Havaintoja parisuhteesta

Ilman rakkautta ja välittämistä, mitään ei jää jäljelle

13.12.2019 Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Rakkaus on universaali tunne. Ilman rakkautta ei olisi olemassa yhtään mitään. Mitään uutta ei syntyisi ja kaikki vanha kuolisi lopullisesti pois. Kun maailmasta loppuu rakkaus, loppuu maailmasta välittäminen. Jäljelle jäisi vain kylmä tila, jonka sisällä jokainen meistä palelisi.

Lapsi on syntyessään tyhjä taulu. Lapsi on täysin aikuisten ja häntä rakastavien ihmisten armoilla. Ilman huolehtivia käsiä ja suojelevaa syliä lapsella ei ole mahdollisuutta. Ilman turvaa lapsi ei selviä.

Maailmassa on olemassa virhe. Ihmisessä on virhe. Me emme aina ymmärrä tekojemme seurauksia. Me kuvittelemme seuraavamme oikeaa polkua, mutta se viekin mitä synkimpään metsään, josta ei tunnu olevan ulospääsyä.

Sen on kokenut nainen, joka kirjoitti minulle jääneensä avioliittoon, jossa hän tuli pahoinpidellyksi useita kertoja miehensä toimesta. Hän halusi silti pitää perheensä pystyssä. Olla lojaali miehelleen ja perheelleen. Kunnes tuli se ilta, joka odotutti tuloansa. Miehen humalainen nyrkki satutti myös perheen lasta.

Lapsi ja äiti otettiin turvakotiin turvaan. Turvakoti oli heidän suojansa ja turvansa siinä kohtaa elämää, kun vanhan elämän rauniot paloivat savuna ilmaan. Mitä muuta me olisimme voineet yhdessä tehdä kuin pelastaa lapsi ja äiti väkivaltaisesta ympäristöstä? Jättää oman onnensa varaan? Tuhoutua?

Kylmät tuulet ovat puhaltaneet arvoilmapiiriämme. Sosiaalinen media ja television ruudut ovat täyttyneet aikuisilta näyttäviltä ihmisistä, jotka suu vaahdossa julistavat sanomaansa, että emme halua olla lapsille turva. Emme ota vastaan. Emme tarjoa turvapaikkaa, turvaluolaa emmekä turvallista syliä. Sylin sijaan me heristämme nyrkkiä lapsille, joista suurin osa on viisi ja kuusivuotiaita.

Me sanomme heille, että teidän pitää maksaa vanhempienne virheistä. Samalla logiikalla voisimme jättää väkivaltaisessa perheessä, päihderiippuvaisessa perheessä tai suljetuissa uskonnollisissa yhteisöissä olevat heitteille ja vaille suojaa ja turvaa. Mitäs ovat syntyneet väärään perheeseen?

Henkilökohtaisesti voin pahoin kuunnellessani aikuiselta näyttävien ihmisten kylmää ja monotonista puhetta halusta olla ottamasta vastaan, haluttomuudesta auttaa ja tarjota turvaa ja suojaa. Mikä helvetti meihin on mennyt? Anteeksi toisto ja karkea kielenkäyttö, mutta mikä vittu meitä ihmisiä vaivaa?

Miten ihminen, joka peittelee oman pienen lapsensa illalla sänkyyn nukkumaan, lukee hänelle iltasadun ja silittää kevyesti hiuksista, voi sen jälkeen istahtaa koneensa äärelle ja kirjoittaa kylmiä ja välinpitämättömiä sanoja jossain toisaalla turvattomuuden äärelle nukahtavista lapsista, että heitä ei saa auttaa. Oma vika jos kuolevat. Tai niin kuin pahin kommentti, joka vastaan on tullut, että toivottavasti kuolevat, niin eivät pääse aiheuttamaan vaaraa kenellekään.

Voiko enää oksettavammin kirjoittaa lapsesta, joka on kuusivuotias?

Rakkaus on universaali tunne. Ilman rakkautta ei olisi olemassa yhtään mitään. Kun maailmasta loppuu rakkaus, loppuu maailmasta välittäminen. Elämme aikaa, jossa rakkauden rinnalla huutaa kovalla äänellä viha, armottomuus ja kylmyys. Se näkyy natsimarsseina kaduilla. Se näkyy vihana sosiaalisessa mediassa. Se kuuluu sanoina kyynisten ja rakkauden kadottamien aikuisilta näyttävien ihmisten huulilta television keskusteluohjelmassa.

Sanoissa, jotka sanovat, että emme halua auttaa.

Ei ole olemassa kuin yksi mahdollisuus. Rakastaa vielä enemmän ja isommalla äänellä. Peittää vihan ääni rakkauden äänellä. Mennä ihmisten luokse, jotka haluavat ottaa vastaan ja tarjota turvaa ja syliä. Yhdessä on enemmän ja mitä enemmän me yhdessä olemme, sitä helpommin vihan saa taltutettua. Vaikka tämä kaikki tuntuu välillä niin kovin lohduttomalta, niin luovuttaa ei saa.

Ei saa, sillä ilman rakkautta ja välittämistä, mitään ei jää jäljelle.

Loppuun julkaisen koomikko Iikka Kiven tänään julkaiseman tekstin tästä ympärillämme vellovasta hirvittävästä arvoilmapiiristä.

” Viime yö meni hoitaessa sairasta lasta.

Oksennusta kuudetta kertaa siivotessani mietin, että millaista tämä kaikki olisi pakolaisleirillä: ei puhdasta vettä, ei vaihtovaatteita, hyytävän kylmät yöt, vessa kilometrin päässä.

Tuollaisissa olosuhteissa Al-Holin leirin lapset sairastavat. Oppositio mieluiten jättäisi lapset sinne.

En olisi koskaan uskonut, että näin julman itsekeskeinen, epäinhimillisen kylmä ajattelu nousee Suomessa näin voimakkaaksi yhteiskunnalliseksi voimaksi. Että niin moni meistä olisi valmis hankkimaan itselleen valtaa tai varmistamaan turvallisuuttaan pienten lasten kärsimyksen ja kuolemanvaarallisiin olosuhteisiin jättämisen hinnalla.

Luulin meitä paljon paremmiksi.”

Lue myös

Suosittelemme