Havaintoja parisuhteesta

”Joskus liekki voi leimahtaa uudelleen”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

”Luen sivustoltasi paljon tarinoita, joissa parisuhde on kulkemassa kohti vääjäämätöntä loppuaan. Varmasti useimmissa tapauksissa ero on vääjäämätönta ja oikea päätös. Haluan antaa omalla tarinallani silti pientä toivokipinää, että joskus liekki voi leimahtaa uudelleen.

Olemme olleet mieheni kanssa kymmenen vuotta yhdessä. Meillä on yksi alakouluikäinen lapsi. Parisuhteemme alku oli niin kuin parisuhteen alut usein ovat, kiihkeää ja tiivistä. Meidän suhteemme lähti kohti alamäkeä pian yhteenmuutamisen jälkeen.

Olen hämmästynyt siitä, että olen kuullut monen parisuhteen latistuneen tasan sillä hetkellä, kun parisuhde on ympärillä koko ajan. Yhteenmuuttamisen pitäisi olla parisuhdetta liimaava seikka, eikä niin, että yhteenmuuttamisen jälkeen sitä huomaa lakkaavansa panostamasta suhteeseen. Miksi panostaa, koska siinähän se koko ajan on?

Meillä se ilmeni sillä, että aloimme ottamaan toisemme itsestäänselvyytenä. Seksi väheni vuosi vuodelta, kunnes lapsen syntymisen jälkeen loppui kokonaan. Enkä puhu tässä nyt synnyttämisen jälkeisestä ajasta, jolloin seksi ei ole päällimmäisenä mielessä, mutta meidän tapauksessa seksittömyys kesti muutamia hajakertoja lukuunottamatta kaksi vuotta.

Seksittömyytemme loppui yllättävään seikkaan. Se loppui siihen, kun huomasin pettäneeni miestäni. Se oli itselleni lopullinen merkki siitä, että nyt jos emme ala panostamaan suhteeseemme, niin sitä ei enää ole ja se pitää lopettaa. Kerroin miehelleni pettämisestäni jonkin ajan kuluttua. Pelkäsin kertomista, koska ajattelin, että tieto voi lopettaa suhteemme. Emme olleet keskustelleet pettämisestä kertaakaan suhteemme aikana ja en voinut tietää, että miten mieheni siihen suhtautuu.

Hän suhtautui rauhallisesti. Otti tiedon vastaan ja ei halunnut kuulla yksityiskohtia, esimerkiksi sitä, että kenen kanssa olin häntä pettänyt. Tämä yllätti minut täysin. Itse haluaisin tietää kaikki ja minulle ei olisi riittänyt vaillinainen tieto. Enkä olisi varmasti osannut suhtautua asiaan niin rauhallisesti ja järkevästi kuin mieheni. Jo siinä hetkessä mieheni arvo kasvoi silmissäni uusiin ulottuvuuksiin.

Tapahtunut havahdutti meidät. Meillä ei ollut enää vaihtoehtoa. Lapsemme oli vielä melko pieni ja yhdessä päätimme, että emme halua rikkoa häneltä perhettä, mutta emme myöskään halua kasvattaa häntä rakkaudettomassa kodissa. Päätimme edes yrittää ja varasimme ajan pariterapiaan. Rahat otimme yhteisestä matkakassasta ja päätimme valita mielummin terapian kuin matkan. Annoimme suhteellemme myös aikarajan, jonka puitteissa kokeilisimme uutta alkua ja jos suhteemme ei enää laimahtaisi, niin sovimme, että siinä kohtaa eroamme, mutta eroamme kauniisti ja toisiamme kunnioittaen, koska meillä on yhteinen lapsi.

Kaikki alkoi pienistä sanoista, eleistä ja huomioimisesta. Saimme terapiasta kotitehtäviä ja avaimia niiden tekemiseen. Otimme molemmat tämän tosissamme ja jos olisi käynyt ilmi, että vain toinen meistä on tosissaan, niin olisimme varmasti jo eronneet. Opimme puhumaan toisillemme. Opimme kertomaan, että mitä haluamme toiselta ja usein halusimme aivan samoja asioita. Ilmapiiri kotona parani ja parisuhde alkoi tuntumaan parisuhteelta. Tuntui kuin koko perhedynamiikka olisi toiminut paremmin. Lapsiperhearki alkoi tuntua jopa rennolta, koska meillä oli toisemme tukenamme.

Voin sanoa, että rakastuin mieheeni uudelleen ja ehkäpä vielä palavammin kuin aikaisemmin. En tiedä, että voiko sanoa, että se vaati töitä sen eteen, mutta huomiota toiselle se vaati ja huomio tulee ajasta. Aikaa pitää olla parisuhteellekin antaa, sillä jos sitä ei anna, niin kohta siitä ei ole jäljellä enää mitään. Myös seksielämämme palautui alkuajan huumaan ja siinäkin uskalsimme olla toisillemme avoimia. Kertoa, että mitä haluaa ja mikä voisi olla kivaa ja seksissäkin huomasimme, että olimme halunneet molemmat samoja asioita, mutta emme olleet vain puhuneet niistä toisillemme.

Nyt kaikki on hyvin. Me olemme onnellinen perhe. Tuntuu kauhealta ajatella, että tämä olisi voinut mennä toisinkin. Maailma olisi yhtä rakkaustarinaa köyhempi. Itse olen kiitollinen miehelleni siitä, että hän omalla esimerkillä pelasti minut loppuelämän jyrkkyydeltä ja ehdottomuudelta. Kavahdan ihmisiä, jotka sanovat ehdottomasti pettämisestä, että se on kerrasta poikki. Näin ajatellen meitäkään ei enää olisi.

Se olisi sääli minua, miestäni ja lastamme kohtaa.

Nyt me kaikki rakastamme toisiamme yhdessä ja yhdessä paikassa.”

X