Kaavoihinsa kangistuneet.

Tehtiin vaimon kanssa tällä viikolla jotain todella villiä ja vaarallista. Menimme ruokakauppaan ja lähdimme kiertämään kauppaa väärästä suunnasta. Yleensä menemme sisään oikeanpuoleisesta oviaukosta ja aloitamme kierroksen hedelmäosastosta. Tällä kertaa menimmekin sisään vasemmanpuolimmaisesta oviaukosta ja aloitimme maito-osastolta. Kyllä oli irstas olo kävellä vastaan kaikkia niitä ihmisiä, jotka olivat aloittaneet kierroksensa hedelmäosastolta. Sieltä, josta kierros kuuluu aloittaa. Se oli sellaista nelikymppisten ilakointia ja irtiottoa, että harvoin on nähty. Tuntui siltä kuin olisi jäänyt kiinni julkisella paikalla rakastelusta, mutta jatkanut sitä silti.

Meille jäi tilanne pahasti päälle ja kotiin päästyämme vaimo ehdotti, että mitä jos siivottaisiin. Katsoin pitkään ja äänettä vaimoani silmiin ja sanoin, että tänäänhän on keskiviikko ja meillä on siivouspäivä torstaisin. Ei se meitä pidätellyt. Kohta jo heiluttelimme imurinletkua ja pölyrättiä käsissämme. Tilanne alkoi jo vähän kutitella ja kiihottaa mieltä ja mielessä pilkahti ajatus seksistä arki-iltana. Lähestyin vaimoani suriseva imurinletku kädessäni ja tein lantiollani viekoittelevan liikkeen vaimoni edessä. Liikkeen oli tarkoitus viestiä, että vedetäänkö elämä tänään vielä kinkymmäksi ja harrastetaan villiä seksiä arki-iltana, ennen iltakymmentä, valot päällä, lattialla niin, että lähetyssaarnaaja on vain Dingon biisi taustalla. Niin villiksi ilta ei kuitenkaan koskaan edennyt. Olihan siinä jo ollut ilman sitäkin arkipornoa kerrakseen.

Ei sitä hevin unohda, suhteen alkuaikaa. Aikaa, jolloin mieli ja vartalo liikuskeli vapaana ja ilman kahleita pitkin alkaneen parisuhteen valtatietä. Sitä saattoi kesken seksin tulla mieleen, että mitä jos lähdettäisiinkin elokuviin ja kesken elokuvissa olon sitä saattoi aloittaa seksin. Ei ollut sovittua siivouspäivää kalenterissa, ei kahden viikon kauppatavaralistaa kaupassa käydessä eikä seksiä aloitettu yhteisellä sopimuksella vähän ennen nukkumaanmenoa. Seksiä oli saatettu ennen nukkumaanmenoa harrastaa jo neljästi ja viidettä kertaa tarjottiin, mutta siitä oli pakko kieltäytyä, koska se olisi saattanut olla pippelille liikaa. Se näytti kovasta käytöstä johtuen mustalta, aivan kuin liian pitkään hedelmäkorissa lojuneelta banaanilta. Elämä oli kalenterin ulkopuolella ja jokainen päivä mahdollisuus ihan mille tahansa.

Missä on se parisuhteen kohta, jolloin kaikki tämä alkuaikojen suunnitelmallisuus häviää. Missä vaiheessa tylsämielisyyden käyrä kohtaa mielikuvituksellisuuden käyrän ja menee siitä ohi. Seksi alkaa muistuttaa junaa, johon on osunut salama. Kyllähän se hiljaa liukuu eteenpäin, mutta ei niillä tehoilla perille tunnu pääsevän koskaan ja vaikka pääsisikin, niin ei se matkalla oleminen kovin mukavalta ole tuntunut. Sitä vain huomaa tulleensa perille ja nousee pois ja kävelee asemalle kahville. Yhteinen arki on merkitty kalenteriin, josta voi tarkistaa seuraavan päivän ja viikon ohjelmatarjonnan. Ruokakaupassa liikutaan kuin marssilla ja ostetaan aina ne samat tavarat.  Tunnelma on kuin maanantai-iltaisessa A-studiossa.

Sietämätöntähän se olisi. Elää loppuelämä siinä alkuaikojen riettaudessa ja suunnitelmattomuudessa. Minä olen ajatellut antaa tylsyyteni itselleni anteeksi. Niin se elämä vain menee. Sitä alkaa hiljalleen nauttia siitä kauppalistasta kädessä, koska se helpottaa ja nopeuttaa kaupassakäyntiä. Keskiviikkoiltana sitä jo tietää, että huomenna tanssitaan taas imurin kanssa olohuoneen lattialla. Housujaan ei tarvitse olla laskemassa useita kertoja päivässä. Seksin voi hoitaa siinä samalla kertaa, kun housut tulisi muutenkin laskettua jaloistaan, eli nukkumaan mennessä. Kahdelta on päiväkahvi ja lauantaisin tulee Uutisvuoto. Arki on kuin puoli yhdeksän uutiset, tulee joka ilta ja on harvoin myöhässä.

Siinä suunnitelmallisen arjen keskellä voi toisinaan sitten irrotella. Lähteä kärryineen kaupassa väärään suuntaan, kokeilla spontaania seksiä keittiössä ja testata samalla, että kestääkö selkä toista asentoa, hypätä syksyn tullen lapsen kanssa lehtikasaan, lukea sanomalehti väärältä suunnalta, syödä nakkeja suoraan paketista, laskea lasi pöydälle ilman lasinalusta, laittaa maitopurkki jääkaappiin sille kuulumattomaan paikkaan, leikkiä ilman lasta barbeilla, katsoa peli loppuun, vaikka pitää herätä aamulla, antaa iltasuudelma jo heti aamulla ja imuroida keittiö ennen olohuonetta. Sellaisia varhaiskeski-ikäisen sokka irti-hetkiä.

Elämässä on hyvä olla jokin kaava, jota lukea. Ehkä siinä piilee vaara, että se synnyttää joukon kaavoihinsa kangistuneita, mutta tärkeintä on löytää itselle sopiva kaava. Koska jos kaava on tarpeeksi hyvä ja koukuttava, niin minä kyllä haluan siihen kangistua. Olen neljäkymmentä, en halua elämäni olevan kuin Indiana Jones elokuva, jossa seikkailu seuraa edellistä seikkailua. Seksiä ei tarvitse olla neljää kertaa päivässä, todistamaan sitä, että parisuhteessa on vielä intohimoa. Eikä elämän muutenkaan kuin adhd-kerholaisten kevätjuhlassa, jossa koskaan ei tiedä, minne seuraavana säntäillään.

Vihdoin sitä uskaltaa antaa arvoa sille, jota on koko aikaisemman elämänsä halveksinut, paikallaan pysymiselle, suunnitelmallisuudelle, hiljaa pois valuville viikonlopuille ja maanantai-illan A-studiolle. Sitä paitsi ainahan sitä voi sille päälle sattuessa kiertää vaimon kanssa ruokakauppaa väärään suuntaan tai riisuutua kesken arkisen iltapäivän keittiönpöydän eteen, jotta ei kuitenkaan ihan pystyyn kuolisi.

Ei elämää juosten saanutkaan kiinni. Sehän odotti valmiina sohvannurkalla, kun olisi ymmärtänyt vain istua.