Havaintoja parisuhteesta

Joko on pulla uunissa?

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Helsingin Sanomissa tamperelainen psykologi Mirka Paavilainen kertoo omasta kokemuksestaan, kuinka ihmisten utelu lapsen saamisesta voi satuttaa lapsettomuudesta kärsiviä pareja. Tyypillisestä tilanteesta, jossa sukujuhlissa varmasti hyvää tarkoittava, mutta ajattelematon sukulainen heittää ilmoille tutun kysymyksen, että jokos sitä perheenlisäystä on tuloillaan?

Yhteiskunnassamme on olemassa vielä normi. Tähän normiin kuuluu, että jokaisen oletetaan haluavan parisuhteen, perheen ja lapsia. Jos esimerkiksi sukujuhliin tulee perheettömänä tai lapsettomana, niin eipä aikaakaan, kun sukulaistyypit alkavat lähestyä kysymyksillään. Eräälle kaverilleni oli sukujuhlissa jopa esitetty teoria sille, että miksi hän ei ole vielä pariutunut. Hän sai kuulla olleensa jo lapsesta asti liian valikoiva. Juhlissa hänelle esitettiin neuvo olemaan vähemmän ronkeli ja ottamaan jonkun miehen, joka on edes sinne päin. Höystetty vielä huumoripitoisella kommentilla, että kyllä sitä tuossa iässä pitäisi pulla alkaa olemaan jo uunissa. Kaksi olettamusta kerralla. Toinen, että rakkauden kohde olisi mies ja toinen, että nainen halusi lapsen.

Helvetti, mitä ohjeita. Työntäköön pullansa vaan omiin onkaloihinsa.

Ihmiset eivät aina ymmärrä, että joukossamme on myös toisenlaisia normeja kuin se tutuksi havaittu. Ihan jokainen meistä ei edes halua parisuhdetta, perhettä tai lapsia. Olen kuullut, että on turhauttavaa vastata ainaisiin uteluihin ja puolustella valintojaan. Eihän perheellistenkään tarvitse. Pahimmalle ulkopuolisten utelut tuntuvat silloin, kun haluaisi parisuhteen, perheen tai lapsen, mutta ei syystä tai toisesta saa niitä. Aivan kuin kaikki tässä elämässä olisi vain otettavissa. Varsinkaan lapsen saaminen. Ei niitä niin vain tehdä, vihjeenä myös poliittisessa johdossa oleville miehille, jotka heittelevät ilmaan irtonaisia synnytystalkoofantasioitaan.

Helsingin Sanomien artikkelissa kerrotaan noin viidennen pariskunnan kärsivän lapsettomuudesta. Se on iso lukema. Psykologi, psykoterapeutti ja seksuaalineuvoja Mirka Paavilaisen mielestä ihmiset eivät tunnu ymmärtävän, kuinka kauhean olon he aiheuttavat kyselyillään. Lapseton joutuu yllättävässä tilanteessa kohtaamaan lapsettomuutensa ja siihen liittyvän ahdistuksen ja vastaamaan aiheeseen, joka on itselle hyvinkin vaikea ja ahdistava.

Mietitään asiaa toisinpäin. Ajatellaan tyypillistä sukujuhlaa, jonne me parisuhteessa elävät ja lapsia saaneet olemme menneet. Yhtäkkiä eteemme tulee utelias sukulaistyyppi kyselemään, että vieläkö te olette parisuhteessa? Jokos sitä eroa on alettu suunnitella? Onko parisuhdepulla päässyt uunissa kärvähtämään? Lapsia olette menneet tekemään, miksi ihmeessä? Onko tarkoin harkittuja vai vahinkoja?

Niinpä. Tuskin kenenkään on tarvinnut selitellä valintaansa perustaa perhettä tai saada lapsia. Se kun on se normi, jota koskaan ei tarvitse kyseenalaistaa. Syytä ehkä joskus olisi.

Jokainen meistä kantaa sisällään omaa tarinaa. Iso osa elämäämme koostuu omista valinnoistamme ja niiden kanssa elämisestä. Sitten on olemassa niitä asioita, jotka eivät ole valinnoistamme kiinni. Yksi niistä on esimerkiksi lapsen saaminen. Haluamattaan lapseton kokee henkisenä väkivaltana sellaisenkin kommentin, jonka eräs lukija minulle vuosi sitten jakoi. Hänen äitinsä oli sanonut hänelle ja hänen miehelleen, että oletteko niin helpon elämän perään, että ette edes lapsia aio tehdä. Kolme vuotta sitä yrittäneille kommentti tuntui siltä kuin puukko olisi lyöty rintaan.

Jospa meistä jokainen keskittyisi ihan siihen omaan elämäänsä. Siinäkin on aivan tarpeeksi yhdelle ihmiselle. Muiden valinnat eivät meille edes kuulu.

Lue myös

X