”Jos vielä kerran saisi miehen viereen nukkumaan mennä ja vähän jos mies ennen nukahtamista vatsasta kutittelisi.”

”Jos vielä kerran saisi miehen viereen nukkumaan mennä ja vähän jos mies ennen nukahtamista vatsasta kutittelisi.”

Tämän lauseen sanoi aikanaan nykyään jo edesmennyt leskirouva Helmi, vähän päälle yhdeksänkymmentä, joka tuli ääneen esittäneeksi elämänsä viimeisen toiveen. Mikäpä muukaan toive voisi olla kuin toisen ihmisen läheisyys ja kosketus. Kutittelu, niin kuin Helmi asian ilmaisi.

Koskaan ei ole liikaa muistutella kosketuksen tärkeyttä ja sen voimaa. Ihminen tarvitsee kosketusta koko elämänkaarensa ajan. Syntymisen jälkeen ihmistaimi ei selviäisi hengissä ilman hoivaavaa ja rakastavaa kosketusta ja turvaa ja ihmiselämän toisessa päässä kosketus on asia, jonka viimeiseksi elämässään haluaisi kokea. Kosketuksesta kosketukseen, siinä elämä lyhykäisyydessään kerrottuna.

Antiikin olympialaisissa oli laji nimeltä pankration. Pankration oli painia, jossa kiellettyjä asioita olivat vastustajan pureminen, silmien kaivaminen päästä ja kiveksistä vetäminen. Lajiin antoi lisämausteensa se, että painijoiden tuli olla alasti ja öljyttynä. Siihen suhteutettuna esimerkiksi nykyajan rantalentopalloilijoiden asusteet ovat jopa runsaat.

Minä tahtoisin tuoda antiikin ajoista pankrationin takaisin. En urheiluareenoille, vaan parisuhteisiin. Tutkimuksissakin on osoitettu, että ihmiset eivät kosketa enää toisiaan ja että parisuhteilijoiden toivelistan kärjessä ovat yhteinen aika ja kosketukset.

Pankration on siihen oivallinen ratkaisu. Mikä sen mukavampaa kuin painiminen alasti ja öljyttynä. Ja kyllä minä sääntöjä sen verran rukkaisin, että pieni hampailla näykkäily painin tiimellyksessä olisi sallittua. Siinä sitä saisi yhteistä aikaa ja runsain käsin kosketusta parisuhteisiin. Ainakin minun mielikuvissani yhdistelmä alastomuus ja öljyttynä oleminen saa aikaan rakkaudellista kutinaa. Eikä siinä niitä pisteitä tarvitse sitten laskea. Arvelen, että molemmat siinä tulee voittamaan ja pääsee lopulta maaliin asti.

Ehkäpä jopa elämän loppuun saakka, jos se on joillekin se merkityksellisin maaliviiva.

Joten, olkaa hyvä kaikille teille, joilla on huone valmiina ja ihminen vierellänne. Älkää kuvitelko, että kaiken voi siirtää huomiseen. Elämä on silmänräpäyksen mitan päässä mistä tahansa. Tässä hetkessä teillä olisi vielä mahdollisuus.

Helmillä ei enää lopuksi ollut. Hänen piti enää vain toivoa ja ikävöidä.

Onneksi hänellä oli muistoja kosketuksista. Niitäkään ei olisi, jos ei olisi tullut kosketelleeksi.