”Joillakin kerroilla samaan aikaan imetin nukkuvaa vauvaa”

”Elin 13 vuotta avioliitossa. Oli henkistä ja fyysistä väkivaltaa myös, mutta seksuaalinen väkivalta on nyt otsikoissasi, ja olen varma, että samanlaisia tarinoita on liian monella.

Olen itse kasvanut hengellisen väkivallan ja aivan väärien nais-kuvien keskellä. Kuukautiset, seksi ym. oli perheessäni tabu. Ja seksi avioliiton ulkopuolella äärimmäisen paheksuttava synti.

Joten kun huonolla itsetunnolla ja kierolla kasvatuksella aloin 15-vuotiaana toivomaan, että joku mies minut hyväksyisi, otin ensimmäisen vastaantulevan kiinnostuneen.

Sairaalloisen mustasukkainen hän oli, mutta olin tavallaan vain otettu, että hän niin kovasti haluaa omistaa minut. Juuri minut.

Ensimmäinen kerta oli ihan kamala. Painostuksen alla, riisuin vaatteeni ja odotin kippura-asennossa sängyllä, kun hän haki vielä kortsun ja kävi hehkuttamassa ystävälleen, että on saamassa pillua.

Hän tuli takaisin sänkyyn, enkä uskaltanut enää sanoa että en todellakaan haluaisi seksiä. No, seksi onneksi kesti vain pari minuuttia, joka sekunti sattui ja tuntui pahalta. Olin vasta 15.

Uskonnollisen kasvatuksen takia häpesin esiaviollista seksiä, ja päädyin kyseisen miehen kanssa avioliittoon. 13 vuotta olimme naimisissa. En muista yhtään kertaa, kun olisin nauttinut seksistä. Luulin jo, että olen aseksuaali. Vaimon tehtävä oli tyydyttää mies, kiitos jeesus..

Kymmeniä kertoja hän herätti minut sormillaan pimpissäni, eikä lopettanut, vaikka sanoin ei, vaan jatkoi yhdyntään asti. Ei välittänyt, vaikka sanoin edelleen ei, tai vaikka itkin. Joillakin kerroilla samaan aikaan imetin nukkuvaa vauvaa, enkä halunnut, että lapsi herää tai säikähtää, joten annoin vain periksi.

Plus, oli helpompaa niin – mies ei kiukutellut, kun en anna, ja pääsin nukkumaan nopeammin. Hävettää, että en huutanut, että en työntänyt miestä pois, etten sanonut kovemmin EI!

Vaikea tietää olisiko se auttanut, vai olisiko tilanteet vaihtuneet väkivaltaisemmiksi.

Nykyisen miehen kanssa olen saanut huomata, että en todellakaan ole aseksuaali, päinvastoin. Silti tottakai kokemukset ovat jättäneet jälkensä, ja jos esimerkiksi mies ei vaikkapa ehdi saavuttaa orgasmia, kun on kiire töihin tms. syytän helposti itseäni, etten ole tarpeeksi hyvä vaimo, kun en saanut miestä tyydytettyä.

Pari kertaa olen suostunut vasten omaa tahtoani seksiin, koska olen pelännyt, etten ole riittävän hyvä vaimo, jos en ole aina valmis seksiin, tai että mies hakisi tyydytyksen sitten muualta. Ihan tyhmä ja turha ajatus ja täysin oma syy, vai trauman syy?

Noh, erosta eksään on jo kolme vuotta, oma sukuni, siskoni, eivät usko mitään mitä eksästä kerron. Kerroin raiskauksista jopa vanhemmilleni, ilman minkäänlaista reaktiota. Ei halauksia, ei pahoitteluja. Ja nyt he ovatkin paljon tekemisissä eksäni kanssa.

Tiedätkö miltä tuntuu avautua näin aroista ja raastavista asioista omille sisaruksille ja vanhemmille, kun käykin niin, että kukaan ei usko, vaan kääntyvät minua vastaan? Voin kertoa, että aika helvetin pahalta.

Ja kuinka hienoa olisi, kun voisi nostaa rikossyytteen eksää vastaan. Kuinka ihanaa olisi, kun oikeus kävisi toteen. mutta niin ei tule käymään.

Kun on vain sana sanaa vastaan. Vaikka eksä suoraa minulle joskus myönsi ”en mä raiskannut oo sua, mutta ehkä väkisin maannut..” ei se kellekään enää sitä myöntäisi, varsinkaan oikeudessa.”

Kappale: Weri, Myöntymisen merkki