Havaintoja parisuhteesta

Ilta ja elämä, joka päättyy korahduksen sijaan orgasmiin -Oodi helpolle elämälle

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Olen miettinyt monesti tuntemiani pariskuntia, joissa nainen sättii miestään tai puhuu hänestä pahaa ja päin vastoin, että miksi he ovat yhdessä. Eikö se parisuhde ole vapaa valinta.  En itse olisi ihmisen kanssa ketä pitää haukkua ja opastaa koko ajan. Kumppanistaan pitäisi olla ylpeä.

Näin kommentoi lukijani erästä kirjoitustani ja en voisi olla hänen kanssaan enempää samaa mieltä. Laajennan ilmiön koskemaan koko parisuhdetta, enkä pelkästään parin tapaa puhua toisilleen.

Alkuun teen tunnustuksen. Rakastan helppoa elämää. Se tarkoittaa yleisellä tasolla sitä, että olen viime vuosien aikana pyrkinyt systemaattisesti tappamaan sisältäni meille suomalaisille sisäänrakennettua luterilaista työmoraalia, joka synkimmillään tarkoittaa ennen aikaista kuolemaa stressiperäisiin sairauksiin tai alkoholin liikakäyttöön, koska”raskas työ vaatii raskaat huvit”.

Mietitäänpä hetki sitä, että mitä meille ensimmäiseksi tarjotaan ratkaisuksi esimerkiksi tilanteessa, jossa meidän parisuhteemme on laimentunut olemattomiin. Tuttua ja turvallista työntekemistä tietenkin. Parisuhde vaatii toimiakseen rajua työntekemistä sen eteen plaa plaa plaa. Työtä vuorotta. Ensin työpaikalla vähintään kahdeksan tuntia, sillä kuuden tunnin ehdottajat on viime viikkoina kivitetty jo kuoliaaksi ja sen jälkeen loppupäivä työtä kotona, jotta parisuhde, jota ei enää edes ole, saataisiin taas mukavalle kasvukäyrälle.

Tavallaan siinä ei ole mitään ihmeellistä, että pariskunnan välinen kommunikointi on lähinnä vittuilua ja nälvimistä. Se on yksi jatkuvan stressin ilmenemismuoto, joka puretaan lähinnä olevaan tuttuun henkilöön. Lapsethan saavat tästä oman annoksensa. Väsynyt ja turhautunut aikuinen ei ole se kaikkein kärsivällisin ja ymmärtäväisin vanhempi siinä tilanteessa, kun lapsi tekee lapsen työtä eli toisinaan perseilee ihan huolella.

Siksi meille suomalaisille ei pidä ehdottaa edes huonolla vitsillä lisää työntekemistä parisuhteen eteen, koska pahimmillaan se nostaa jo muutenkin punaisella vinkuvaa stressitasoa. Miksi kukaan ei ikinä neuvo parisuhdeneuvoksi vähentämään työntekemistä sen eteen ja ottamista tilalle nautiskelua siitä, minkä on jo saavuttanut. Ei markkinatalouden periaatteita eli jatkuvaa kasvua ja ihmisten opettamista siihen, että aina voi saada vieläkin enemmän ja vieläkin isompaa ja uudempaa ja jatkuvaa riittämättömyyden ja tyytymättömyyden luomista voi tuoda ihmisten välisiin suhteisiin.

Minä kannustan ihmisiä helppoihin parisuhteisiin. Väitän rohkeasti, että ottamalla kaasua pois kaasuttimelta parisuhteessakin, niin parisuhteeseen palaa takaisin kauan kadoksissa olleet värit. Kirjoitukseni alkuun kirjoittamani naisen havainto toisille vittuilevista pariskunnista on merkki siitä, että toiseen ei ole tyytyväinen. Koska aina voisi olla paremmin. Mitäpä jos ottaisikin aivan toisen lähestymistavan?

Ota ihmiseesi katsekontakti, hymyile, sano jotain hämmentävän kaunista, osoita arvostusta, ole hänestä ylpeä, ehdota jotain kivaa, ehdota jotain villiä, kääriytykää pussilakanan sisään, suudelkaa, suudelkaa vielä vähän enemmän, puhukaa toisillenne arvostavasti, kosketelkaa kasvoista ja pyllystä, pysähtykää, nähkää toisenne, rakastakaa toisianne ja pitäkää kelloa vain hassuna leluna, jossa on kaksi liikkuvaa keppiä.

Lopettakaa se ainainen vaatiminen, laskekaa se rima sieltä taivaalta lähemmäksi maanpintaa, riittäkää itsellenne ja toisillenne, lopettakaa sättiminen, nalkuttaminen ja kritisointi, tappakaa se vaativa ja ankara ääni sisältänne, älkää muovailko toisesta haluamaanne, sanoinko jo, että lopettakaa se helvetin vaatiminen ja yrittäkää opetella lempeyttä.

Ennen kaikkea, älkää uskoko niitä profeettoja, jotka opettavat parisuhteenkin tärkeimmäksi asiaksi työntekemisen. Jatkuvalla työntekemisellä ei pääse taivaaseen eikä edes yhteiseen nautinnolliseen orgasmiin. Taivaspaikkoja ei ole olemassakaan ja orgasmin saa rentoutumalla ja päästämällä itsensä vapaaksi.

Jatkuvalla maanisella työntekemisellä saa sydäntaudin ja postitse lähetetyt avioeropaperit allekirjoitettavaksi.

Ja katso, kun olet oppinut helpon elämän ja parisuhteen kaavan, sinun ei tarvitsekaan jatkuvasti sättiä puolisoasi hänen kuullen ja julkisesti. Voit olla hänestä jopa ylpeä ja onnellinen. Sanoa ihmisille ympärilläsi, että hän on minun puolisoni ja hän on aivan timanttisen ihana tyyppi.

Ilta ja elämä päättyy korahduksen sijaan orgasmiin.

X