Havaintoja parisuhteesta

”Kelpaisi edes sen pienen hetken toiselle”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Julkaisin eilen miehen kirjoittaman tekstin hänen kosketuksen- ja seksinkaipuustaan. Tekstissään hän avoimesti kertoo, että pelkää pian pettävänsä tilaisuuden tullen vaimoaan, joka ei hänen kosketustaan tunnu enää kaipaavan.

Teksti samaistutti monia. Tässä kommentteja.

Nainen:

”Minäkin olisin voinut noin kirjoittaa. Kohta 20 vuotta olemme olleet kimpassa, lapsia, lainaa ja remonttia. Eroaminen ei ole helppo ratkaisu, vaikka onhan sitäkin yritetty. Seksiä ei juurikaan ole, mutta meillä ongelma on se, että mieheni ei kaikkien näiden vuosienkaan jälkeen tiedä mistä pidän, häntä kiinnostaa lähinnä oma nautinto ja se on hyvin nopeasti hoidettu. En ole viime vuosina enää jaksanut seksistä hänen kanssaan kiinnostua, mikä tarkoittaa kerran parissa-kolmessa kuukaudessa. Haluaisin kyllä seksiä, voi luoja kuinka paljon haluaisin että minua kosketettaisiin ja tuntisin oloni halutuksi, haluaisin pitää toista hyvänä ja tuottaa nautintoa ja saada sitä myös itse. Mutta ei, sitä vaan ei ole, ja oikeastaan tiedän ettei sitä koskaan tämän ihmisen kanssa tule olemaankaan. Ei hän halua minun vartaloni nautintoa varten ”opiskella” kun ei ole sitä tähänkään mennessä halunnut. Minua ei myöskään kiinnosta halailla tai suudella, ei edes pussata, koska olen niin kyllästynyt tähän koko tilanteeseen ja niin puutteessa, että joskus tuntuu että alapää on ihan kipeä kosketuksen puutteesta… Enpä tiedä miten tämän asian ratkaisi.”

Nainen:

”Sama meilläkin. Uin jo niin syvissä vesissä, kun tulen torjutuksi lukuisia kertoja kuukaudessa. Toistuvasti saa mennä nukkumaan itkien yksinäisyydessä. Kovaa dieettiä, kalliita ihonhoitotuotteita ja muuta, jotta edes saisi itsestä asteen paremman, että kelpaisi edes sen pienen hetken miehelleni.”

Mies:

”Seksiä viimeksi kolme kuukautta sitten. ”Runkkaa niin kuin muutkin miehet tekevät, minulla on tärkeämpääkin tekemistä”, oli vaimoni vastaus kysymykseeni, että miksi meillä ei ole seksiä. Hänelle ”tärkeämpi” tekeminen on esimerkiksi puhelin, jota hän selaa kolmekin tuntia ennen nukkumaanmenoa. Erosta puhuessani hän sanoi että voin koittaa, mutta turha vinkua sitten että et lapsiasi näe. Syyllistämistä myös siitä, että seksi on minulle lapsianikin tärkeämpää. ”Saat sinä hankkia jonkun jakorasian vaimoksesi jos se on sinulle kaikkein tärkeintä”. Tämä kaikki siinä vaiheessa, kun otin asian puheeksi. Tilanteessa jossa meillä oli ollut seksiä kaksi kertaa vuoden sisään. Todellakin aion pettää tilaisuuden sattuessa.”

 

Tällaisissa parisuhdetodellisuuksissa monet tuntuvat elävän.

X