaamossa sellainen konerasvaa ja miehistä korjausvoimaa valuva autokorjaaja sanoi, että ei kannata hävetä. Näihin on vaikeaa vaihtaa polttimot. Hän lähti kolmeksi minuutiksi pois. Sanoi tullessaan, että nyt auto on kunnossa. Antoi lähtiessä rukkaset. Niidenkin piti tottakai olla kukkakuviolliset.

Vähän ymmärrän vaimoni tuskaa, jos hänen kaverinsa kertoo miehistään, että kuinka korjasivat taas monia vempuloita viikonlopun aikana. Vaimoni voi vastata, että minun mieheni rikkoi yhden ruohonleikkurin, auton, polkupyörän ja aiemmin elämässään kolme parisuhdetta, joita ei myöskään saanut korjattua. Sanoo kuitenkin, että tykkää minusta silti. On hyvä joissakin toisissa asioissa, joissa ei tarvitse mitään työkalua pitää kadessään. On esimerkiksi yksi parhaista kainalopierun osaajista tässä maassa.

Myönnän. Olen anna sille jojo, niin viiden minuutin päästä on naru solmussa ja kieli siellä välissä-mies. Ei valu ketjurasva sormistani eikä kuulu vasaran nakutus huoneesta. Olen Ikean työkalupakin mittainen mies. Se koko riittää. Ainakin itselleni.

Kyllä vaimollekin riittää. Itse hän sanoi tavatessamme, että en saa hänestä mitään emäntää. Eipä hänkään saanut minusta mitään isäntää. Sen lukemani esihistoriallisen lehden voi polttaa vaikka takassa, kunhan minua ei vastuuteta niistä peltijutuista. Se olisi häkämyrkytys ja kuolema.

Se tekee, joka osaa. Ei tämä parisuhde sen vaikeampaa ole.
Anoppikin jo tietää, keneltä ei kysyä, kun jokin mutteri alkaa punkea ulos jostakin vehkeestä.