Havaintoja parisuhteesta

”Äiti, nähtiinhän me kuinka surullinen sinä olit”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”Kaksikymmentä vuotta sitten sanoin äidilleni, että nyt riittää. Aion jättää mieheni ja ottaa eron. Sanoin myös syyn viimeiselle pisaralle. Mieheni jäi kiinni pettämisestä kolmannen kerran vuoden sisään.

Äitini järkyttyi ilmoituksestani. Meidän suvussa ei ole tapana erota. Sinä et voi asettaa perhettäsi häpeään eroamalla. Niin sanoi äitini. Hänen mielestään on aivan normaalia että miehellä on muita rakastajia. Aina niin on ollut. Naisen pitää vain kestää se. Ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolellakaan. Avioliitossa pysytään vaikka hammasta purren.

Avioliitossa pysytään varsinkin, jotta lapsilla olisi ehkä koti. Minä en saisi rikkoa sitä heiltä eroamalla itsekkäästi.

Sen jälkeen tein elämäni virheen. Jätin eroamatta. Jatkoin sukumme naisten taakkaa ja perinnettä ja jäin häpeän pelossa riutumaan rakkaudettomaan suhteeseen, jossa aviomieheni haki seksinsä muualta.

Jälkikäteen olen ajatellut kuinka tyhmä minä olin. Miksi en itse hakenut seksiä ja kosketusta muualta? Miksi se oli vain miehen oikeus? Ymmärsin myös sen, että enhän minä perhettäni olisi rikkonut. Mieheni oli rikkonut sen jo paljon aiemmin.

Olen vihainen päätösestäni. En minä siitä äitiäni voi syyttää. Itse minä lopullisen päätöksen tein. Minun olisi pitänyt kuunnella vain itseäni, en ketään muuta. Vaikka sitten sillä uhalla, että sukuni ja perheeni olisi hylännyt minut.

Toinen lapsistani oli asunut jo tovin omillaan, kun hän kotona käydessään sanoi minulle lauseen joka lävisti jokaisen soluni

”Äiti, nähtiinhän me kuinka surullinen sinä olit”.

Tarvittiin oma lapsi kertomaan päivänselvä asia. Tuon lauseen jälkeen heitin marttyyrinviitan olaltani ja otin itseäni niskasta kiinni. Samoihin aikohin äitini kuoli. Vaikka tunsin asiasta surua, niin olin oudon helpottunut. Aivan kuin olisin sen jälkeen saanut luvan elää. Ajatus samalla kauhistutti minua. Näinkö pahasti olin elänyt äitini varjon alla?

Ehdin minä katkeroitua. Minusta alkoi tulla ilkeä ja pahantuulinen nainen. En tunnistanut sitä itse ensin, mutta jossain kohtaa huomasin, että olen huonolla tuulella aamusta iltaan. En tiedä olinko alkanut prosessoimaan muutosta jo ennen poikani sanoja, mutta alkuun päästyäni elämänmuutos tapahtui nopeasti. Äitini kuoleman jälkeen minua ei pidätellyt enää mikään.

Täytin tänä vuonna viisikymmentä. Olen ollut vuoden yksin. Tämä on parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut. Olen saanut elämäni takaisin. Tunnen olevani nainen. Vaikka hukkasin naiseuttani ja elämää liian monta vuotta, niin en murehdi sitä, sillä sitä aikaa ei saa enää takaisin.

Kaikkea muuta saa. Keskityn elämään nyt itselleni. Parisuhdetta en kaipaa. Minulla on muutama seksisuhde ja hyvä ystävyyssuhde. Saan mitä haluan. Seksiä, seuraa, arvostusta ja ennen kaikkea saan itseni.

Onneksi vielä on aikaa. Aion ottaa siitä kaiken irti.

Eikä hävetä yhtään.”

Lue myös

X