Havaintoja parisuhteesta

Jokainen perhe on oikea perhe

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Kaksi reppureissaajaa lähtee huomenna Helsingin Messukeskukseen lapsimessuille. Seurue koostuu tyttärestäni ja minusta. Vedetään messut oikein pitkän kaavan kautta. Ei tulla kotiin koko yönä. Luvassa muun muassa herkkuöverit hotellihuoneessa ja muuta hassua ohjelmaa. Sunnuntaina kotona tuoksutaan sitten vähän lapsimessuille eli vaaleanpunaiselle hattaralle.

Pitäisi siellä kai jotain puhuakin. Minulla on muutama mojova sana valittuna. Aion puhua ydinperheestä. Yleisessä keskustelussa ydinperhe tarkoittaa perhettä, jonka muodostavat lapset ja lasten biologiset vanhemmat. Kaikki muut perhemuodot ovatkin sitten olevinaan jotain muuta kuin ydinperhettä, siitäkin huolimatta, että erilaiset perhemuodot ovat lisääntyneet yhteiskunnassamme kovaa vauhtia.

Kaikki perheet ovat ydinperheitä, ydinajatusperheitä. Se tarkoittaa sitä, että ei ole mitään väliä sillä, millä tittelillä aikuiset perheessä ovat. Yhteiskunta ja parisuhde siinä sivussa muuttavat muotoaan koko ajan ja se on pelkästään hyvä asia. Perheiden kokoonpano saattaa olla hyvin moninainen.  Perheitä, jotka muodostavat biologinen äiti ja biologinen isä. Perheitä, joissa toinen aikuisista on vain lapsen tai lasten biologinen vanhempi. Perheitä, joissa on sekä yhteisiä että yhteisiä lapsia. Perheitä, joiden molemmat aikuiset ovat samaa sukupuolta. Perheitä, joiden lapset ovat joko adoptoitu tai sijoitettu. Perheitä, joissa on vain yksi aikuinen. Kaikki perheet ovat ydinperheitä, ydinajatusperheitä. Jokainen perhe on perhe, miksi sitä pitää määritellä joillakin tekaistuilla etuliitteillä.

Ydinajatusperhe on perhe, jossa lapsia kohdellaan rakastavasti, kunnioittavasti ja he saavat suojaa ja turvaa. Ydinajatusperhe on perhe, jossa lapsille on olemassa turvallisia aikuisia. Ydinajatusperhe on perhe, jossa aikuiset rakastavat myös toisiaan. Ydinajatusperheessä ei ole mitään väliä sillä, että koostuuko se kahdesta biologisesta vanhemmasta, vaan väliä on sillä, että perheenjäsenet rakastavat toisiaan. Siitä minä aion muutaman sanan sanoa. Puolustan vimmatusti jokaisen perheen oikeudesta olla perhe.

Kukaan meistä ei mene liiasta rakkaudesta rikki, mutta rakkaudettomuudesta moni on jo mennyt. Huomenna varsinainen messu alkaa vasta puheeni jälkeen. Silloin vedetään tyttäreni kanssa messut överisti yli. Se on joskus ihan sallittua, jopa pakollista. Suosittelen ihan kaikille muillekin, muodossa missä hyvässä. Sen perheen kesken, joka tänä viikonloppuna siinä ympärillä häärää, sen oman oikean perheen.

X