Kaapista tulemisen vaikeus

Alkuvuosi on hyvä aika vastata säännöllisin väliajoin toistuviin kysymyksiin. Ensimmäisenä vastaus kysymykseen, joka on askarruttanut kovasti joidenkin ihmisten mieliä.

Milloin tulet ulos kaapista?

Tämä on haastava kysymys vastattavaksi. Ymmärrän tämän termistön viittaavaan homouteen ja kysymyksen siihen, että milloin uskallan avoimesti tunnustaa olevani homo. Uuden vuoden lupaukseni olkoon, että tulen heti ulos kaapista, kun olen ensin ymmärtänyt olevani siellä. Sen verran olen 41-vuotisen elämäni aikana ymmärtänyt, että kukaan ei ole sataprosenttisesti yhtään mitään. Pelottaisi törmätä ihmiseen, joka on ehtaa heteroa koko pakkaus. Täydet sataprosenttia viittaa lähinnä Pohjois-Korean presidentin kannatuslukuihin tai erään leipäfirman kauraleipään ja kaikki älykkäät ymmärtävät, että näissä esimerkeissäkin kysymys on vain taidokkaasta kusetuksesta.

Jos homous tai heterous liitetään pelkkään seksuaaliseen haluun, niin siinä pitää tuottaa homon puolesta vetoa lyöneille pettymys, sillä en ole viehättynyt seksuaalisesti miehistä. Paitsi Peter Nymanista, mutta hänkään ei onneksi joka ilta lue Kymmenen Uutisia, joten on monia päiviä viikossa, jolloin olen seksuaalisesti viehättynyt vain omasta tyttöystävästäni. Hän kyllä tietää tunteeni Peteriä kohtaan ja ymmärtää ne sangen hyvin. Olen minäkin antanut hänelle luvan olla seksuaalisesti viehättynyt näyttelijä Halle Berrystä, joskaan siihen minun lupaa edes tarvittaisi.

Reilu vuosi sitten tapasin työni puolesta yli 80-vuotiaan herrasmiehen. Hän alkoi jutella minulle rakkaudesta, koska oli törmännyt netissä blogiini. Hän kertoi jääneensä leskeksi muutama vuosi sitten, kun hänen vaimonsa kuoli. Mies kertoi katuvansa sitä, että ei ollut uskaltanut olla rehellinen ja rohkea. Nuorena miehenä hän jo tiesi tykkäävänsä enemmän miehistä kuin naisista, mutta pelkäsi tunnustaa sitä yhtään kenellekään. Hän sanoi eläneensä koko elämänsä kaapissa. Hän sanoi selittävänsä asiaa itselleen sillä, että vuosikymmeninä, jotka hän joutui elämään asian kanssa olisi julkituleminen voinut olla tuhoisaa hänelle itselleen, perheelleen ja työuralleen. Silti hän on katunut sitä, että on esittänyt muuta kuin hän oikeasti on. 

Tuntui surulliselta hänen puolestaan. Ajatella, että hänen on pitänyt elää elämäänsä valheessa. Se on hirvittävää elämän hukkaan heittämistä. Elää elämää, joka ei ole omaa, vaan näyteltyä kulissia. Siksipä tuollaiset ahtaiden ihmisten vittuilevaan sävyyn lähetetyt milloin ulos kaapista-kysymykset ovat harvinaisen mauttomia ja typeriä. Tapaamani leskimies kyllä sanoi, että rakasti vaimoaan koko heidän suhteensa ajan, mutta koki olevansa ihmisenä koko ajan vaille ja vajaa.

Kiitos ihmisille, jotka rummuttavat homouttani julkisesti. Olen siitä imarreltu, sillä sehän tarkoittaa sitä, että en osaa piilotella niitä piirteitä itsestäni, jotka rajoittuneimmat homoudeksi tulkitsevat. Onneksi ajat muuttuvat koko ajan sallivammaksi ja kenenkään ei toivottavasti tarvitse kahdeksankymppisenä katua rohkeudenpuutettaan. Jokaisessa ajassa kulkee kaiken kauniin ja sallivan vierellä sitä pahantahtoisempaa ja katkerampaa porukkaa, mutta heidän pelokas huutonsa hiljenee kun heitä ei kuuntele. 

Tärkeintähän on se, mitä se kaikkein läheisin ihminen ajattelee. Minä rakastan ihmistä, joka ei katso minussa ensisijaisesti sukupuolta vaan ihmistä sukupuolen sisällä. Hän on sanonut minulle, että on valinnut olla miehen kanssa parisuhteessa, vaikka voisi olla suhteessa naisenkin kanssa, kuten on ollutkin. Minun ei sitä valintaa ole tarvinnut tehdä. En usko, että voisin rakastua mieheen, mutta en ajattele minkään tässä elämässä olevan mahdotonta. 

Mutta ei minun sitä tarvitse pohtia. Olen rakkausihmiseni löytänyt. Jos tämä on se kaappi, josta minun pitäisi tulla ulos, niin en koskaan halua. Jään tänne. Täällä on ihmisen hyvä olla.