Havaintoja parisuhteesta

Ilmotus kolmesta uudesta blogistani

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Uusia blogi-ideoita

Olen kirjoittanut parisuhdeblogia pian kahdeksan vuoden ajan. Vuosina tämä on enää yhtä vajaa pisimpään kestänyttä parisuhdettani, joten jos vuoden vielä jaksan, niin elämäni pisin parisuhteeni on ollut tämän blogin kanssa. Miettikää sitä. Tästä saa somemaailman aikuislällättelijät oivaa materiaalia, johon kommenttikentällä iskeä.

Olen parisuhteissa siis helvetin huono, mutta kirjoitan siitä silti blogia, vieläpä työkseni. Pidän saavutuksena. Olen kuitenkin alkanut miettiä toisia blogiaiheita, sillä rakkaudesta kirjoittaminen Suomessa on miltei hengenvaarallista puuhaa. Aiheuttaa suurta ärtymystä ihmisten keskuudessa.

Olen monessa muussakin asiassa helvetin huono, joista kirjasin ylös muutamia mahdollisia blogeja. Tässä ne tulevat.

Treeniblogi: ”Vittu, mitkä pohkeet!”

Tiedän Tampereelta useita kuntosaleja, sillä olen kävellyt monen sellaisen ohi. Yksi saleista sijaitsee erästä kivaa pubia vastapäätä. Ajattelin perustaa treeniblogin, jossa pubista käsin seuraan salille meneviä ihmisiä ja teen heistä havaintoja. Tämä kaikki siis tietenkin sitten, kun pubit ovat taas auki, joten suunnitteluaikaa tässä voi olla jopa vuosikymmenen loppuun saakka. Tämän blogin jälkeen alan kirjoittaa blogia alkoholismista otsikolla ”Vittu, tuli kirjoitettua treeniblogia vähän liian kauan”.

Hyvinvointiblogi: ”Mikä säkin kuvittelet olevasi, saatanan lehmä?”

Hyvinvointiin pohjautuvat blogit ovat suosittuja. Itse teen sen taas havainnoijan asemasta käsin. Tarkastelen suomalaisten hyvinvointia sosiaalisen median kommenttikentiltä käsin. Menen mukaan muutamaan keskusteluketjuun AV-pohjalta ja teen havaintoja siitä, kuinka kauniisti ja arvostavasti ihmiset puhuvat tällä hetkellä toisilleen liittyen esimerkiksi vanhemmuuteen, moninaisin tapoihin olla parisuhteessa ja ylipäätään elämään. Olen nimittäin huomannut, että suomalainen humanismi ja toisten kannustaminen on jopa kauniin korkealla tasoalla sosiaalisen median kommenttiosioissa. Blogin otsikko on muuten napattu erään vauvafoorumin keskusteluketjusta.

Eroisän kokkiblogi: ”Nugetti ja nakki on ihan hyvää kylmänäkin”.

Erilaiset ruokaan liittyvät blogit ovat myös suosiossa. En ole kuitenkaan huomannut meille eroiseille suunnattua kokkausblogia. Sille olisi siis tilausta ja minä voisin ängetä niille markkinoille, olenhan alan ammattilainen. Blogissa olisi meille kuolleen arjen keskellä värjöttäville ja ruuhkattomia vuosia viettäville iseille matalan kynnyksen kokkausblogi. Vinkkejä siihen, miten pinaattiletturasian saa ilman saksia auki, kannustamista siihen, että ei sitä ruokaa aina tarvitse lämmittää ja bonuksena muutaman noutoruokafirman tiedot. Lisäksi blogi pitäisi sisällään lähteettömiä tutkimuksia siitä, että kyllä irtokarkit ja sipsitkin ovat aivan tarpeeksi ravintoainepitoista ruokaa.

 

Näillä minä ajattelin lähteä aluksi liikenteeseen. Kysynkin jo valmiiksi kaikilta kaupallisilta nettialustoilta, että olisiko joku jo saman tein valmis paketti alustoillenne? Olen halpa, mutta hävyttömän laadukas.

X