Havaintoja parisuhteesta

Kannattaako tunnustaa jos pettää?

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Tätä kysymystä kysyi muun muassa Samuli Putro sanoittamassaan laulussaan vuosituhannen vaihteesta.

Ei kannata.

On sanonut moni tekstieni kommenttikentillä. Ehkä enemmän niin, että moni ei haluaisi tietää, sillä mitä ei tiedä, niin sitä ei ole tapahtunut. Moni on kirjoittanut myös, että kertominen on itsekästä ja julmaa, koska se pakottaa puolison tekemään päätöksen sen suhteen, että mitä hänen pitää tehdä suhteensa kanssa. Kun ei tiedä, ei tarvitse miettiä.

Toinen puoli vastaukseen ei kannata on se, että tietää puolisonsa olevan ehdoton. Kertominen päättäisi varmasti parisuhteen ja sitä riskiä ei haluta ottaa. Tällaisia suhteita lienee paljon. Jos pettämisestä ei jää kiinni, niin sitä ei ole tapahtunut. Jos pettämisestä kertoo puolisolleen, ei ole mitään enää tehtävissä, koska puoliso on kerrasta poikki tyyppiä. Parempi olla kertomatta.

Kannattaa.

On sanonut moni tekstieni kommenttikentillä. Vielä pahempaa kuin pettäminen, on jättää kertomatta siitä. Silloin puoliso jää elämään valheessa. Hän kuvittelee, että elää uskollisen ihmisen kanssa, vaikka ei elä. Valheessa elää myös ihminen, joka jättää kertomatta ja kantaa salaisuutta sisällään, joka olisi ehkä syytä tuoda ulos. Olisi reilua petetyn roolissa tietää, sillä hän voisi sitten tehdä johtopäätöksensä. Antaa anteeksi tai jättää antamatta anteeksi.

Toinen puoli vastaukseen kannattaa on se, että parisuhde voi jopa lähteä oikeisiin uomiin tapahtuneen jälkeen. Pettäminen havahduttaa parin suhteensa tilasta. Pakottaa heidät pysähtymään suhteensa äärelle ja miettimään, että onko sillä mahdollisuutta jatkua ja miettimään sitäkin, että miksi tilanne on päässyt pisteeseen, jossa jopa molemmat haikailevat vieraan kodin kosketusta.

Niin kuin kertoi minulle nainen, joka sai miehensä kiinni pettämisestä suoraan rikospaikalta. Alkoi pohtiminen. Kumpikaan heistä ei ole luonteeltaan ehdoton, eikä kummallakaan ollut tarvetta huutaa kerrasta poikki mantrojaan. He keskustelivat ja keskustelivat. Piirsivät uusia rajoja ja sääntöjä suhteeseensa. Myönsivät omat virheensä. Kertoivat tarpeistaan ja toiveistaan.

Kolme vuotta tuosta he olivat saaneet kaksi lasta. Perhe on vieläkin kasassa. Parisuhde alkoi uudestaan siitä kohtaa, kun moni lopettaa sen ehdottomuuttaan. Rakkaus voitti.

Mitä mieltä minä itse olen otsikkoon asettamastani kysymyksestä?

En minä muiden puolesta osaa sanoa. Jokainen eläköön omien arvojensa mukaista elämää. Minun arvoihini ei kuulu ehdottomuus. Minä olen oppinut, että ihmisessä on virhe. Tämä on myös syy siihen, että miksi ei voisi vain sanoa, että koko kysymyksestä pääsisi eroon, kun olisi vain pettämättä. Se ei ole realistinen ajatus, koska ihmisessä on virhe.

Onko tämä pettämisen hyväksymistä? Ei välttämättä. Minun ei kuulu hyväksyä tai olla hyväksymättä toisten ihmisten valintoja.

Onko tämä pettämisen ymmärtämistä? On, sitä se todellakin on, koska ymmärrän ihmisessä olevan virheen.

Antaisinko itse anteeksi?

Tietenkin antaisin, sillä anteeksi antamatta jättämisellä pilaa vain omaa elämäänsä, koska antamalla anteeksi säästyy katkeruudelta.

Muistakaa silti, että te voitte ajatella, miten haluatte.

Minulla on omat arvoni. Niihin ei kuulu ehdottomuus eikä varsinkaan tuomitseminen.

Lue myös

X