Kaikki on Lemmenlaivan syytä

Hei, olen Sami, rakkausbloggari.

Kaikki on ehkä Lemmenlaivan syytä. Se oli aivan tavallinen lapsuuden sunnuntai, kun istahdin sohvalle katsomaan suosikkiohjelmaani Ihmemiestä.

Jota ei koskaan sinä päivänä tullutkaan.

Kuuluttaja ilmoitti jakson jääneen matkalle, mutta sen sijaan ohjelmapaikalla nähtäisiin jakso Lemmenlaivasta. Niin minä sitten tulin katsoneeksi tunnin ajan tarinaa laivan baarimestarista Isaacista, joka rakastui laivalle tulleeseen naiseen ja lopulta tarina päättyi kuumaan suudelmaan.

Sen jälkeen katsoin jokaisen jakson Lemmenlaiva-ohjelmasta ja halusin isona tulla laivan baarimestariksi, joka pääsisi suutelemaan rakastamaansa ihmistä huulille sen sijaan, että minusta tulisi visaisia pulmia ratkova Ihmemies.

Sattumalta nähty jakso Lemmenlaivaa antoi minulle siemenen sille, että myöhemmin minusta oli kuoriutuva rakkausbloggari.  Alku rakkausbloggarina oli huumavaa. Toiset olivat ihastuksissaan siitä, että mies kirjoittaa julkisesti rakkaudesta ja toiset olivat takajaloillaan, että mikä mies se tuollainen on, menisit vaikka korjaamaan autoa niin kuin oikeat miehet tekevät.

Viisi vuotta olen suoltanut sanoja rakkaudesta ja varasto tuntuu olevan ehtymätön. Rakkaushan on kuin sperma, koko ajan uusiutuva. Tilastot ovat tosin kertoneet, että miesten sperman tuotanto on vähentynyt ja kun lukee aamun lehdestä uutisia maailmalta niin tuntuu, että myös rakkauden määrä maailmasta on vähentynyt. Siksi rakkaudesta pitää jaksaa puhua ja kirjoittaa. Ehkä sitten kun uutislähetyksessä sanotaan, että maailmassa on rakkautta liikaa, voin hiljentyä.

Mitä auton korjaamiseen tulee, niin en ole eläissäni omistanut yhtään sellaista. Julkinen on myös liikenteessä hyvä valinta.

Tässä sitä nyt ollaan. Rakkausbloggarina uudessa kodissa. Muutos tekee ihmiselle hyvää. Vesi joka ei virtaa, sammaloituu. Välissä on ollut menneisyys, joka on muokannut tämän hetken juuri tällaiseksi. On kai kohteliasta esittäytyä tullessa paikkaan, jossa ei ole ennen ollut. Teen sen lyhyesti ja napakasti.

Vastoin julkisuudessa vellovia huhuja, en ole parisuhdeasiantuntija. Tiedän parisuhteista tasan kokemuksieni verran. En myöskään ole sarjarakastuja enkä rakastu bussipysäkeillä ihmisiin, joilla on kauniit silmät ja perse. Sitähän saisi muuten olla rakastumassa koko ajan. 42-vuotisen elämäni aikana olen ollut neljässä parisuhteessa, josta pisin on kestänyt kymmenen vuotta. Yksi niistä parisuhteista on Lemmenlaivan huumassa 16-vuotiaana aloitettu kokeiluparisuhde, sillä nuoruudessa pitää kokeilla asioita, jotta tietää, mitä aikuisena elämältään haluaa. Minä olen halunnut parisuhdetta. Muutama yhden yön kokeilu on tuntunut lähinnä vaivaannuttavalta. Kuin lenkkeilisi itselle tuntemattoman kanssa.

Kaksi parisuhteistani on ollut avioliittoja. Sitähän kuulee usein sanottavan, että eroon päättynyt avioliitto olisi epäonnistunut. Saanen olla jyrkästi eri mieltä. Molemmista liitoista maailmaan on syntynyt kaksi ihastuttavaa tyttölasta. Mikä kohta siinä on sitä epäonnistumista? Joskus on vain niin, että kaksi ihmistä eivät olekaan toisilleen ne lopulliset. Olen menossa kesällä viimeisen kerran elämässäni naimisiin. Moni olisi jo luovuttanut, mutta minä en ole luovuttaja. Syy naimisiinmenolle on, että olen löytänyt rakkausihmiseni.

Siinä ehkä riittävästi. Hauska siis tutustua.

Voisihan sitä ajatella negatiivisen kautta. Voisi pelätä elämää, muutoksia ja kuolemaa. Herätä kauniiseen hellepäivään, mutta olla menemättä rannalle, koska iltapäiväksi on luvattu sateita. Siinä vain jäisi se kaikki aamupäivän kaunis kokematta ja mitä sitten, jos joskus vähän kastuu.

Sattuma tuo eteen asioita, joita ei aina kannata päästää pakenemaan. Olisin minäkin voinut jättää Ihmemiehen tilalla tulleen Lemmenlaivan katsomatta. Ehkä olisin tällä hetkellä takatukkainen visaisia pulmia ratkova insinööri. Tai olisin minä voinut olla rakastumatta ihmiseeni. En halunnut. Vaikka tässä matkalla on kastunutkin monta kertaa läpimäräksi, niin yhteisen lämpimän peiton alla kuivuu.  Ismo Alanko sen on osuvasti laulanut: ”Se joka rakkautta janoaa, ei pelkää paskaakaan.”

Omalla tavalla pääsin tavoitteeseeni. Olen kuin Lemmenlaivan baarimestari Isaac, joka ennen lopputekstejä saa lopulta painaa huulet vasten rakastettunsa huulia.

Sellaiseen kohtaukseen soisi oman elämänkin sitten joskus päättyvän. Sitä ennen elän tämän todeksi ja kirjoitan siitä blogitekstejä.

Sillä oikeasti rakkautta ei ole tässä maailmassa koskaan liikaa.