Järkiavioliittoja ja tunneavioliittoja, kummassa itse elät?

Olen parisuhderomantikko.

Minulle se tarkoittaa sitä, että parisuhteessa ollaan pääsääntöisesti yhden syyn vuoksi. Se syy on rakkaus.

Minun mielestäni ihmiset saavat olla suhteissaan minkä tahansa syyn vuoksi. Monet ovat kirjoittaneet minulle elävänsä järkiavioliitossa. Kuten eräs nainen minulle kirjoitti, että hän ei tarvitse ympärilleen rakkautta, seksiä eikä läheisyyttä, koska hänelle riittää, että kaksi ihmistä ovat jakamassa arkea ja taloutta.

Hyvä niin. Jos se riittää, niin kuka yksikään ihminen on arvostelemaan heidän ratkaisuaan. He ovat, naisen sanoin, päättäneet elää niin sanotussa kämppäkaveruussuhteessa. Jos kahdella ihmisellä on samanlainen ajatus suhteesta, niin kaikki on hyvin.

Tiedän toisenkin parin, jotka ovat päättäneet olla järkisuhteessa tunnesuhteen sijaan. He ovat jopa antaneet toisilleen luvan hakea läheisyyden- ja seksintarpeeseen tyydytystä muualta, koska keskenään he eivät tunne seksuaalista vetoa toisiinsa. Erinomainen ratkaisu, koska tämä takaa sen, että pettämään ei tarvitse alkaa. He ovat päätyneet ratkaisuun, koska eivät halua erota lasten ja yhteisen talouden vuoksi. He ovat suhteessa, koska kokevat voivansa elää leveämmin kahden ihmisen tuloilla.

Tunnustus, minä en ole järki-ihminen parisuhdeasioissa. Minä menen tunne edellä puuhun ja välillä kovalla vauhdilla päin betoniseinää. Minua ei kiinnosta leväempi elämä tai elintaso. Minä en kaipaa itselleni kämppäkaveria. Voin sen tunnustaa, että olemalla enemmän järki-ihminen parisuhdeasioissa saattaisi päästä helpommalla. Toisaalta olen ajatellut, että tunne edellä menevänä tulee kokeneeksi sen syvimmän ahdistuksen ja pettymyksen lisäksi niitä kirkkaimpia rakkauden ilmentymiä.

Pitäisi löytää kultainen keskitie, sanovat. Minä menen muita teitä. En halua mennä keskellä, en pidä kullasta enkä keskiteistä. Tähän pätee sama totuus. Pääsisi varmasti helpommalla, jos hakeutuisi kultaisille keskiteille. En pysty siihen. Olen kokeillut, saapui ahdistus ja kiristävä tunne pään ympärille. Reunoilla ihmisen elämä on vapaampaa. Reunoilla tapaa oman elämänsä nuuskamuikkusia. Minä rakastan Nuuskamuikkusta.

Haluan parisuhteelta rakkautta. Se ei tarkoita sitä, mitä liian moni kommentoija jaksaa tälläkin sivustolla jankata, että pitää olla koko ajan niin helvetin vaaleanpunaista ja pelkkää orgastista hekumaa. Eihän sellaista kukaan jaksa. En minä ainakaan, olen yli neljäkymmentä. Se alkaa kuulkaas sydän olemaan vaarassa intohimoa täynnä olevissa orgastisissa suhteissa. Antaa nuorempien hoitaa sellaiset suhteet.

Tarkoitan sillä sitä, että minulle ei riitä mikään muu syy olla parisuhteessa kuin rakkaus. Jos parisuhde muuttuu kahden aikuisen ihmisen kaveruudeksi ja yhdessä asuvien kohdalla kämppäkaveruudeksi, niin itse en näe sellaisessa suhteessa tulevaisuutta. Minusta ystävien kanssa kommuunissa asuminen on ihan kiehtova ajatus, mutta parisuhteessa en halua olla vain ystäväsuhteessa kenenkään kanssa.

Mitä se tunnesuhde sitten on? No, se on sellaista, jossa haluaa hamuta toisen ihmisen viereen ja jossa kaipaa toisen ihmisen suudelmia, kosketuksia ja sähköä. Kuten sanoin, tämä ei tarkoita sitä, että jokaisessa hetkessä ja jokaisessa elämänvaiheessa pitäisi olla kiimassa kuin leikkaamaton uroskoira nartun astuessa reviireille. Se tarkoittaa sitä, että se tunne on olemassa ja läikähtää esiin silloin tällöin. Jos tunne ei tule koskaan esille, niin suhde on muuttunut joksikin, jota ei parisuhteeksi voi kutsua.

Sitä on tunnesuhde.

Olemme sitten järkisuhteessa tai tunnesuhteessa tai jossain välimaastossa, niin pääasia on se, että kaksi suhteessa elävää on tyytyväisiä suhteeseensa. Aidosti tyytyväinen, eikä vain huijaten olevansa tyytyväinen. Itseäänkin pääsee pakoon yllättävän pitkälle.

Mitä ikinä valitseekin, niin ulkopuolisten huutelun voi jättää omaan arvoonsa.