Kaikki me olemme samaa.

Tämä on tarina kahdesta miehestä. Toinen miehistä tekee tatuointeja eräässä tamperelaisessa liikkeessä ja toinen meni ottamaan tatuoinnin kyseisestä liikkeestä. Olin luvannut ottaa itselleni tatuoinnin, kun sivustollani on 100 000 tykkääjää ja lupaus oli lunastettava. Valitsin kuvaksi varjokuvallisen sydänkuvion, jossa kolme sydäntä on yhdistetty toisiinsa.

Mies, joka ihooni alkoi kuvaa pistellä, oli mukava ja puhelias mies. Hän näytti minulle aluksi piirtämäänsä mallia kuvasta ja kysyi, että mitä olen mieltä hänen piirtämistään pumpuista. Olin vähän ihmeissäni, että mistä pumpuista hän oikein puhuu, että nehän ovat sydämiä, joita kuvassa piti olla. Hän huomaisi hämmennykseni ja selvensi, että hänen sanavarastoonsa ei kuulu sana sydän, vaan hän käyttää sydämestä sanaa pumppu.

Mies tarjosi karkkia. Karkit oli tilattu Poppamies-nimisestä liikkeestä. Ne olivat tulisia kuin eteläamerikkalaisen lattaritanssijan lanneliike. Hän pääsi aasinsillan kautta lempiaiheeseensa. Hän alkoi kertoa, että pitää kaikesta tulisesta. Aluksi hän kertoi, että edellisissä pikkujouluissa hän oli rahasta syönyt neljä tulista habanero-chiliä. Ne hän oli huuhdellut alas puolikkaalla pullolla Tabascoa. Hän jatkoi, että oli harkinnut asiaa pitkään, sillä hän oli edellisenä vuonna syönyt eräässä tamperelaisessa ravintolassa paikan tulisimman burgerin, Death-burgerin, jonka syötyään saa nimen ravintolan seinään. Oli käynyt kuitenkin niin, että annoksen syötyään hän joutui ensiapuun hirvittävän päänsäryn johdosta. Hän kertoi, että puoli vuotta tuosta eteenpäin hän kärsi jonkinlaisesta migreenistä. Hän pääsi kuitenkin tavoitteeseensa ja hänen nimensä koristaa ravintolan seinää.

Hän jatkoi puhumistaan, samalla kun jatkoi sydänten piirtämistä käteeni. Hänellä oli aikeena tulevana viikonloppuna järjestää kaverinsa kanssa kotonaan chili-ilta. Hän sanoi, että vetävät sellaiset kalsarichiliöverit. Syövät tulista ruokaa, juovat snapseja, kuuntelevat c-kasetilta Mötörheadia ja katsovat vhs-nauhalta pari Ramboa.

Seuraavaksi hän alkoi kertoa moottoripyörästään, joka on hänen yksi harrastuksista. Hän kertoi tarkasti pyörän kaikista ominaisuuksista ja että on aikoinaan kuulunut yhteen jengiin. Kuva kädessäni alkoi näyttää valmiilta ja hän kysyikin väliin, että miltä se mielestäni näyttää. Kehuin kuvaa ja sanoin, että se näyttää siltä kuin sen pitääkin. Hän oli hetken vaiti ja sanoi, että onhan se aika hempeä, mutta jos olen pumppuihin tyytyväinen, niin hyvä on.

Mielessäni toivoin, että hän jatkaisi puhumistaan omasta elämästään, eikä kysyisi minulta mitään. Kaiken hänen kertomansa jälkeen sanani eivät olisi kuulostaneet niin tulisilta kuin hänen omansa. Minä en pidä tulisista karkeista, vaan pehmeistä, värikkäistä nallekarkeista. Ja olen minäkin syönyt joskus niitä niin paljon kerralla, että en ole puolen vuoden migreeniä saanut, mutta olen kerran oksentanut. Poikien ja tyttöjen kanssa olemme pitäneet sellaisia viini-iltoja, joissa ollaan vedetty kalsariviiniöverit, kuunneltu Spotify-soittolistalta Indiepoppia ja katsottu telkkarista Vain Elämää-uusintoja. Moottoripyörää minulla ei ole, mutta olen vakavasti harkinnut vaaleanvihreän Jopon ostamista. Lempiharrastukseni on kirjoittaminen ja kirjoitankin blogia, jonka aiheena on rakkaus ja parisuhde. Minun sanavarastooni sana sydän kuuluu olennaisena osana.

Lopulta kuva oli valmis. Hän viimeisteli sen tarkasti ja puhui samalla, että olihan se jännä tunne aiemmin päivällä piirrellä tunnin verran pumppuja työpisteessään. Hän oli miettinyt jopa taustamusiikin laittamista suunnittelun ajaksi ja hänellä näyttikin olevan Samantha Foxin C-kasetti työpöydällään. Hän sanoi löytäneensä itsestään uusia juttuja. Hänen katseensa oli lempeä ja hyvätahtoinen. En sanonut sitä hänelle, mutta vaikka olisin sanonutkin, niin tuskin hän olisi siitä pahastunut.

Maksaessani hänelle katseemme kohtasivat. Katseessa oli ymmärrystä ja yhteenkuuluvaisuutta. Kaksi miestä kohtasivat kahden tunnin ajan pienessä työpisteessä. Toisen heistä sanavarastoon ei kuulunut sana sydän ja toinen halusi kolme sellaista käteensä koko loppuelämäkseen. Toinen heistä piirtää sydämiä ja toinen kirjoittaa niistä. Heidät erottaa toisistaan kiinnostuksen aiheet, elämäntapa ja mieltymykset, mutta enemmän heillä silti on yhdistäviä piirteitä ja asioita. Molempien sisällä roihuaa rakkaus, jota ilmentävät eri asioilla. Molemmat heistä kaipaavat lähelleen toista ihmistä, jolle jakaa omaa elämäänsä ja molemmat heistä haluavat tulla kuulluksi ja kosketetuksi. Rakastetuksi sellaisena kun on.

Sillä vaikka ihmisinä tunnumme olevan hyvinkin erilaisia, niin lopulta olemme hyvin samanlaisia. Minulla siitä on todisteena loppuelämäni kädessäni matkassa kulkevat kolme toisiinsa yhdistynyttä sydäntä. Kaikki me olemme samaa.