Havaintoja parisuhteesta

Jyrkkä ei jyystämiselle!

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Kuka ihme vakavasti ottaen jaksaa saman yhden ihmisen kanssa ”jyystää” kymmeniä vuosia? Rehellinen vastaus: ei kukaan.

Rakkaat kanssamatkustajat. On aika kirjoittaa muutama kappale seksistä. Tarinani alkaa naisen lähettämällä kommentilla tekstini perään, joka kertoi parisuhteessa jatkuneesta viiden vuoden seksittömyydestä.

Nainen kuvailee seksin harrastamista sanalla jyystäminen. En aivan varmuudella osaa sanoa, että minkälaista seksiä on jyystäminen, mutta jos pitäisi arvata, niin arvelen sen olevan muutaman minuutin kestävää intohimotonta sisään-ulos liikehdintää. Tehtynä siksi, koska suhteen toisen osapuolen on säännöllisin väliajoin purkauduttava seksuaalisista paineistaan eli panetuksestaan. Jyystämisessä on mukana jyystäjä ja jyystettävä. Lopputuloksena toinen pääsee panetuksestaan ja toinen on suorittanut puolison velvollisuuden, jonka hän kuvittelee itsellään olevan.

Tällä pohjalla voin yhtyä naisen kommentissaan esittämään mielipiteeseen. Ei kukaan jaksa jyystää saman ihmisen kanssa kymmeniä vuosia. Kenenkään ei oikeastaan pitäisi jaksaa jyystää edes kymmentä minuuttia, sillä jyystämisellä on seksin kanssa yhtä paljon yhteistä kuin pikaruokaravintolalla ja ruokaravintolalla. Ajatuskin on sama. Nopeasti seksinnälkä pois muutaman minuutin jyystämisellä. Tosin nälkä lähtee vain toiselta eli jyystäjältä pois. Jyystettävä on vain tarjoilija, joka tuo hampurilaisaterian pöytään.

Unohdetaan hetkeksi jyystäminen ja puhutaan sen sijaan seksistä. En tiedä, yrittikö kommentin lähettänyt nainen sanoa kommentissaan sitä, että seksi ylipäätään vuosikymmeniä kestäneessä suhteessa ei tunnu enää miltään ja on itselleen valehtelua, että yksi ihminen riittäisi ihmiselle koko loppu elämäksi seksin saralla. Kuten jo totesimmekin, että jyystämisellä yksi ihminen ei riitä, sillä moni ihminen kaipaa elämäänsä seksiä. Kysymys kuuluu, että vaikka ihminen saisi suhteessaan oikeata ja tyydyttävää seksiä, niin riittääkö se siltikään?

Kysytään aluksi sukupolvelta, joka on vielä kaukana meistä orastavan keski-iän kynnyksellä olevista. Netflixissä olevassa seksissä kertovassa dokumentissa seurataan kolmea nuorta naista, jotka kertovat avoimesti seksielämästään. Kyseiselle kolmikolle parisuhde ja seksi vain yhden ihmisen kanssa olisi painajainen. He ovat liittyneet seksisovellukseen, joka toimii kuten Tinder. Selaamalla seksikumppani illaksi. Parhaimmillaan eräs naisista kertoi saaneensa kolme eri seksikokemusta yhden päivän aikana.

Käyttäytymisellään he haluavat ravistella vanhaa ajatusrakennelmaa siitä, että seksiä haluava nainen on likainen, huorahtava ja halpa. He viittaavat globaalisti nousevaan konservatiiviseen aatteeseen, jonka filosofiaan kuuluu, että nainen kuuluu yhdelle miehelle ja mielellään vieläpä kahlittuna kotiin siivousmopin ja lasten kanssa.

Otin tämän nuoren sukupolven tavan ajatella seksistä esille siksi, että se poikkeaa radikaalisti tekstini aloittaneen naisen tavasta ajatella seksistä. Ollaan rehellisiä tässä nyt kaikki. Varmasti aivan liian monelle parisuhteessa elävälle seksi on mekaanista jyystämistä, josta puuttuu kaikki seksille ominainen intohimo ja mielikuvitus. Ei kukaan saa sellaisesta seksistä yhtään mitään ja siksi seksin määrä parisuhteissa on tilastollisesti laskenut vuosi vuodelta.

Kuten sanoin, monella parilla seksi on jyystämistä ja aivan liian moni tyytyy lopulta siihen, koska sitä aletaan pitää normaalina ajatuksena seksistä, että sellaista se nyt vain on monen yhdessä vietetyn vuosikymmenen jälkeen. Koti, asunto ja kesämökki ovat kyllä ihan viimeisen päälle, mutta seksi saa olla vähän sinne päin, jos edes sinne päin.

Samalla voi vähän tuomita nuoria, jotka ajattelevat seksiä toisella tavalla. Kirjoittaa kommenttikentille, että onpa se nyt moraalitonta käyttäytymistä harrastaa irtosuhteita ja jopa nauttia seksistä. Siihen vielä päälle vuosikymmeniä sitten saatu seksivalistus, joka lähinnä kertoi, että seksin harrastaminen päättyy lähes kuolemaan, koska taudit, synti ja masturbointikin mädännyttää selkärangan ja moraalin.

Seksi on monella tapaa iloinen asia. Seksin ilon voi tappaa ajattelemalla sen jyystämiseksi. Moni on tappanutkin. Mennään kuitenkin takaisin naisen kommentissaan esittämään kysymykseen, jossa oletin hänen kysyvän, että voiko ylipäätään pitkään kestäneessä parisuhteessa säilyttää intohimoisen ja tyydyttävän seksielämän ja riittääkö ihmiselle vain yksi seksikumppani?

Luonnollisesti jätän itse vastaamatta kysymykseen, koska kysymykseen ei liene olemassa yhtä vastausta. Toisille riittää ja toisille ehkä ei, riippuen ihmisen persoonasta ja tavasta ajatella eli maailmankuvasta. Minun tapani ajatella seksistä ja sen harrastamisesta ei ole sen oikeampi tai väärempi kuin vaikkapa esimerkissäni kertomani nuorten naisten tapa ajatella seksistä. Olemme aikakausiemme tuotoksia ja on aivan mahtavaa, että nuoret haastavat omat luutuneet tapamme tuoreilla ajatuksillaan. Typerintä olisi hyökätä heitä päin ja nostaa itsensä heidän yläpuolelleen.

Itse ajattelen, että kipinän, intohimon ja tyydyttävän seksielämän voi saavuttaa yhden ihmisen kanssa vuosikymmenten jälkeenkin. Itsestään se ei silti tule. Seksiin tarvitaan aikaa, mielikuvitusta, kokeilunhalua, toisen huomioimista, toisen arvostamista, arkiflirttailua, tuhmuutta, huumoria, leikkimielisyyttä, mielikuvitusta ja sanoinko jo mielikuvitusta.

Muuten se menee jyystämiseksi ja se ei ole hyväksi yhdellekään parisuhteelle tai seksielämälle. Sillä sieltä tulevat ne ihmiset, jotka tyytymättömyyttään ovat herkimpiä tuomitsemaan seksistä omalla tavallaan nauttivat ihmiset.

Jyrkkä ei jyystämiselle!

X