Havaintoja parisuhteesta

”Jo lapsena olit saamaton paska”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta
”Aloin seurustella puolisoni kanssa juuri täysi-ikäistyneenä. Hän on muutaman vuoden minua vanhempi. Ei ollut aiemmin vienyt seurustelukumppania kotiin näytille, mutta minut vei, etenimme niin nopeasti ja täynnä toivoa tulevasta.
 
Ensimmäinen kohtaaminen meni ihan mukavasti. Mitä nyt appiukko vähän heitti huulta farkuistani, joissa oli polvissa reiät. Kuuluu asiaan, ajattelin, olin kuitenkin nuori ja jää piti rikkoa jollain.
Nopeasti aloin kuitenkin huomaamaan kulissia anoppilassa. Tässä vuosien aikana olen vaihtanut appiukkoni kanssa ehkä muutaman kokonaisen virkkeen. Anoppini nimittäin kontrolloi häntä, lapsiaan ja mielellään myös lastensa kumppaneita ja lastenlapsiaan.
 
Sinä vuonna, kun olimme menossa naimisiin, pato murtui ja anoppini antoi tulla. Olin kuulemma syypää siihen, että puolisoni kaikki kaverit jättävät hänet. Eroamme varmasti ja puolisolleni ei jää mitään eikä ketään. Olen pohjasakkaa ja syy siihen, ettei puoliso ole korkeakouluttautunut kuten sisaruksensa.
Yrittäessäni puolustaa rakastani ja itseäni tuulikaapissa pakoa tehdessämme, anoppini kääntyi katsomaan lastaan kesken lauseen ja totesi ”sunhan ei tarvitse ajatella itse mitään, kun sulla on noin vahva nainen”.
Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta tämän riitelyn aikana, kun yritin sanoa mitään. Riita vei puolisoni ja äitinsä jonnekin ala-asteajoille asti, kun anoppi alkoi haukkumaan lastaan ajattelemattomaksi, typeräksi, nollaksi ja ties miksi antaen ymmärtää, että jo lapsena tämä oli saamaton paska. Lähdimme ovet paukkuen. Minä sain autossa paniikkikohtauksen ja rakkaani oli vain itsensä varjo seuraavan viikon.
 
Puolisoni meinasi jättää äitinsä kutsumatta häihin. Puhuin hänet ajatuksesta ympäri, koska valitettava totuus oli, että minä saisin syyt kutsumatta jättämisestä ja hän tätä myöten lisää paskaa niskaansa. Viikkoa ennen häitä, puolen vuoden mykkäkoulun jälkeen anoppi pamahtaa meille yhdeltätoista illalla syömään ja tuomaan kaksi ruukkua kukille juhlapaikalle. Anoppi tuli häihin myöhässä. Myöhemmin olemme kuulleet, että todennäköisesti saapui paikalle vain siksi, ettei suku ihmettelisi miten äiti jättää oman lapsensa häät välistä.
 
Riita ja sitä seurannut mykkäkoulu lakaistiin maton alle. Siitä ei ole tänä päivänäkään puhuttu sanallakaan. Perheemme kasvoi ja kuvittelimme, että nyt ainainen täydellisyyden tavoittelu, arvostelu selän takana ja kulissien ylläpito loppuu. En ollut koskaan voinut olla oma itseni anopin seurassa, sillä jokaista varpaankin liikettä ja hengenvetoa seurattiin herkeämättä. Kaikki minussa oli ja on aina ollut väärin.
 
Kuvittelumme osoittautui oikeaksi: pelkästään kuvitteluksi. Anoppia ei kiinnosta lapsemme pätkän vertaa, ja edelleen saimme kuulla olevamme mitättömiä. Minä olen tietenkin kaiken pahan alku ja juuri, kun en ollut vaalea, hoikka blondi lääkärintakissa, joka pelastaisi puolisoni kadotukselta johon hän eittämättä saamattomuudellaan ja luuserin olemuksellaan joutuisi.
 
Mitta täyttyi. Puoliso kirjoitti äidilleen, että lapset eivät onneksi osaa sinua kaivata. Yhteydenpito lakkasi siihen. Vastausta ei ole kuulunut, ja varsinkaan anteeksipyyntöä vuosia kestäneestä nöyryytyksestä ei ole tullut eikä todennäköisesti tule koskaan. Olemme onnellisempia kuin pitkiin aikoihin. Elämämme suorastaan hymyilee, aurinko paistaa vihdoinkin tähän meidänkin risukasaan. En olisi jaksanut hetkeäkään enää olla sen jatkuvan arvostelun, painostuksen ja inhon pilven alla. Voimme rakastaa toisiamme varauksetta, tehdä elämällämme mitä tahdomme ja kasvattaa lapsemme turvassa. Puolisoni on edelleen vahvimpia ihmisiä, mitä tunnen, ja luojan kiitos tässä tapauksessa omena on pudonnut aivan eri maanosaan asti.

Lue myös

X