Havaintoja parisuhteesta

Kell onni on

17.12.2017 Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Olen mennyt kihloihin rakastamani ihmisen kanssa. Melkoisen villiä, olenhan juuri (ihan virallisestikin, btw) eronnut. Sitä paitsi, olisiko sitä voinut ajatella vähän pidemmälle? Miksipä tämä kaikki nyt onnistuisi, kun ei se aiemminkaan ole ihan putkeen mennyt. Miksi ihmeessä näin aikaisin?

Näitä kysymystä on kysytty ihan perheeni sisältä. Eikä siinä mitään. Saahan sitä kysyä. Tosin ensin sitä odottelisi jonkinlaista onnittelua ja ilahtumista toisen ihmisen onnen edessä. Termi pyyteetön rakkaushan on joskus lähinnä huono vitsi. On ihmisiä jotka tarjoavat rakkautta tasan silloin kun rakkauden kohde mahtuu siihen omaan ahtaaseen sapluunaan, jossa rakkaus on ansaittua.

On olemassa lokeroihmisiä, jotka pysyvät koko elämänsä samassa lokerossaan. Osa nauttii elämästään itse rakentamassaan lokerossa. Sehän on vain hienoa. Ei heidän tarvitse lähteä sankoin joukoin puolustelemaan tapaansa elää. He elävät niin kuin tahtovat, eivätkä koe uhaksi toisten ihmisten toisenlaista tapaa elää tai ajatella. Heidän ei tarvitse hyökätä heitä vastaan.

Sitten on se ryhmä ihmisiä, jotka elävät ehkä toisten rakentamissa ahtaissa lokeroissa eivätkä ole muistaneet kyseenalaistaa sitä kaikkea. Se on kovasti surullista. Sieltä kaivautuvat esiin ihmiset, joiden pitää joka käänteessä puolustella tapaansa elää. Oman lokeron ulkopuolinen maailma tuntuu uhkaavalta ja pelottavalta. Pitää hyökätä takaisin tai huutamalla saada hiljennettyä toisenlaiset äänet.

Kammottava olisi maailma, jossa olisi vain yhdenlaisia ääniä. Itse rakastan eniten ihmisiä, jotka eivät tunnu mahtuvan minkäänlaisiin lokeroihin.

Olen aina ajatellut, että ei minun tarvitse ymmärtää ihmisten valintoja ja ratkaisuja. Olen myös ajatellut, että miksi asiaa pitäisi edes minulta kysyä? Se ei silti tarkoita sitä etten voisi hyväksyä lähellä olevan ihmisen valintaa. Eikä se tarkoita sitä, että hylkäisin ja päästäisin irti. Ihmiset usein tietävät itse, mitä tekevät.

Onnelliset ihmiset uskaltavat iloita toisten kohtaaman onnen johdosta. He eivät ajattele, että onni on heiltä pois. Heidän ei tarvitse kokea iloa elämästä vievää kateutta eikä maailman mustaksi värjäävää vihaa ja katkeruutta. Miksi onnellista ihmistä pitäisi lyödä alas? Sen ajan voisi käyttää suuntaamalla itsekin kohti onnellisuutta ja iloa. Harvoin se tulee asettamalla itsensä moraalisesti muiden yläpuolelle.

Olen mennyt kihloihin rakastamani ihmisen kanssa. En lakkaa uskomasta ajatukseen kaiken kestävyydestä. Minulle ei ole kukaan luvannut varmasti, että heräisin aamulla. On yksi päivä kerrallaan aikaa rakastaa. Toiset ihmiset tekevät toisin kuin minä. Hyvä niin. Minä teen omalla tavallani. Mitä meidän olisi pitänyt odottaa?

Ja se riittää, että ympärillä on ihmisiä jotka iloiten onnittelevat. Sitähän sanotaan, että suurissa elämänmuutoksissa ystävyys ja aito rakkaus punnitaan, todellakin.