Havaintoja parisuhteesta

Kahdeksankymppinen joka halusi seksiä ja muita elämää sisältäviä asioita

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Tuntuuko sinusta, että olet liian vanha tehdäksesi asioita? Nujertaako harmaa arki sinut ja tekee sinusta ilottoman tyhjästä nalkuttajan? Onko sinulla krooninen tunne siitä, että kaikki muut ovat vastuuttomia paitsi sinä ja syytät nykyaikaa itsekkyyden pesäkkeeksi? Heristätkö sormea sosiaalisen median kommenttikentillä ihmisille, jotka eroavat ”liian helposti”? Harmittaako sinua naapurissasi olevat bileet niin paljon, että kirjoitat nimettömän lapun porraskäytävän ilmoitustaululle, jossa muistutat, että elämässä kuuluu olla hiljaa? Hermostuttaako sinua julkisilla paikoilla suutelevat ja muuten tunteilevat kanssaihmiset?

Älä ole huolissasi. Kaikki on vielä mahdollista. Koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia iloinen ja huoleton elämä.

Ihan aluksi. Kukaan ei ole liian vanha yhtään mihinkään. Kysykää sitä vaikka eräältä yli 80-vuotiaalta tamperelaiselta naiselta, joka halusi tulla podcastiini kertomaan siitä, että kyllä siinäkin iässä ihminen haluaisi villiä seksiä ja että panetus ei lopu keski-ikään. Hänelle kun on aivan ääneen sanottu, että eikö se olisi aika jo keskittyä Sudokuun, saippuasarjoihin ja kuoleman odotukseen.

”Vitut on”, oli hänen vastauksensa.

No, koronakevät vei mahdollisuuden podcast-vierailuun, mutta onneksi asian voi myöhemmin korjata, sillä kyseinen rouva elää asenteellaan varmasti 124-vuotiaaksi ja jos ei eläkään, niin kuolee ainakin täyden elämän eläneenä.

Nyt kun olen luonut pohjan tarinalleni seksinälkäisen kahdeksankymppisen sanoilla, niin tästä eteenpäin tekstini soljuu kohti loppuaan kuin itsestään. Ihan vain siksi, että jokainen meistä lopettaa sen tekosyiden varjolla elämättömyyden ja ottaa itseään asenneniskasta kiinni. Joten aukaiskaa turvavyönne, sillä täältä tulee seuraavana elämää.

Ihminen ei ole syntynyt suorittamaan. Se on todistettavissa sillä, että jatkuvasti suorittavan ihmisen parisuhde loppuu eroon ja elämä sydän- ja verisuonitauteihin. Keskitytään ensimmäiseen mainittuun eli parisuhteisiin.

Mikään ei ole karmaisempaa parisuhteessa olemista kuin jatkuva liike tai jatkuva aikuisena oleminen. Aikuisuus ei tarkoita sitä, että elämä näyttää kuin se olisi satukirjasta revittyä, tosin ilman sitä onnellista loppua, sillä onnellinen loppu tulee ihmisille, jotka päästävät kaasusta irti ja vetävät välillä elämää täysin vasurilla.

Sillä niin elämää kuuluu välillä elää. Täysin vasurilla. Jos pinna on jatkuvasti venytettynä äärimmäisen tiukalle, niin pinna katkeaa. Pahimmillaan päästä verisuonen muodossa ja se on menoa silloin. Kesyimmillään avioerona, mutta menoa se on silloinkin. Onhan niitä ihmisiä, jotka tuntuvat toipuvan vakavasta sairaudesta paremmin kuin avioerosta, mutta se on toisen tekstin asioita.

Palataan takaisin aiheeseen. Mikä parisuhde se sellainen on, jossa ei koskaan levätä? Jossa ei ole koskaan aikaa pienille hupsutuksille tai seksille. Noin joka neljännessä parisuhteessa harrastetaan seksiä kerran kolmessa kuukaudessa. Se on sama kuin ei sitten harrastaisi ollenkaan. Miksi ei harrasteta? Koska pitää suorittaa niin perkeleesti ja tehdä kaikki asiat oppikirjamaisesti ja 110 prosentin teholla. Mikään ei ole vittumaisempi termi kuin tuo 110 prosentin teholla. Ihan jo siksi, koska sata on täydet.

Ja sitten kun sitä seksiä harrastetaan, niin siitäkin on tullut ilotonta suorittamista. Kymmenisen nopeaa mekaanista liikettä, loppuähkäisy ja kolmen kuukauden hiljaisuus. Seksittömyys korvataan uudella sisustuksella, joka on viimeksi vaihdettu kuusi kuukautta sitten. Tyhjyyttä pitää paeta, sillä paikallaan ollessaan se vyöryy päälle ja pitää alkaa ajattelemaan oikeita asioita. Se onkin sitten vaarallista toimintaa, sillä kyllä yksi valheellinen elämä yhden aidon elämän voittaa helppoudessaan mennen tullen ja jos aitous tulee yllättäen eteen, niin ahdistus saattaa olla sietämätöntä.

Ei!

Mitä me oikein pelkäämme? Kuolemaa, naapureita vai itseämme? Me olemme toistaiseksi elossa. Pitäisikö siis elää? Suorittamisen vastakohta ei ole vastuuttomuus tai laiskuus niin kuin moni tunnelukkoihinsa kiinnijäänyt yrittää meitä opastaa. Suorittamisen vastakohta on ilo ja nautinto. Kaksi asiaa, joita moni pelkää, koska meille on vauvasta lähtien toitotettu niitä saatanallisia suomalaisia elämänhalun vieviä sananlaskuja. Itku pitkästä ilosta. Se joka kuuseen kurkottaa, katajaan kapsahtaa. Ennemmin räkänokastakin mies tulee kuin tyhjännaurajasta.

Mitä sitten? Mitä sitten, jos nauramisen jälkeen vähän itkettää? Siksikö pitää jättää nauramatta, koska sen jälkeen voi tulla itku? Parempi pitää sellainen tasainen tuskainen irvistys kasvoilla, niin ei vaan satu mitään. No, kyllä te tiedätte, mistä ilmeestä minä puhun. Sellainen suomalainen hääjuhlailme ennen kuin alkoholilla terästetty booli tuodaan pöydänkulmalle. Sekö on sitten sellaista suotavaa ja sopivaa ja elämisen arvoista elämää? Tuskainen ilme kasvoilla vedellään pölyrättiä pitkin tiskipöytää, koska parempi kiiltävä pöytätaso kuin viikoittainen orgasmi.

Ei!

Hei me kaikki nelikymppiset elämän harmaannuttamat nalkuttajat. Elämä on liian lyhyt suorittamiselle. Kukaan meistä ei muistele kuolinvuoteellaan sitä ihanaa tiistaita, kun tiskipöydästä tuli täydellisen puhdas. Me muistelemme sitä samaa iltaa, kun jätimme pöydän pyyhkimättä ja harrastimme aivan timanttisen nautinnollista seksiä ihan tuosta noin vain, vaikka ympärillä olikin itserakennettu ruuhkavuosi ja tuhansia muita tekosyitä. Tajusimmekin, että hyvänen aika, ei se ruuhkavuosi olekaan niin ruuhkainen, kun ei tee siitä ruuhkaista. Vetääkin toisinaan vasemmalla kädellä niitä asioita, joita oli oppinut tekemään satakymmenenprosentin tehoilla.

Helvettiin 110 prosentit! Vähemmälläkin selviää.

Sitten huomaakin olevansa alkuun kertoman tarinani yli kahdeksankymppinen ihminen, joka Sudokujen sijaan haaveilee ihan toisenlaisista askareista. Sillä voin vakuuttaa teille, että hän on säilyttänyt elämänilonsa ja vireytensä juuri siksi, että on ymmärtänyt jättää pöydät pyyhkimättä vähintään joka toinen kerta ja sulkenut korvansa heiltä, jotka sitä sataakymmentäpronsenttiaan jankkaavat. No loppuvuosina heitä ei pysty edes kuulemaan, koska ovat kuolleet jo vuosia sitten stressin aiheuttamiin sairauksiin.

Miettikää sitä.

Lue myös

X