Havaintoja parisuhteesta

Kaikki antamatta jäänyt rakkaus

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Osa 1:

Sinä.

Sinä olet ollut pitkän aikaa yksin. Olet ollut yksin omasta halustasi. Sinä olet halunnut hengittää ilman toista ihmistä. Olet halunnut oppia olemaan yksin. Niin paljon olet aiemmin antanut, jopa niin paljon, että väsyit antamiseen. Valuit kuiviin kuin mattolaiturin riman päällä kuivumassa oleva pesty matto.

Vuosien antamatta jääneet kosketukset. Rakkaus jonka käänsit itseesi päin. Nyt sinä istut siinä sohvallasi. Olet valmiimpi. Olet levännyt itsesi takaisin kosketettavaksi. Rakkaus alkaa kääntyä takaisin sinusta pois päin. Sormesi hamuavat ihoa jota pitkin kosketusta valuttaa. Sinä täytyt kaipuusta ja sisälläsi virtaa vuosien antamatta jääneet kosketukset. Rakkautta sinä olet antanut. Olet antanut sitä itsellesi ja lapsillesi. Silti sinuun on pesiytynyt syvä koskettamisen tarve, kosketuksen kohteena olemisen tarve. Olisit valmis antamaan sen kaiken toisen koettavaksi.

Osa 2:

Sinä.

Yöllä makaat hereillä kun kaikki muut ympärilläsi nukkuu. Vieressäsi nukkuu ihminen jota et enää tunne. Teillä on sama sukunimi ja vanhan rakkauden synnyttämät lapset. Sinussa on valtava kosketuksen kaipuu. Painat toisen käden kynsilläsi toisen käden ihoosi niin pitkään, että sinuun sattuu. Jotta sinä tuntisit ihollasi edes kivun, koska rakkautta et ole tuntenut aikoihin. Suljet silmäsi ja kuvittelet makaavasi ihmisen vieressä joka tarttuisi sinuun ja johon sinä tarttuisit. Suutelisitte niin että maisema ympärillä muuttuisi hetken täyttämäksi valuvaksi siirapiksi. Avaat silmäsi. Ihoosi on jäänyt kynsistä jälki. Alat kulkea kohti aamuyötä ja lopulta aamua, jolloin nousette sängystä koskettamatta. Sinussa virtaa kaikki antamatta jäänyt rakkaus.

Osa 3:

Sinä.

Vihdoin edessäsi on ihminen. Hän tulee viereesi istumaan. Hän haluaa vastata esittämääsi kysymykseen ilman sanoja, suutelemalla. Kuin tulppa aukeaisi. Tulppa, joka on pitänyt kosketukset sinun sisälläsi ja yhtäkkiä ne lähtevät kuin runsaslumisen talven jälkeinen kevättulva. Sinun tunteeseesi vastataan. Sinä annat ja saat ja sinun vieressäsi oleva ihminen antaa ja saa. Kuinka paljon sinussa onkaan antamatta jäänyttä rakkautta. Kuinka paljon patoutunutta intohimoa. Kuinka hyvältä sinusta tuntuukaan tuntea toinen ihminen sormissasi ja huulillasi. Sinä haluat jälleen rakastaa. Sinä haluat rakastaa.

Osa 4:

Sinä haluat rakastaa.

 

X