Havaintoja parisuhteesta

”Jos saisin sinut seksileluksi”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Turun käräjäoikeus tuomitsi noin 40 -vuotiaan opettajan ehdolliseen vankeuteen virka-asemansa väärinkäytöstä. Opettaja valitti tuomiosta, mutta Varsinais-Suomen hovioikeus piti tuomion voimassa. Näin kirjoittaa tänään muun muassa Iltalehti.

Opettaja syyllistyi useampaan otteeseen seksuaalissävytteiseen retoriikkaan oppilaittensa kanssa ja otsikossa oleva kommentti on yksi opettajan sanoma lause oppilaalleen. Opettaja myös nimitteli oppilaitaan julkisesti ja antoi eräälle oppilaalleen nimien ”jakorasia”, koska arveli nuoren naisen seksuaalisesti aktiiviseksi.

Julkaisin toissa päivänä tekstin, jossa ääneen pääsi seksisuhteessa naimisissa olevaan mieheen oleva nainen. Teksti aiheutti primitiivistä vihaa ja minun piti poistaa sivustoltani muutama arviolta noin 60 -vuotias nainen heidän kielenkäyttönsä vuoksi. Tekstin naisesta käytettiin nimityksiä irtopillu, huora ja tautipesäke. Huomionarvoista on se, että samat henkilöt eivät nimittäneet seksisuhteessa naiseen naimisissa ollutta miestä millään nimityksellä.

Tein aiheesta eilen sivustolleni uuden päivityksen ja kommenttikentälle tuli useaan otteeseen kommentoimaan noin 70 -vuotias nainen antamalla naisille, jotka harrastaa seksiä ilman parisuhdetta nimityksen irtopirkko. Kommentit ovat yhä näkyvillä, sillä haluan toisinaan jättää solvaavia kommentteja näkyville esimerkiksi siitä, että varsinkin minua edeltävän sukupolven edustajat eivät osaa millään käyttäytyä sosiaalisessa mediassa.

Reilu vuosi sitten syksyllä törmäsin syystä tai toisesta erään varsinaissuomalaisen nationalistiseen menneisyyspuolueeseen kuuluvan kuntapoliitikon tai varajäsenen somepäivitykseen, jossa kyseinen nainen käytti ilmastoaktivisti Greta Thunbergista nimitystä pikkuhuora. Greta oli tuossa vaiheessa kuusitoistavuotias ja häntä nimitellyt nainen noin viisikymmentävuotias. Puutuin asiaan, mutta sain siitä nenilleni, koska viha alkoi kohdistua sen jälkeen minua kohti.

Mikä näitä kaikkia tapauksia yhdistää?

Aivan. Jokaisessa tapauksessa nainen ja tässä tapauksessa nuori nainen seksualisoidaan vahvasti. Jopa Gretan tapauksessa, jossa seksin kanssa ei ole mitään tekemistä. Mikä pahinta, naiset tekevät sen näissä esimerkeissä itse. Ensimmäistä tapausta lukuun ottamatta. Useimmiten solvaaja ja nimittelijä on jo itse siinä iässä, että voisi luulla, että elämä on opettanut käytöstavat, vaan ei ole.

Olen tehnyt havainnon, että joka ikinen kerta, kun tekstini käsittelee naisen avointa seksuaalisuutta ja naisen avointa suhtautumista seksiin, niin kommenttikentälle ei tulekaan hikiset miehet huohottamaan fantasioitaan, vaan liian moni nainen osoittamaan halveksuntansa.

Kuntapoliitikon pikkuhuora -kommentti kertoo lähinnä kyseisen naisen syvistä ongelmista itsensä kanssa ja todella rumasta maailmankuvasta, mutta sitä jaksan ihmetellä ja olla asiasta murheellinen, että kovin moni nainen suhtautuu toiseen naiseen niin syvästi halveksuen, että voi tuosta noin vain nimittää itselleen tuntematonta naista tautipesäkkeeksi tai huoraksi. Mitä nuorempi, avoimempi ja aktiivisempi nainen seksin suhteen on kyseessä, sitä kovimmilla sanoilla häntä kohti hyökätään.

Emme ole vielä lähellekään tasa-arvoa suhtautumisessa sukupuolten väliseen seksuaalisuuteen. Tai nuorempi sukupolvi on tässäkin asiassa meitä vanhempia sukupolvia valovuoden edellä. Oman havaintoni mukaan vanhemmissa sukupolvissa elää edelleenkin tuo naisen seksuaalisuutta halventava myytti, että seksuaalisesti avoin nainen on jakorasia ja seksuaalisesti avoin mies, no hän on mies.

Valitettavan usein tämä asetelma tulee ilmi lukemalla ihan vain keskustelupalstoja.

Pienenä toiveena ikäluokalle 40-100 vuotta. Käyttäytykää nyt helvetti sentään!

Kiitos nuoremmat ikäpolvet. Teissä on onneksi tulevaisuus.

X