Havaintoja parisuhteesta

”Kerroit, ettei sinusta voi tulla enkeliä, punaisten hiuksien takia, mutta sinusta tulee kaikkien sairaiden lapsien lohduttaja”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

”Näin hänet ensi kerran kahvilassa töissä, tai ei häntä voinut olla näkemättä, syntyjään punapää ja paksu, pitkä kihara tukka, vahvat pisamat peittivät ihoa ja nauravat silmät.

Mähelö nimen sait ja sillä nimellä sinua loppuun asti kutsuin, kun et suostunut kertomaan alussa nimeäsi ja mokailit aina kun kävin kahvilassa, lopulta tulit pöytääni ja sanoit -pääsen kohta töistä, hyppäätkö mukaani?

Ja minähän hyppäsin, oikeammin ajoin rinnallasi, kaksi moottoripyöräilijää yhdessä, ajoimme paljon ja yöt meni jutellen. Olimme henkisesti kuin yksi ihminen.

En tiennyt missä asuit, saatoit olla päiviä poissa, sitten taas etsit minut  jostain, et koskaan sanonut heippa, nähdään myöhemmin. Sanoit aina -”kunnes jälleen kohdataan”. Se ei sen ajan prätkäscenessä ollut ihmeellistä, joka kesä yleensä useampi lähti paremmille ajoteille ajelemaan.

Monet seikkailut ehdimme kokea, kiersimme prätkillä koko Suomen, olit toinen rakkauteni, opetit minulle paljon, tapakulttuuria, taidetta, itsehillintää, kaikesta näki, olit lähtöisin paremmista piireistä.

Parhaiten jäänyt mieleen sinusta, ”minkä pystyit tänään tekemään, et jättänyt sitä huomiselle” ja ”ystävällisyydellä saat enemmän elämältä” ja ”ei saa surra menetettyä, vaan muistella mitä hyvää siitä sai.”

Olit ollut viikon verran muualla, kun ajoit Kaivarissa rinnalleni ja vinkkasit -mennään. Ajoimme Tammisaloa kohti ja arvasin, nyt viet minut kotiasi. Ovella oli vanhempasi vastassa, heidän ilmeet olivat surulliset, mutta en voinut pidättää naurunpyrskäystä kun näin isäsi, pesunkestävä britti, se selitti hiuksesi ja pisamat. Äitisi kaappasi minut saman tien syliinsä ja itkua pidätellen toivotti tervetulleeksi perheeseen.

Kerroitte sinun syöpäsi on palannut, eikä ole mitään tehtävissä, silloin näin sinun ainoan kerran itkevän, et halunnut enää tuskallista hoitoa, se yö meni sylikkäin istuen, itkien ja keskustellen, tiesin sinun olevan uskonnollinen, kun kerroit, ettei sinusta voi tulla enkeliä, punaisten hiuksien takia, mutta sinusta tulee kaikkien sairaiden lapsien lohduttaja.

Aloimme olemaan teillä, vanhempasi ja siskosi ottivat minut perheenjäseneksi, jota olen edelleen heille. Joskus yöllä tulit oikein lähelle minua ja otit käteni ympärillesi, aavistin silloin kipujen olleen kovia tai muuten vaan olit surullinen.

Eräs syksyinen aamu lähdit taas töihin, tuttuun tapaan halasit ja sanoit -Kunnes jälleen kohtaamme. Poliisit tulivat parin tunnin kuluttua kertomaan sinun menehtyneen liikenneonnettomuudessa, olit väistänyt kolmion takaa tulevaa.

Vieläkin kuulen naurusi mielessäni ja joskus öisin tunnen hiuksesi kädessäni, se kuontalo, josta ei saanut sormia läpi ja ne aina oli tiellä, sekä suussani. Nyt jos näen sairaan lapsen, pystyn näkemään sinut siinä vierellä tukemassa hänen kampailuaan, tai löydän pitkän yksinäisen punaisen hiuksen, olet ollut läsnä.

Olen ylpeä ja onnellinen, että sain tuntea sinut, sinun jälkeesi erot ovat olleet helpompia, mitä surra menetettyä, on kaikessa ollut jotain hyvääkin.

Mähelö, kunnes jälleen kohdataan.”

X