”Joskus ajattelin että ehkä seksi osaltani oli tässä”

”Kun puoliso ehdotti, että nukkuisimme erillään vastustin ajatusta. Läheisyys oli muutenkin käynyt harvinaiseksi arjen keskellä, ei ollut hipaisuja ohikulkiessa, harvoin suudelmia, sentään öisin pääsi toista lähelle, vaikka harvoin se seksiin saakka johti.

Keskustelimme, ja puolison kanta (kuten niin usein aiemminkin) voitti. Elimme eri rytmissä ja minun liikehdintäni ja ääneni häiritsivät yöunta.

Aluksi tuntui oudolta nukkua erikseen, kaipasin läheisyyttä, jollain tasolla tunsin itseni myös torjutuksi. Kuten olin pelännyt, läheisyys ja seksi väheni ja kuihtui lähes kokonaan pois. En itsekään pyrkinyt enää puolison lähelle koska torjutuksi tuleminen sattui niin paljon.

Seksin ja läheisyyden tilalle tuli arjen kiireitä ja harrastuksia lisää. Aloin tottua tilanteeseen ja ajatella, että ehkä se näin pitkässä suhteessa tapahtuukin. Että eletään vähän kuin kimppakämpässä ja huolehditaan jälkikasvusta. En enää osannut toivoakaan muuta, mutta onnellinen en ollut. Elämä tuntui osittain kuolleelta, osa minusta oli horroksessa. Ja olimme sentään alle nelikymppisiä, emme eläkeläisiä. Joskus ajattelin, että ehkä seksi onkin kohdaltani tässä. Lisääntymistehtäväkin jo täytetty.

Sitten elämä yllätti. Rakastuin niin, että jalat menivät alta ja tiesin, että elämä menisi kokonaan uusiksi. Sain vastakaikua, rakkautta, ihailua, halua osakseni. Ja minussa heräsi äärimmäisen vahvoja tunteita.

Tein eropäätöksen. Puolisolle ja läheisille shokkina. Kaikkihan piti olla ja oli päällisin puolin hyvin. Puoliso koki itsensä satutetuksi ja haavoitetuksi. Minusta tuli, tietysti, eron syntipukki ja jouduin siitä maksamaankin.

Minusta ne haavat tehtiin kuitenkin paljon aikaisemmin ja uudessa suhteessa ne ovat jo melkein parantuneet.”