Kaiken takana hengittää perhe.

Täytin reilu kuukausi sitten neljäkymmentä. Jos olisin tiennyt, kuinka hyvältä tuntuu olla neljäkymmentä, olisin täyttänyt sen jo paljon aikaisemmin. Istuin perjantaina saunassa ja mietin, mitä mies yleensäkin saunassa ollessaan miettii, eli parisuhdetta ja rakkautta. Siinä toisen ja kolmannen löylynheiton välissä keksin jotain suurta, nimittäin teorian hyvästä parisuhteesta. Hyvä parisuhde on kuin Frasier-sarja. Olen katsonut sarjan läpi useita kertoja ja aina se tuntuu yhtä hauskalta ja nerokkaalta, vaikka jokaisen jakson osaa jo miltei ulkoa. Hyvässä parisuhteessa jokaisen arkiaamun ja viikonlopun on nähnyt jo moneen otteeseen, mutta aina ne tuntuvat yhtä hauskalta ja nerokkaalta. Hyvän parisuhteen kaava on olla hauska, nerokas, perustua hyvään dialogiin, itkettää ja naurattaa, vaikka tiistai tuntuisikin aivan siltä samalta tiistailta joka viime viikolla oli.

Se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta, elämän puoliväli. Neljäkymmentä vuotta takana ja ehkä saman verran edessä. Viikko viikolta kohti väheneviä aamuja, mutta kuinka ajatus tuntuukaan rauhoittavalta ja lohduttavalta. Lukuisia aamuja olla vielä elossa ja tehdä elämästä taidetta. Olen alkanut käyttää housuja, joissa on löysä vetoketju. En minä välitä siitä, että jos vetoketju on joskus alhaalla. En osaa enää hävetä. Sieltä alta paljastuu pala bokserien kangasta, mitä ihmeellistä siinä sitten on. Kolme vuotta sitten vappuna olin tyttäreni kanssa paikallisessa bussissa. Bussin etuosasta meni ovi rikki ja bussia ajanut nainen kysyi minut nähdessään, että voisinko tulla pitkänä miehenä painamaan oven yläpuolella olevaa nappulaa, jotta ovi alkaisi taas toimia. Kurkotin kohti nappulaa ja numeroa liian pieni paita nousi lähes kainaloihin asti. Kurkotin useampaan otteeseen, sillä nappula oli jotenkin juuttunut kiinni. Isävatsa tervehti iloisesti täyttä bussilastillista ihmisiä. Lopulta ovi alkoi toimia. Piti vain olla vähän aikaa esillä. Näyttää paljasta miespintaa ja olla näkyvillä, häpeämättömänä omana itsenään.

Sitä se on olla neljäkymmentä. Uskallusta olla läsnä ja kävellä häpeilemättä suoraan kohti. Vetää ihminen lähelleen ja sanoa hänelle, että pidä minua tässä, kiedo kätesi ympärilleni ja ollaan hetki yhtä. Ymmärtää oma vajavaisuus ja keskeneräisyys. Antaa lupa toisenkin olla. Ottaa hänet lähelleen ilman vaatimusta. Antaa tilaa olla ihminen. Sitä se on olla neljäkymmentä, maalata keskeneräisyydestä taulu, kirjoittaa ihmisyydestä laulu ja asettaa itsensä niihin malliksi ja jäädä katsottavaksi ja kuunneltavaksi. Saa olla iskävatsa tai raskausarpi, rakkaus on syvempi kuin Ken ja Barbi.

Helsingin Sanomat, Kuukausiliite ja artikkeli Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtajasta Heli Vaarasesta. Hän sanoo näin: ”Nainen haluaisi proaktiivisen kumppanin keittiöön, olohuoneeseen ja makuuhuoneeseen, mutta tukahduttaa miehen vaatimuksillaan. Mies alistuu nöyryytyksille ylläpitääkseen perherauhan. Tasavertaista liittoa haluava nainen puolestaan kokee, että hän vetää kivirekeä perässään. Nainen hyökkää, mies alistuu, kierre on valmis.”

Niin kai se menee. Jos parisuhteen ottaa sarjana vaatimuksia, jotka pitäisi osata täyttää. Tai jos parisuhteen ottaa muuna kuin hyvänä, laadukkaasti käsikirjoitettuna komediallisena sitcom-sarjana. Minä en usko vaativaan ja matalakattoiseen parisuhteeseen. Uskon enemmän rakkauteen, vapauteen ja hyväksymiseen. On minullakin vaatimus. Se on neljäkymmentä vuotta täyttäneen ja siitä riemastuneen vaatimus. Illan tullen haluan puristua mahdollisimman pieneen tilaan. Haluan, että minulle annetaan luvattoman paljon hellyyttä. Olen neljäkymmentä täyttänyt mies ja ilokseni huomaan häpeilemättä uskaltaa vaatia itselleni luvattoman paljon hellyyttä. Haluan, että niskaani laitetaan käsi, joka pienillä sormenliikkeillä tekee pehmeää, hierovaa liikettä. Haluan, että minulle sanoitetaan rakkaus mahdollisimman kauniilla sanoilla. Haluan siellä pienessä tilassa, puristuneena kauniisti yhteen ihmisen kanssa, jota suunnattoman paljon rakastan, tuntea olevani kaikelta turvassa.

Haluan antaa sen kaiken sitten takaisin. Pujottaa sormeni sinun hiuksiisi ja katsoa suoraan silmiin. Vetää lähelle niin, että huulemme hipaisevat härnäävästi toisia. Sanoa sinulle, että minä rakastan sinua, että sinun luoksesi haluan jäädä. Sillä neljäkymmentä vuotta täyttäneen armollisuudella sanoa alleviivaten, että sinä riität juuri tuollaisena. Minä haluan, että illalla kodin täytyttyä nukkuvien hengityksestä kuulen, että hengityksen ääni on yhteinen ja että uni yön ympärillä on yhteinen ja perhe, joka siinä yön keskellä nukkuu on yhteinen ja kaikki yhdessä ovat puristautuneet sinne pieneen tilaan, jossa rakkaus näyttäytyy kaikkein isoimpana. Sitä minä siinä saunassa ollessani, toisen ja kolmannen löylynheiton välissä mietiskelin nelikymppisen viisaudella, että kaiken takana hengittää perhe, jonka rytmi on yhteinen. Siinä sarjassa haluan olla yhtenä päähenkilöistä. Elämässä, joka edustaa komediallista sitcomia aidoimmillaan.