Havaintoja parisuhteesta

Kaksi uutta tarinaa ”rakkaudesta”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

 

Olen aiemmin julkaissut lukijoiden kertomia tarinoita siitä, että minkälaisten puolisoiden kanssa he elävät tai ovat eläneet. Tarinat ovat olleet jo sillä rajalla, että ovat melkein tuntuneet epäuskottavalta.

Olen miettinyt, että onko todella niin, että ihmisestä paljastuvia piirteitä ei muka voi nähdä suhteen alussa? Vai onko niin, että ihminen on niihin alussa täysin sokea? Onko myös niin, että pelkäämme yksinolemista niin paljon, että siedämme järjetöntä yhdessäolemista? Pitäisikö meidän vihdoin alkaa miettimään parisuhteesta niin, että se on vain lisä elämään, ei pakollinen päämäärä?

Tässä kaksi uutta kertomusta ”parisuhteesta”.

Parisuhde 1:

Mun kotona joskus oli sellainen mies-rodun edustaja, joka mm. otti jääkaapista ylähyllyn omaan käyttöönsä ja niihin ruokiin ei muu perhe saanut koskea.

Viski tai sixpäkki olutta oli säännöllinen iltapala ja joskus saattoi kushätä yllättää yöllä siten, että riitti sängystä seisomaan nousu ja siihen lattialle lorotteli. Odotti vaimon siivoavan.

Aika äkkiä tuli lähtö, kun tämänkaltainen toiminta vaikutti olevan tapa ja siinä samalla minusta tuli se hullu ja nalkuttava ex.”

Parisuhde 2:

Mieheni puhuu lapsestamme kuin hän olisi vain minun. Jos lapsi pitää mieheni mielestä liikaa ääntä, niin hän huutaa, että voisinko viedä lapseni johonkin toiseen huoneeseen huutamaan, koska ei kuule television ääntä. 

Kerran erehdyin kysymään häneltä, että voisiko hän jäädä kipeän lapsen kanssa kotiin, koska minulla oli tärkeä tapaaminen työssä ja lasta ei voi päiväkotiin kipeänä viedä. Hän vastasi, että itse olen lapseni synnyttänyt, joten sinun hommasi on sitä hoitaa. Hänellä oli tuona päivänä itsellään vapaapäivä.

Olen vahvasti sitä mieltä, että ihmisten olisi syytä arvostaa parisuhdetta vähemmän kuin sille nykyään arvoa annetaan. Kuten sanoin, sen ei tarvitse olla kenelläkään ihmisellä pakollinen päämäärä.

 

 

Lue myös

X