Havaintoja parisuhteesta

Jo joutui armas aika

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Tänään on aika jakaa parisuhteen vuositodistukset näin parisuhdelukuvuoden päätteeksi. Ensimmäisen ja toisen vuoden parisuhdeoppilaat eivät todistusta vielä tänä vuonna saa, koska parisuhde on vielä alkukiimavaiheessa ja ei oikeastaan ole vielä parisuhde ollenkaan, vaan sen esiaste. Sitähän sanotaan, että parisuhde alkaa siitä, kun jatkuva kiima päättyy.

Tämä parisuhteen vuositodistus on siinä mielessä mukava, että numeroitte sen itse. Oikeammin sanottuna, puolisonne numeroi todistuksen kohta kohdalta ja saamanne numeroiden perusteella laskette keskiarvon. Pyydän tässä kohtaa anteeksi kaikilta sinkuilta, koska tämä todistuksenjako on syvästi teitä syrjivä. Lohdutukseksenne sanottakoon, johtuu sinkkuus sitten omasta valinnasta tai olosuhteiden pakosta, niin olette täyden kympin ihmisiä, niin kuin me kaikki muutkin. Tai sanottakoon, että kymmenen miinuksen ihmisiä, sillä täydelliset ihmiset ovat äärettömän epäkiinnostavia ja rasittavia.

Numerointi kunkin parisuhteen osatekijän suhteen on nelosesta kymppiin. Numeron annon yhteydessä puolisollanne on oikeus kuulla peruste saamalleen numerolle. Varoitettakoon vielä, että todistuksenjako tilaisuus saattaa päättyä muun muassa veret seisauttavaan seksiin tai veret seisauttavaan riitaan. Yhtä kaikki, tärkeintä kai silti on, että ihmisellä on oikeus tietää oma osaamisensa parisuhteessa ja oikeus arvioida puolisonsa osaaminen. Meillä kaikillahan on taas uusi lukuvuosi edessä parantamaan saamiamme numeroita tai vaihtoehtoisesti rysähtää rajusti huipulta, jos luulemme, että sinne päästyään kaikki jatkuu itsestään kiitettävänä.

Seuraavaksi varsinaiseen todistukseen. Olkaa hyvät. Arvosteluasteikkona siis heikosta nelosesta kiitettävään kymppiin.

 

SUUTELU

Ovatko huulesi saaneet pinnalle muutakin kuin pelkää huulirasvaa? Onko suutelu päivittäistä vai satunnaista huulien nopeaa hierontaa toisiaan vasten?

KUNNIOITUS

Tunnetko olevasi parisuhteessasi arvostettu ja sinua arvostetaan juuri sellaisena kuin sinä olet, eikä sellaisena, jollaiseksi sinun halutaan muuttuvan?

LÄHEISYYS

Miten koet läheisyyden määrän parisuhteessasi. Tuntuuko, että istut sohvalla yksin silloinkin, kun puolisosi istuu samalla sohvalla? Onko välillänne niin iso tila, että siihen mahtuisi kolmas ihminen sen täyttämään?

ROMANTIIKKA

Onko suhteesi ainoa romanttinen hetki ollut merkkipäivänä saatu markettiruusu vai osaako puolisosi yllättää sinut arjen pienillä vaaleanpunaisilla semisiirappisilla romantiikkajipoilla?

VAPAUS

Onko sinulla vapaus mennä kohti unelmiasi, vapaus harrastaa omia harrastuksiasi, vapaus yksityisyyteen, vapaus olla oma itsesi ja vapaus olla jakamatta aivan kaikkia sinulle itsellesi kuuluvia asioita vai tunnetko olevasi kiinni patterissa tai jatkuvan tarkkailun ja epäilyn alla?

LUOTTAMUS

Pelkäätkö sitä, että sinulta salataan jotain tai että puolisosi tekee selkäsi takana asioita, joista et tiedä tai joista sinun kuuluisi tietää? Pitääkö sinun selittää puolisollesi päivän jokainen liikkeesi ja jokainen saamasi viestisi?

HUOMIOIMINEN

Kuinka hyvin puolisosi muistaa sanoa sinulle kauniita asioita tai miten muuten koet tulevasi puolisosi osalta nähdyksi ja rakastetuksi? Koetko, että sinun ja parisuhteesi eteen tehdään asioita vai koetko itsesi itsestäänselvyydeksi?

SEKSI

Onko seksi kokeilevaa ja tyydytystä tuovaa, vaiko kenties ajautunut tuttuihin ja turvallisiin raameihin kuin taloyhtiön vanha hissi, joka nappia painamalla menee tasaiseen tahtiin ylös ja tulee tasaiseen tahtiin alas, välillä jopa välille jättäen?

ARKI JA LAPSET

Koetko, että puolisosi tekee tasa-arvoisesti ja yhtä paljon arkeen liittyviä asioita ja askareita kuin itse teet vai koetko kenties olevasi kahden aikuisen hengen taloudessa ainoa kotityöläinen ja vanhempi?

KOMMUNIKOINTI

Käytättekö suutanne muuhunkin kuin syömiseen, juomiseen ja vittuiluun? Vastaatko aina avoimesti ja rehellisesti sinulle esitettyihin kysymyksiin vain esitetäänkö sinulle edes koskaan mitään kysymyksiä, eli onko puolisosi mykkä kuin talvisodasta palannut sotilas?

 

Näin. Tässäpä kymmenen arvioitavaa kohtaa ja ei muuta kuin rohkeasti ja rehellisesti antamaan numeroita. Muistutettakoon, että tässä arvioidaan vain tekoja eikä ihmistä. Ihmisen teoille tai tekemättömyyksille on monia selittäviä tekijöitä, joita ei voi suoraan verrata siihen, onko parisuhdevuosi mennyt hyvin vain reisille. Parisuhdeonnellisuudet ja onnettomuudet ovat aina kahden ihmisen yhteistulos.

Jos keskiarvo näyttää jäävän pieneksi, niin älkää huoliko. Koko ensi vuosi tai kenties koko elämä on aikaa kehittyä paremmaksi parisuhteessa olijaksi. Sitä paitsi, kaikkien ei tarvitse olla kaikessa hyviä. Riittää kun on riittävän hyvä ja riittää kun rehellisesti myöntää olevansa vähän paska jossakin parisuhteen lajissa. Liikaa ei ole myöskään syytä vaatia.

Olette todistukseenne ansainneet. Onnea taas tämänkin lukuvuoden läpikäymisestä. Loppuun jokakeväinen suvivirsi. Kompromissina siitä voi jättää sen uskonnollisen osuuden pois, jos se aiheuttaa moraalista kuumotusta. Ruusu, halaus, suudelma ja lasillinen skumppaa.

Ja muistakaa, kesäloma on rentoutumista ja rakastamista varten.

X