On olemassa tikkuja, joiden päälle pissataan. Minä en ole sellaisen päälle pissannut, vaikka mieli on tehnyt, sillä uteliaisuus saattaa minut kokeilemaan asioita. Olen nähnyt tällaisia tikkuja. Pesukoneen päällä vessassamme. Jos aamulla herätessään on nähnyt tikun, joka hymyilee, on se ollut merkki siitä, että illalla jää kymppiuutiset katsomatta. Kolmantena iltana se on alkanut käydä jo työstä. Neljäntenä iltana vasta ymmärtänyt, että sitä voi tehdä kymppiuutisten aikana. Jos vielä on käynyt tuuri, niin Peter Nyman on ollut lukemassa uutisia ja operaatio on kestänyt selvästi vähemmän aikaa. Viidentenä iltana sitä on jo, että eikö se saatanan tikku lakaa virnuilemasta koskaan. Olo on kuin katsoisi sunnuntaisin Poliisit-sarjan maratoonia, jossa se kuudes jakso alkaa olla jo liikaa. 

Siinä menee sitten viiden päivän orgioiden jälkeen viikkoja tai vuosia, kunnes puhelimeen tulee kesken työpäivän viesti. Sitä on juuri levittänyt banaanin suunsa eteen levälleen, kun avaa saamansa kuvaviestin ja huomaa, että tikkuteema senkun jatkuu. Tällä kertaa kuvassa sojottaa tikku, jossa on rasti kyljessä. Paniikissa ja tunnepäissään sitä työntää koko banaanin kuoria myöten kerralla suuhunsa ja ottaa puhelun vaimolle. Vaimo hätääntyy, kun ei saa puheesta mitään selvää, että joku kohtausko. Sitä huutaa puhelimeen ensin banaani sanaa viidesti perätysten ja kun on kuorenkin saanut viimein nielastua kysyy, että tulkitsenko minä tämän tikkuleikin nyt oikein. 

Sitä toisinaan miettii, että loppuuko aiheet, josta kirjoittaa. Minulla on vahva tunne, että eivät ole loppumassa. Ja mikäli oikein muistan, niin aikaakin alkaa pian olla enemmän. Öisin tulee roikotettua toisessa kädessä huutavaa ja sätkivää vauvaa ja toinen käsi jää vapaaksi kirjoittamiselle. Siinä on teksteissä lukemista, kun parin kuukauden valvomisen jälkeen pistelee vähän sanoja rakkaudesta. Arvelen, että alta puolen vuoden kaikki sopimukset, joihin olen nimeni alle laittanut, pureraan. Ehkä avioliittoa myöten. 

Minun on pakko paljastaa tässä pieni salaisuus. Olen alkanut öisin herätä parin tunnin välein. Käyn kontalleni vaimoni päälle niin, että jalkani ovat hänen nukkuvan vartalonsa molemmin puolin. Sitten painan huuleni hänen vatsaansa vasten ja alan puhua kohtalaisen kovalla äänellä. Moni varmaan tässä kohtaa ajattelee, että onpa hellyyttävää. Ei, kyse ei ole siitä. Kostan vauvalle etukäteen. Koska on aivan varma, että vauva tulee syntymänsä jälkeen herättämään huudollaan minut vähintään kahden tunnin välein. Minäpä herätän hänet nyt. Ei mahda kaveri mitään, kun huutelen hänelle öisin. Vaimo ei siihen ole herännyt kuin kerran. Vähän ensin ihmetteli, että miksi olen aamuyöstä alasti kontillaan hänen päällään. Sanoi, että turha kuvitella, tikku ei enää hymyile ja käänsi kylkeään niin, että tipahdin lattialle. Eikä siinä mitään. Turhaa hommaahan se on harrastaa seksiä ilman tavoitetta. Vähän kuin söisi, vaikka ei ole nälkä. Ihan on ylimainostettua kaikenmaailman nautintoon perustuvat hommat. 

Vaimo on sitkeäuninen. Mikään ei herätä. Olen varma, että ensi keväänä se olen vain minä, joka liikkuu. Vauvan pärähdettyä soimaan vaimo ei herää. Minä herään ja kuskaan joko vauvan vaimon tissille tai vaimon tissin vauvan huulille. Rankaksi tämä tulee muuttumaan. Toisaalta päässä jyskyttää koko ajan lohduttava ajatus, että nyt saa lisää aiheita blogeihin. Ei aihetta paniikkiin. Kaikki tulee menemään hyvin. Kolmen koon vauva-arki ajatuksella eteenpäin. Kakkaa, kyyneleitä ja kuolemanpelkoa. Sehän on sellaisenaan jo hyvä romaanin nimi. 

Meille kerrottiin sukupuoli. En minä sitä ala tässä huutelemaan, jos se vielä vaihtuukin ennen syntymää. Mistä näitä koskaan tietää. Minulle on näytetty sukupuoli jopa monitorista. Minulle oli varattu huoneesta istumapaikka ja vaimo oli kai maksanut enemmän lipusta, koska hän sai maata. Tosin en minä tiedä, että olisinko ihan kaikesta siitä nauttinut ohjelmaa katsoessani, mitä vaimolle sen aikana tehtiin. Itse ohjelma näytti siltä kuin olisi katsonut Avara luonto-ohjelmaa mustavalkoisesta kahdeksankymmenluvun Salora telkkarista venäjäksi dupattuna. Kuva oli yllättävän epäselvä ja ohjelman juontaja oli lääkäriasuun pukeutunut nainen, joka oli kotoisin Pietarista. Niin hän tuli siinä sanoneeksi. 

On meillä pikkutyypille työstönimi olemassa. Sen voin paljastaa. Kutsumme häntä nimellä Jöjje. Se on sukupuoleton nimi. Voitteko kuvitella, että Suomessa on viime vuoden aikana kastettu yksi Jöjje niminen lapsi. Googlasimme yksi ilta erikoisempia nimiä, joita Suomessa on lapsille annettu. Luulisi, että lähipiiri olisi jo siinä kohtaa huolissaan lapsen hyvinvoinnista, kun kuulevat, että lapsesta on tulossa Jöjje. Toisaalta makuja on monia, mikä minä olen niitä arvostelemaan. Tykkäähän jotkut Dr.Pepperistä ja Tauskistakin. Ja mistäpä sitä tietää, että tykästymme Jöjje nimeen niin syvästi, että emme vaihda sitä syntymän jälkeen miksikään. Olisipahan sitten kaksi Jöjjeä maassamme, niin ei tarvitsisi sen yhden olla ainoa. 

Minä uskon, että hyvä voittaa. Kaikessa. Vaikka maailma on täynnä vihaa ja epätoivoa, niin sen rinnalla kulkee rakkaus ja uuden syntymä. Aina on olemassa toivo paremmasta. Jokainen uusi alku on uusi mahdollisuus. Ei pidä luovuttaa ja lakata uskomasta parempaan. Niin minä haluan tämän nähdä. Haluan luoda enemmän kuin tuhota. Haluan synnyttää rakkautta. Monen eri tavoin ja niin isolla äänellä kuin suinkin vain kykenen. Sitä kohti aion mennä. 

Vaikka syksy pimenee ilta illalta, niin keväällä syntyy uusi valo. 

Rakkaus. Ei unohdeta sitä tämänkään pimeän keskellä. 

 

 

X