Se oli ihan tavallinen arkipäivä. Tyttäreni oli vähän yli kahden. Päiväkodin pihasta hän näki minun tulevan. Tiputti kädessään olevan lelulapion ja juoksi vastaan. Syliin päästyään taputti pienellä kädellään olkapäätäni. Ei kai mikään hetki koskaan voi tätä hetkeä ohittaa. Rakkaus, jota en tiennyt olevan olemassakaan. Päätös, että mikään voima koskaan, ei voi meitä tosistaan erottaa.  

Se ei ollut ihan tavallinen arkipäivä. Tyttäreni täyttäisi pian neljä. Uimahallin kahviosta näki altaille. Märät pyyhkeet tekivät kangaskassiin jälkiä. Kassi oli kuin kyynelten kostuttama tyynyliina. Ne sanat tuntuivat jäävän kurkkuun. Elämän vaikeimmat sanat. Isi muuttaa pois, mutta isi ei mene kauaksi. Mutta se tunne, kun lapsen on vienyt pois ja ajaa lähimmälle parkkipaikalle, Se tuntuu siltä kuin kauemmaksi ei enää pääsisi, koska on kaukana jo omasta itsestään. 

Jokainen sana on kuin veitsen viilto. Et osaa kasvattaa lastasi. Sinulta pitäsi ottaa huoltajuus pois. Kasvatat koulukiusaajaa. Miten noin keksenkasvuisesta ihmisestä voi olla vanhemmaksi. Kaikenlaiset ihmiset sitä lapsia tekeekin. Vanhemmuus ei vain sovi kaikille. Vaikka nämä kaikki kommentit tulevat tuntemattomilta, niin jokainen sana menee syvälle. Olen kirjoittanut blogissani avoimesti tavastani olla isä .Eroisyydestäni, joka väistämättä on vaikuttanut isyyteeni. Palaute on usein musertavaa. Mistään muusta aiheesta en saa  yhtä rankkaa palautetta kuin vanhemmuuteen liittyvistä teksteistä. 

Välillä sitä miettii, että mikä tavassani olla isä, on vikana. Olenko oikeasti huono vanhempi. Oko muut niin paljon parempia, jotka minua vanhemmuudestani haukkuvat. Lopetanko isyydestä kirjoittamisen kokonaan. Ennen kaikkea, mistä ihmeestä niin moni ihminen tietää, että mikä on oikeanlaista vanhemmuutta, että ovat valmiita arvostelemaan muiden tapaa olla vanhempi. Minä en tiedä sitä oikeaa tapaa. Olen sitä mieltä, että oikeaa tapaa ei edes ole. Minua ei se asia edes kiinnosta. Siltikin jokainen positiivinen, kehuva ja kannustava sana isyydestäni saa minut liikuttumaan. Ehkä siksi, että isyys on yksi tärkeimmistä, mitä minussa on. Ehkä siksi, että  positiivisia sanoja kuulee harvemmin kuin arvostelevia. 

Lauantain Helsingin Sanomissa oli artikkeli vankilassa istuvista isistä. Siinä eräs vanki kertoi valtavasta syyllisyydestään, jota kokee lapsensa edessä vankilassa olostaan. Isä kertoi pyytäneensä lapseltaan anteeksi sitä, että on vankilassa. Lapsi oli vastannut hänelle, että et sinä ole huono isä, sinä olet minun isä. Artikkeli oli kokonaisuudessaan liikuttava. Yksi todiste siitä, että suurin osa meistä vanhemmista pyrkii olemaan niin hyvä vanhempi kuin suinkin vain kykenee. Voiko enempää edes keneltäkään vaatia. 

Tämä on ollut erityinen viikonloppu. Tyttäreni on ihastunut Helsinkiin. Kello on 23.29. Olemme viettäneet ihanan päivän Helsingissä. Yövymme hotellissa, joka käytävillä kävimme sukkasillaan seikkailemassa ennen nukkumaanmenoa. Hän nukahti polvet koukussa. Vierellään hänellä on pehmolelu, jota hän on pitänyt vierellään syntymästään asti. He ovat ikuinen pari. Sellainen, johon itsekin haluan uskoa. Illalla tultuamme syömästä, hän halusi tulla reppuselkääni. Juoksimme villisti pitkin Helsingin katuja. Laskiessani hänet alas, näin hänen kasvoillaan vastauksen. Isyyteni näkyi hymynä lapseni kasvoilla. Se sama tunne sisälläni kuin kahdeksen vuotta sitten, hänen juostessaan päiväkodin pihassa syliini. Kaikki on siinä. Läsnäolossa. En minä suurempaa todistetta tarvitse. Olen ollut riittävän hyvä isä. Miten kukaan ulkopuolinen sitä koskaan voisi edes arvioida. 

Isi muuttaa pois, mutta isi ei mene kauaksi. Sen lupauksen minä aion pitää. Tänään me olemme tässä. Hän nukkuu vierelläni. Ulkona pauhaa Helsingin yö. Huomenna on isänpäivä. Heräämme yhdessä. Syömme aamupalan. Lähdemme junalla kotiin. Illalla huone jää tyhjäksi. En koe siitä enää syyllisyyttä. Ja aion isyydestä kirjoittaa vielä lukisia tekstejä. Ehkä päälleni niiden vuoksi taas syljetään. Mutta niin kauan, kun isyyteni näkyy hymynä lapseni kasvoilla, tiedän olevani hyvä isä hänelle, jolle olen sitä jo ollut ja hänelle, joka ei vielä ole edes syntynyt. Niin kuin suurin osa meistä isistä on, riittävän hyviä isiä. Olkoon tämä päivä meille kaikille muistutus siitä. 

Ollaan ylpeitä isyydestämme ja onnellisia lapsista, joilta tänä aamuna saamme sen itsetehdyn isänpäiväkortin. Olemme oikeutettuja toistemme läheisyyteen. Ollaan hyviä, tuotetaan hymyä. 

Ollaan läsnä. 

 

 

X