Käsi pystyyn virheen merkiksi

Parisuhteen omavastuu

Onko parisuhteesi joskus päättynyt eroon? Oletko pohtinut syitä siihen, että miksi parisuhteesi päättyi eroon? Oletko löytänyt syitä eroon enemmän entisestä puolisostasi? Jopa niin paljon, että oikeastaan hän oli eron ainoa syyllinen? Sinä teit kaiken niin kuin pitikin, mutta kun paska entinen puoliso teki kaiken ihan päin helvettiä!

Ei hätää, hyvin monet tekevät niin. Syyttävät erosta yksipuolisesti entistä puolisoaan. Unohdetaan tämän kaiken ulkopuolelle tarinat väkivaltaisista, persoonallisuushäiriöisistä ihmisistä, joiden ei parisuhteessa pitäisi edes olla, vaan keskitytään parisuhteisiin, jotka päättyvät muiden syiden kuin väkivallan tai muun yksiselitteisen syyn vuoksi.

Sain kaksi ilahduttavaa viestiä, jotka muokkaantuvat tammikuun alussa blogiteksteiksi. Toisessa viestissä lukija kirjoittaa tarinansa asetelmasta, jossa hän tuli puolisonsa pettämäksi, mutta sen sijaan, että osoittaisi sormellaan entistä puolisoaan, osaakin kääntää sormensa osoittamaan itseään. Syyttelemisen sijaan hän pohtiikin omaa osuuttaan siihen, että hänen parisuhteensa päättyi eroon. Toisessa viestissä ”puskan takaa” tulleen eron osapuoli ymmärtääkin lopulta sen, että ero ei koskaan tule puskista ja viestissään jäsentelee hienosti osuutensa rakkauden loppumiselle.

Niin. Milloin sinä olet viimeksi nostanut käden pystyyn virheen merkiksi? Milloin sanonut pelin edessä ääneen, että en se perkele minäkään ihan kummoisesti tässä parisuhteessa onnistunut. Mikä siinä on lopulta niin vaikeaa nähdä oma osuutensa? Miksi se on niin helppo mennä uhripositioon ja sitä kautta nähdä maailma itselleen koko ajan epäoikeudenmukaisena? Niin voi tehdä, mutta se johtaa seuraavassa suhteessa seuraavaan eroon, koska itsestä ei ole taaskaan opittu yhtään mitään, kun kaikki energia on mennyt sen todisteluun, että parisuhteen toinen osapuoli oli kaikkeen syyllinen.

Parisuhteen omavastuu. Se on sitä, kun ymmärtää, että parisuhteessa on kaksi henkilöä ja että parisuhdetta ei välttämättä kaada vain yksi henkilö, vaan siihen tarvitaan molempien osuus. Ei se välttämättä puoliksi mene, mutta väitän melko usein syyttömänkin osapuolen pääsevän sinne noin kolmenkymmenen prosentin paikkeille, vaikka omasta mielestä onkin täysin syytön.

Eihän se helppoa ole nostaa käsiään ylös virheen merkiksi. Helpompi on nostaa sormi osoittamaan syyttävästi toista osapuolta. Pääsee helpommalla, kun ei tarvitse kyseenalaistaa omia tekojaan ja tehdä matkaa oman itsensä sisään. Kummasti sitä vain huomaa seuraavassakin suhteessa olevansa taas se sama syytön ja toinen paskiainen ja syyllinen. Mikään ei muutu, jos mitään ei muuta. Koskee myös omaa suhtautumista itseensä.

Yksipuolisesti toista syyttämällä helpottaa omaa oloaan. Se on ymmärrettävää, mutta ei ollenkaan rakentavaa. Rakentavaa sitä vastoin on nähdä oma osuutensa, sillä se on ensimmäinen askel kasvulle ja jos joku nyt tulee väittäneeksi, että on jo kasvanut tarpeeksi, niin sanottakoon heti, että hän on pahasti väärässä.

Kahden saamani viestin innoittamana aion itsekin nostaa käden pystyyn virheitteni merkiksi ja kirjoittaa yhden tekstin, jossa kirjoitan omista pahoista vioistani ja siitä, että olen monta kertaa ollut aivan sietämättömän paska parisuhteissa. Koska niin me kaikki usein olemme. Paitsi he, jotka sitä eivät kirveelläkään tunnusta ja kirves on tässä vain tehosana.

Tämän illan kotiläksynne on nostaa kädet pystyyn virheen merkiksi. Parantaa nimittäin elämänlaatuanne sellainen harrastus merkittävällä tavalla.