Havaintoja parisuhteesta

”Joka kerta kun olen yrittänyt lähteä liitosta joka rikkoo minut pala palalta hän saa minut jäämään”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

”Olin 25 -vuotias kun tapasin mieheni. Suojeleva, lämmin ja intohimoinen ex vanki. Me aloimme kirjoitella hänen istuessa lyhyttä tuomiota. Se mies rivien välissä.. unelmia, suuria toiveita ja lupauksia, että rauhallinen elämä olisi parempi kun kiertäminen talosta taloon. En laittanut mitään painoarvoa eletylle historialle, koska kaikilla meillä on se.. Toisilla se elämä on mennyt ruusujen päällä kävellen.. Toisilla taas piikkiohdakkeiden läpi ja suoraan helvetin liekkeihin ilman paluulippua.

Nopeasti vapautumisen jälkeen näimme. Se oli kun kymmenenmetrinen halko takaraivoon. Jalat meni alta, perhoset kutittivat vatsassa. En ollut koskaan ennen tuntenut samalla tavalla. Olin palavasti ihastunut. Viikon jälkeen sanoi rakastavansa. Kyseenalaistin niin syvän tunnustuksen, mutta rakastuminen oli alkanut jo sanoilla paperilla.

Jo alkuaikana mies saattoi hävitä viikoksi. Oli vastaamatta mihinkään yhteydenottoyrityksiin. Jättäen minut nallina istumaan kalliolle miettien miksi näin. Ja aina hän palasi.. Milloin milläkin selityksellä. Kustansin tuolloin jo koko meidän elämän, vaikka olin opiskelija joka asui ylikalliissa asunnossa.
Yhdeksän kuukauden tapailun jälkeen aloin odottamaan meidän esikoista.. Mies joi tuolloin rankasti. Saattoi viikosta mennä kuusikin päivää humalassa.. Ja aina humalaiset avautumiset. Jopa loukkaukset, miten helppo olen. Tuolloin annoin kaiken mennä läpi sormien.

Poikamme syntyi seuraavana vuonna. Omaksi yllätyksekseni mies ehti paikalle oltuaan melkein kuukauden päivät pois. Omien sanojensa mukaan töissä, mutta tiesin totuuden. Hän oli ollut juomassa.. Kotona ei alkoholin käyttö näkynyt, mutta aina hänen viikon kestäneillä reissuilla, jolloin minä en ollut ihminen johon otettiin yhteyttä.

Monen sattuman summana pakkasin tavarani  saatuani tietää, että odotan meidän toista lasta. Miehen käytös oli muuttunut räjähdysherkäksi. Tavaroita rikottiin suutuspäissään. Ei väliä oliko se hänen vai minun. Päivää ennen muuttoa mies halusi mukaan. Halusi meidän olevan perhe. Lupasi olla läsnä.

Alku uudella paikkakunnalla meni, että hän linnoittautui neljän seinän sisään. Ei tehnyt meidän kanssa oikeastaan mitään. Tuona aikana aloin sisäistämään meidän suhteen vääristymisen, sen miten kaksi rikkonaista ei voi tehdä yhtä ehjää ja kokonaista. Kerrottakoon, että miehellä on meidän suhteen aikana ollut eri deittiprofiileja. On ollut toisten naisten vikittelyä eri sometilien kautta. Hän kehuu aina toisia naisia, mutta ei minua ja naisia riittää.

Viime aikoina hän on alkanut taas olemaan enemmän kavereiden kanssa. Minulta on jopa jäänyt työvuoroja välistä, koska hän on vaan jäänyt johonkin ja on vastaamatta. Saattaa mennä vuorokausi, että en kuule hänestä mitään.

Joka kerta kun olen yrittänyt lähteä liitosta joka rikkoo minut pala palalta hän saa minut jäämään. Kuulen sanat ”taas saa aloittaa alusta” ja hellyn. Olen maksanut meidän koko elämisen. Tämä liitto vei luottotietoni, itsekunnioitukseni.. Tämä liitto on tehnyt minusta kodinhoitajan. Vangin jonka ovi ei ole lukossa.

Kuulen viikoittain miten en ymmärrä. Miten olen vartija, joka yrittää kahlita hänet. Vain koska pyydän häntä olemaan isä lapsillemme. Olemaan läsnä. Pitämään yhteyttä kun on jossain. Ettei tarvitse huolestua.

En enää puhu ihmisille tilanteestani, koska näen säälin heidän kasvoilla. Näen sen surullisen ”voi sinua” ilmeen, joka viiltää kehoni selkärankaan asti auki. Ja silti joka päivä yritän kerätä rohkeutta ja lähteä.”

X