Havaintoja parisuhteesta

Ketään ei saa jättää yksin

17.7.2019 Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Rakkaat ihmislapset.

Teen teille muutaman tunnustuksen. Sain idean tunnustuksilleni saatuani tänään lukijaltani palautteen, jossa minua pyydettiin lopettamaan tämä paskan blogin kirjoittaminen, koska minulla ei ole enää mitään sanottavaa ja en osaa olla enää humoristinen ja hauska.

Tämä on osittain varmasti totta. Blogillani oli parhaimmillaan 124 000 Facebook-seuraajaa. Tänään lukema on laskenut jonnekin 97 000-98 000 välille. Lukema on ollut laskusuuntainen viimeisen kahden vuoden ajan. Moni on kirjoittanut minulle, että ei enää halua lukea blogiani, koska en enää halua naurattaa heitä.

Ymmärrän heitä suuresti. Jos on tottunut saamaan jotain itselle kivaa ja alkaakin saada samalta ihmiseltä jotain aivan muuta, niin se saattaa pahimmillaan aiheuttaa pettymyksen. Sehän on melkein sama asia, jos menneessään seuraamaan Juha Tapion keikkaa, hän soittaisikin tiukkaa metallimusiikkia kahden tunnin ajan.

Ymmärrän senkin kommentin, jonka taannoin sain eräältä seuraajaltani, että kirjoittamani aiheet osuvat toisinaan aivan liian lähelle ja olisi mieluummin edes hetkellisesti ihanaa nauraa parisuhteelle kuin mennä tekstieni kautta oman parisuhteensa kipupisteitä kohti. Ymmärrän sen, koska olen itsekin elämässäni harrastanut pakenemista vaikeiden asioiden edessä ja teen sitä toisinaan vieläkin.

En ole koskaan halunnut olla julkinen vitsikirja. Minulla on ollut elämässäni ajankohta, jossa sarkastisten parisuhdetekstien kirjoittaminen on ollut luontevaa ja se on tapahtunut kuin itsestään. Väkisin ei ihmisiä voi hauskuuttaa. Kaikenlainen teennäisyys puskee nopeasti läpi ja jos huomaan muuttuneeni teennäiseksi, niin se on viimeistään se aika, kun tämä kaikki pitää lopettaa.

Kulunut alkuvuosi on ollut minulle henkisesti vaikea. Minulla on kaikki hyvin. Ihanat lapset, vaimo ja intohimona kirjoittaminen. Olen silti osannut olla pitämättä itsestäni tarpeeksi huolta ja se on tehnyt minusta vain puolikkaan kokonaisesta. Olen kuormittanut itseäni huolentäyteisillä ajatuksilla ja stressannut itseni uupuneeksi. Kyllä teistä moni varmasti tietää tunteen, että mitään ei saa oikein tehtyä ja mihinkään tartuttua. Aika on kuin vanukas, joka hiljalleen valuu lusikasta pois.

Uupumukseksi se minulle sanoitettiin.

Elämä on satunnaisen ajan kestävä erilaisista ajanjaksoista koostuva kokonaisuus. Toisinaan silkkaa valoa ja vimmaa ja toisinaan taas paksuja tummia pilviverhoja ja saamattomuutta. Se vain on niin, vaikka sitä ei aina halua itselle myöntääkään, että vain yksi ihminen on vastuussa siitä, että jääkö sinne verhojen taakse piiloon lopullisesti, vai lepääkö hetken ajan ja avaa verhot kutsuen uuden valon ja vimman saapuvaksi.

Josta päästään viimeiseen tunnustukseeni. Rakastettavin osa julkisesti kirjoittavana on se, kun yksikin ihminen kirjoittaa minulle julkaisemani tekstin jälkeen, että teksti antoi hänelle lohtua ja voimaa. Vaikka samasta tekstistä tulisi kymmenen paskaa kommenttia, niin se yksi saa kirjoittamaan seuraavankin tekstin.

Sitä varten me täällä olemme. Antamassa kosketuksia toisillemme. Ehkä kaunein kosketus on rakkaimmaltaan saatu fyysinen kosketus, mutta tärkeää on saada kosketuksia ihmisiltä, joita ei edes tunne. Itse saan niitä musiikista, kirjallisuudesta, valokuvista, elokuvista, näytelmistä, kuvataiteesta, runoudesta ja ihan kaikesta mahdollisesta taiteesta. Taiteesta, jonka syvin tarkoitus on mennä ihmistä lähelle joko rakastellen tai ravistellen.

Minä olen reilun kuuden vuoden ajan halunnut rakastella ja ravistella ihmisiä sanoillani. Joskus olen onnistunut ja joskus taas en. Toisinaan tulee julkaistua kelvottoman huono teksti, mutta toisinaan taas teksti, johon saa palautteena jonkin kauniin kommentin. Kuulee, että on koskettanut.

Kuten aiemmin kirjoitin, niin elämä on satunnaisen ajan kestävä erilaisista ajanjaksoista koostuva kokonaisuus. Jokainen meistä saattaa olla elämässään tilanteessa, jossa jokin yksittäinen, tuntemattomaltakin tullut sana tai laulu saattaa muuttua niin merkitykselliseksi kosketukseksi, että se omalta osaltaan puhaltaa paksuja pilviverhoja kauemmaksi edes hetkellisesti.

Minä jatkan kirjoituksiani, on ne sitten toisinaan paskoja tai vähemmän paskoja. Kirjoittaminen on itsellenikin lohdun pesä, jonka sylissä on helppo ja hyvä olla. En tiedä, tulenko tulevilla teksteillä naurattamaan ihmisiä vai en, mutta jos yksikin ihminen kirjoittaa tulleensa lohdutetuksi tai kosketuksi, niin olen saanut enemmän kuin olen uskaltanut edes koskaan toivoa.

Loppuun haluan vielä sanoa, että pitäkää toisistanne huolta, mutta ennen kaikkea, pitäkää itsestänne huolta. Sillä jos ette pidä itsestänne huolta, niin pian ette jaksa tai osaa pitää mistään muustakaan.

Ketään ei saa jättää yksin.

Lue myös

Suosittelemme