Havaintoja parisuhteesta

Kanna sisälläsi paikkaa jonne pahuus ei koskaan pääse

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 1995. Äidinkielen tekstipohjaisessa ainekirjoituksessa yksi otsikkovaihtoehto oli ”Mielipaikkasi”. Kirjoitin siitä.

Muistan pistäneen hetkeksi ennen kirjoittamista silmäni kiinni, jotta tavoittaisin paikan, josta kohta alkaisin tiputtaa sanoja edessäni olevalle valkoiselle paperiarkille. Huokaisin syvään ja annoin mennä.

Mielipaikkani oli suosikkiyhtyeeni Nirvanan ”Smells like teen spirit” -biisi. Sen biisin kautta maalailin paperille mielikuvituspaikan, jossa olin monia kertoja nuoruudessani vieraillut. Annoin sanani tulla suurena ajatusvirtana, vailla kontrollia, pelkoa ja häpeää.

Paikka, jossa taivaalta sataa rakkautta. Paikka, jossa sijaitsee turva, lohtu ja pyyteetön syli. Paikka, jossa ottaa toista ihmistä kädestä kiinni. Paikka, jossa rakastaa täysillä. Paikka, jossa saa olla rauhassa ilman jatkuvia vaatimuksia paremmasta ja enemmästä.

Tuon tekstin kirjoittamisen aikana olin 19 -vuotias. Nuori, kokematon ja naiivi ihmisen alku. Silti sanoilla maalaamassani paikassa on yhäkin tunnistettavia piirteitä. Ei se paikka miksikään ole muuttunut. Yhä minulla on tuo sama mielipaikkani. Täällä se vielä on, samanlaisena. Ehkä elämä on tuonut sinne enemmän värisävyjä, realismia. Ei liikaa, sillä mielipaikka ei saa olla liialla todellisuudella sisustettu. Se on kuin komeron perällä oleva ovi Narniaan. Paikkaan, jossa todellisuutta kannetaan keveimmillä siivillä ja sillä lennolla itsekin saa olla enemmän vapaa.

Toisina hetkinä olen päässyt paikkaan istumalla näppäimistön äärelle ja omilla kirjoittamillani sanoilla olen saanut suljettua kaiken muun ympäriltäni. On vain kirjaimet, sanat, lauseet, hetki ja syvä pysähtyminen edellä mainittujen äärelle.

Toisina hetkinä se paikka on avautunut eteen maisemana asuntoni lähellä sijaitsevalla näköalakukkulalla, jonne olen kävellyt kuulokkeet korvillani, kuunnellen musiikkia, joka on kuin kulkuväline kohti määränpäätä, välillä jopa itse määränpää. Korkealta katsottuna valaistu kaupunki näyttää kuin olisi tullut kotiin. Hetkeen, jossa on hyvä olla. Koti ei ole neljä seinää, se on asunto. Koti on paikka, jossa olet eniten itsesi vierellä.

Sitten ovat ne hetket, kun olen uppoutunut lapseni kanssa lapsen omaan taikamaailmaan.  Siinä maailmassa ei ole mitään rumaa eikä epäaitoa. Maailma on kuin loputtomasti kestävä löytöretki. Leppäkerttu, joka kutittelee kämmenellä tai kaksi vierekkäin makaavaa lumienkeliä talvikauniissa maisemassa. Maailma täynnä pieniä kauniita yksityiskohtia. Maailma, jota ei saisi koskaan lapselta rikkoa, koska se on se maailma, joka rakentaa lapsen elämässä seuraavia maailmoja. Jos lapselta rikkoo lapsen maailman, hänen seuraavakin maailma tulee rikotuksi.

Mikä parasta, tuossa maailmassa minä aikuisena löydän omankin mielipaikkani. Kunhan muistaa taas päästää aikuisuudesta ja kontrollista irti ja valua mieli vapaana kuin ikkunaruudussa kiemurteleva sadepisara.

Kontrollista vapaana ja mieli irti. Loputtomasti kestävä löytöretki. Rakkaus.

Viimeiseksi ne hetket, jotka jakaa ihmisen kanssa, josta haluaa pitää kädestä kiinni. Mielipaikkasi. Paikka, jossa sijaitsee turva, lohtu ja pyyteetön auki oleva syli. Paikka, jossa rakastaa täysillä. Siellä ihminen tulee ihmistä lähelle, ei tehdäkseen pahaa, vaan riemulla rakastaen. Maailma maailman sisässä, yhdessä hetkessä elämisen tarkoitus, hetki hetken perään ja lopulta kuitenkin vain hetki kerrallaan.

Siinä sinä seisot katsoen maisemaa. Voisinko minä tulla taaksesi seisomaan, siirtää käteni sinun ympärillesi  ja katsoa samaa kauneutta. Toisessa hetkessä sinä olet hellyys ja toisessa intohimo. Molemmat hetket kontrollista vapaana ja mieli irti, sillä meidän ei tarvitse pelätä, koska olemme toisissamme turvassa ja siksi voimme heittäytyä rakastamaan, vaikka elämä on meitä aiemmin rikk0nut.

Pistä silmäsi kiinni.

Missä sinä olet.

Toivottavasti teillä kaikilla on sisällänne paikka jonne pahuus ei pääse koskaan.

Ylioppilaskirjoitusteni aikaan olin 19 -vuotias. Aineeni kirjoitti nuori, kokematon ja naiivi ihmisen alku. Tänään tämän kirjoituksen aikaan olen 45 -vuotias. Hieman vanhempi, hieman kokeneempi ja naiivi ihmisen puoliväli. Silti samaa mielipaikkaa hamuten. Kohdusta hautaan tuhannen mielikuvan kautta.

Loppu tarinasta on kirjoittamatta. Niin teilläkin. Kirjoittakaa omannäköisenne elämä.

Ja eläkää se.

X