Kalle Päätalon tuotanto

Menin yhtenä aamuna yksin uimahalliin. Ensimmäistä kertaa elämässäni ja olen neljäkymmentä yksi. Olen minä siellä viimeisen yhdentoista vuoden aikana käynyt lukuisia kertoja. Lapsen kanssa. En pidä uimahalleista. Mummot pissaavat altaaseen ja isät tuijottelevat vieraita uimapukuisia naisia silmät kiiluen. Lapsi tykkää, joten minulla on velvollisuus. Tällä kertaa menin yksin. Alkoi tehdä mieli saunaa ja toimin.

Sinne minä menin saunan lauteille. Kello oli kymmenen aamupäivällä ja sauna kumisi tyhjyyttään. Istuin saunan perimmäiseen nurkkaan, koska rakastan saunoa niin, että löylyä ei juurikaan heitetä. Siellä missä on tarjolla kiukaaton höyrysauna, niin valitsen sen. Homosaunan, niin kuin eräässä kylpylässä eräs äärihetero asian kovalla äänellä ilmaisi, istuttuaan vahingossa elämänsä ensimmäistä kertaa saunaan, jossa ei ole kiuasta.

Iloa ei kestänyt pitkään. Saunaan tepasteli jo parhaan käyttöpäivänsä ohittanut herrasmies. Kyllä te uimahallissa vierailleet ihmiset tiedätte, mitä tarkoitan. Hän oli juurikin niitä miehiä, joiden miehisyys rakentuu sillä, kuinka monta ämpärillistä vettä saa heitettyä kiukaaseen niin, että ei mene henki. Sellainen vanhan kansan mies, jonka mielestä nautinto tarkoittaa nopeaa kärsimystä.

Itse suosin lempeämpää, liberaalimpaa ja humaanimpaa tapaa saunoa. Olen aina ajatellut, että hiki ja hekuma voi tulla hitaamminkin kypsyttelemällä. Vähän niin kuin pitkään uunissa hautunut ruoka. Tai sellainen vivahteikas progebiisi, jossa kitarasoolokin kestää melkein kymmenen minuuttia.

No, tämä filosofia koskee lähinnä hedonistisia toimintoja. Muutoin olen elämän kaikilla osa-aluilla nopean toiminnan kannattaja. Kuten sanoin, olen neljäkymmentä yksi. Puolet lisää ja siinä on viimeistään edessä päätyseinä. Perkele. Ei tässä auta haukotella, kun siinä haukotteluun kuluvassa ajassa ehtii myös toimia. Voihan sitä ajatella, että huomenna aloitan uuden elämän. Väärin ajateltu. Kuka on luvannut, että huominen tulee?

Tässähän tämä elämä on tänään.

Vähän niin kuin eräs sukulaiseni sanoi jossakin kivuliaan tylsillä sukujuhlilla, että sitten kun on eläkkeellä, niin aikoo lukea Päätalon koko tuotannon. Olisi tehnyt mieleni sanoa, että vittu mitä paskaa. Olisiko parempi aloittaa jo saman tien. Toki mieleni teki myös sanoa, että on sitä parempaakin kirjallisuutta olemassa, mutta kuka minä olen sellaista sanomaan. Ihan kuin minulla olisi tässä maailmassa jotenkin parempi totuus kuin jollakin toisella.

Kyllä se on tänään tehtävä ne asiat, joita tykkää tehdä. Katsokaa nyt tarkkaan, mihin tilanteeseen olette heränneet.  Kaikki siinä ympärillänne olevat asiat ovat teidän valintoja. Voisitteko olla ystävällisiä ja kohdella valintojenne ja elämäänne kunnioituksella ja rakkaudella. Lohdullista tässä on se, että jos huomaatte, että on tullut valittua vähän hassusti, niin kaiken voi vielä muuttaa. Olette heränneet ja päätyseinä ei ole vielä tavoittanut.

Kaikki on mahdollista. 

Mutta jos heräätte ajatukseen, että ehkä tässä voisikin olla se kaikki hyvä, niin iloitkaa ja rakastakaa. Ei ole olemassa mitään parempaa. Joten voisiko ajatella, että aloittaisin tämänkin aamun hymyllä ja hyvillä sanoilla. Voisi vaikka tehdä jotain sellaista, jota ei ole koskaan ennen tehnyt. Kävellä vaikka yksin uimahalliin.

Tai voihan sitä jatkaa nynnyilyä. Valittaa aivan kaikesta ja luvata lukea Päätalon tuotannon sitten sadan vuoden päästä.