Havaintoja parisuhteesta

”Jos sun naama levenee enää yhtään, et mahdu juomaan kun järvestä”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

”Jos sun naama levenee enää yhtään, et mahdu juomaan ku järvestä” sanoi äitini kun olin 7v.

Ensin syötetään kaikenmaailman herkut, kielletään urheiluharrastukset kun ei itse jaksa kuskata, sitten kehdataan alkaa haukkumaan.

Yhä edelleen 25v myöhemmin joka ikinen kerta, kun nähdään, pitää ensimmäisenä huomauttaa painosta. Tapaamisia on enää todella harvoin, haluaisin jättää nekin kokonaan pois, mutta syyllisyydentunto on liian vahva.”

”Lapsesta asti olen kuunnellut kommentteja vanhemmiltani ulkonäöstäni, lähinnä painostani. Enemmän isältä, mutta myös äidiltä. ”Paisut kuin pullataikina” jne.

Tuolloin lapsena ja teininä olin vielä kilpaurheilija ja täysin normaalipainoinen, mutten vanhempieni mielestä ja kommentteja sateli tuon tuosta.

En muista ikinä kuulleeni isältäni yhtään positiivista kommenttia ulkonäöstäni. Tai oikeastaan mistään muustakaan. Äidiltä sentään joitain positiivisiakin asioita joskus on suusta päässyt, varmaan vahingossa.

Hauskinta on, että nyt 34-vuotiaana kuulen näitä kommentteja heiltä yhä! Miksiköhän minulla onkaan niin heikko itsetunto.”

”Tuttavien mökillä kuultua: Et kyllä ota enää lettuja, kun oot tommonen läski. Kannattaako laittaa bikinit, kun läskit pursuu yli. Äiti sanoi näin murrosikäiselle tyttärelleen.”

”Mun äiti on aina antanut ohjeita ja kysellyt kuulumisia painon suhteen, ei pahasti, mutta kuitenkin. Mutta sen ymmärsin vasta ihan vastikään, miten paljon minuun on vaikuttanut se, kun äiti katseli itseään peilistä, että onpa taas päässyt lihomaan, ja äiti on aina ollut paljon mua hoikempi. Kyllä se on alitajuntaan syöpynyt, että varmaan mä sit äidin mielestä oon ylipainoinen. ”

”Voi voi, niin tuttua. Äitini suusta on tullut vastaavia sammakoita koko nuoruuden ja hokenut esim. kuinka paksut jalat mulla on. Mähän en nää jalkojani muutaku paksuina, myös sillon ku laihdutin sairaalloisen laihaksi.

Olin lapsena pyöreä, mutten lihava, mitä jälkeenpäin kuvia katsonut. Teininä olin lihava ja se oli lohtusyömistä, äidistä johtuvaa. Sitku laihduin niin vielä tähän päivään asti kuulen siitä ku olin lihavampi kuin hän (äitini) ja söin vaan ranskalaisia. Vihaan vartaloani varmaan ikuisesti. Hiphei!

Itsellä poika, jota kehun joka ikinen päivä ja jonka edessä ei läskeistä valiteta, joskus vitsillä toki puolisoni kanssa toisillemme, mutta pojalleni en tätä ’perimää’ anna.”

”Olin 15 vuotias kun jouluna isäni luona kaaduin liukkaalla pihalla ja jalka murtui pahasti ja jouduin leikkaukseen. Äitini kommentti, kun isäni ilmoitti vievänsä mut sairaalan päivystykseen. ”Luulin että olit syönyt ittesi halki”.

X