Karkkilakko

Vaimo aloitti karkkilakon. Laittoi tykkäyshimossa eilen Facebookiinsa päivityksen, että on niin monta päivää karkkilakossa, kun saa päivitykseensä tykkääjiä. Saa syödä karkkia seuraavan kerran heinäkuun viimeinen päivä. Voi että sentään, kun kävi vaimolle nyt kurjasti. Vallan harmittaa tässä vierellä katsoa. Voi kyynel, miten kävikin. Ehkä se vähän lohduttaa, kun sai päivitykseen niin paljon tykkäyksiä. Voi tuijotella niitä älypuhelimensa ruudulta pahimmassa puutteessa.

Tässähän voisi ajatella, että hyvän ja solidaarisen aviomiehen velvollisuus olisi olla vaimolle tukilakossa. Voinen kertoa teille samalla henkäyksellä, että en aio olla. Itse asiassa olen juurikin aikeissa lähteä Prismaan ostamaan tuhdin pussillisen irtokarkkeja. Ainakin niitä ihania suklaisia ajattelin pussin pohjalle kauhoa ja ehkä höysteeksi suloisen pehmeää lakritsia.

Voitte pitää minua julmana, mutta haluan puolustuksekseni kertoa teille alkuvuoden leipälakostani. Sehän on tunnettua, että lopettaa sitten minkä tahansa paheen, niin kaksi ensimmäistä päivää ovat niitä vaikeimpia. Toisen päivän iltana saavuin kotiin koiralenkiltä. Jo käytävällä tuoksui hekumallinen paahdetun leivän tuoksu. Olin jo sortua ja soittaa käytävän varrella asuvien ovikelloa ja kysyä, että tuleeko tuoksu sieltä. Kysyä heti oven avauduttua, että saanko puraista pienen palan kiellettyä hedelmää. Haluan olla heikko ja sortua himon alttarilla. En halua miettiä tässä hetkessä seuraamuksista.  Ei minun tarvinnut soitella naapureiden kelloja, sillä tuoksu tuli meiltä. Vaimo oli paahtanut leipää ja järsi niitä tyytyväinen ilme kasvoillaan sohvannurkalla. Oli paahtanut leipää ajankohtana, jolloin minä olin toista päivää leipälakossa. Voiko enää julmemmin käyttäytyä puolisoaan kohtaan? Olisi edes paahtanut salaa minun silmiltäni ja sieraimiltani, sillä kaikki mitä tekee salassa, jää salaisuudeksi. Mutta tämä kaikki paahdetun leivän kanssa nautiskelu tapahtui ihan silmieni edessä.

Kosto ei ole ratkaisu, mutta ihminen minäkin vain olen. Tykkään runsaasti niistä Ahaasuklaista. Niitä otan yhden kauhallisen. Ja voi kuinka hyviä ovat ne perinteiset mustat lakritsit. Tuoreena suorastaan sulavat suuhun. Tuskin jaksan kaikkia kerralla syödä. Jätän lojumaan olohuoneen pöydälle yön yli ja jatkan sitten huomenissa. Vähän saatan huljutella paperipussin suuaukkoa, että tuoksu lähtisi mukavasti leviämään kotimme eri sopukoihin.

Onhan tässä kaikessa käyttäytymisessäni riskinsä, että vaimon karkkilakon loputtua heinäkuun alussa, seksilakko jatkuu siitä vielä reippaasti eteenpäin.