Havaintoja parisuhteesta

Kevyempi paikka elää

17.7.2018 Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Joskus mietin, että tunnenko häpeää ja syyllisyyttä siitä, että en ole pystynyt tarjoamaan lapsilleni ydinperheen turvaa. Sitä, että lapsilla olisi vain yksi koti. Sitä, että lapsen ei tarvitsisi tuntea toisen vanhemman ikävää hänen luota poissa ollessaan. Sitä, että kaikki olisi jotenkin yksinkertaisempaa ja helpompaa. Kyllä sen ajatuksen helposti ymmärtää, että parisuhteeseen tulee jäätyä lasten takia, vaikka romanttinen rakkaus puolisoaan kohtaan olisikin sammunut.

Eräs nainen kirjoittaa minulle viestissään, että ero tuntuu ylitsepääsemättömältä ajatukselta, koska silloin menettäisi päivittäisen oikeuden nähdä omia lapsiaan. Koskettomuuden ja seksittömyyden hän on ratkaissut sillä, että on ajautunut muutaman kerran viimeisen vuoden aikana vieraisiin vuoteisiin. Kokeakseen sitä, mistä omassa parisuhteessaan jää kroonisesti paitsi. Kosketuksesta ja tunteesta olevansa haluttu. Ihmisen pitäisi parisuhteessaan tuntea olevansa maailman rakastetuin ja halutuin. Jos ihminen ei sitä koe, hän helposti saattaa oirehtia tavalla tai toisella.

Olen saanut viestejä eronneilta vanhemmilta. Viesteissään he ovat syyllistäneet itseään siitä, että ovat päättäneet lähteä parisuhteesta. Suhteesta, joka ei ole antanut heille enää yhtään mitään muuta kuin ympärillä rullaavan arjen. Yksi heistä kirjoittaa jopa niinkin voimakkaasta syyllisyydestä, että tuntee tuhonneensa lapsensa tulevaisuuden. Hänestä tuntuu vaikealta nähdä toisen vanhemman ikävä lapsensa kasvoilla ja vaikea kestää omaa ikävää lastansa kohtaan.

Muuten hän kirjoittaa, että on niin paljon helpompi hengittää. Olla tuntematta sitä suurinta yksinäisyyttä, mitä ihminen voi parisuhteessaan kokee, kun ei saa ihmiseltään kosketuksia, sanoja, katseita, seksiä, lohtua, turvaa tai yhtään mitään, mikä parisuhteeseen soisi kuuluvan. Olla pelkäämättä, että sanoo vääriä sanoja väärällä hetkellä aiheuttaen aggressiivisen vastareaktion puolisoltaan. Saada elää vapaasti.

Silti syyllisyys siitä, että ei ole pystynyt tarjoamaan lapselle yhtä ehjää kotia painaa häntä ja hän tulee miettineeksi, että olisiko sittenkin pitänyt jäädä. Kestää rakkaudeton parisuhde. Pysyä yhtenä perheenä, vaikka kaikki parisuhteeseen kuuluva olikin ympäriltä jo aikaa sitten kuollut. Uskoa ystäväänsä, joka sanoi hänelle, että kyllä rakkaudettomat vuodet jaksaa ajatuksella, että tulee tarjonneeksi lapselle ehjän perheen. Erota voi sitten, kun lapset ovat muuttaneet pois.

Syyllisyys ja häpeä. Kaksi tunnetta, joka pienentää ihminen olemattomaksi ja näkymättömäksi. Saa elämään elämää kuin anteeksipyydellen elämässä tehtyjä ratkaisujaan. Syyllisyys ja häpeä saattaa luhistaa ihmisen. Ehkä me tulemme tehneeksi elämässä asioita, jotka aiheuttavat syyllisyyttä. Syyllisyys on hetkellisesti hyvä tunne. Se kertoo, että on tullut ylittäneeksi rajansa. Ei siihen silti ole syytä jäädä rypemään. Mitä ikinä elämässämme teemmekään ja mihin ratkaisuihin koskaan päädymmekään, niin meidän pitää seistä niiden takana ja kantaa vastuu niiden seurauksista.

Onhan se ihanaa ja hienoa, että toisinaan tulee nähdyksi niin sanottuja ehjiä ydinperheitä. Sellaisia, joissa vanhemmat ovat yhdessä rakkauden eikä vain lasten vuoksi. Se on jopa kadehdittavan kaunista. Monella onnen löytyminen on vaatinut rajuja ja isoja ratkaisuja. Minä kuulun heihin. Eihän se hyvältä tunnu kuulla lapsensa oppineensa kävelemään niin, että itse ei ole sitä hetkeä ollut todistamassa. Kyllä siinä hetkessä olisi halunnut olla paikalla.

En silti syyllistä itseäni, enkä tunne häpeää. Eivät ne ratkaisut helppoja ole olleet. Olen itse valinnut tämän kaiken. Olen valinnut sen, että en näe lapsiani päivittäin. Lapsen ikävä ja oma ikävä pitää vain osata käsitellä ja kestää. En osaa hävetä rakkautta ja sitä, että olen onnellinen ja rakastunut. Tietenkin olen hävennyt niitä loukkaavia tekoja, joita olen elämäni aikana ihmisille mahdollisesti tehnyt, mutta siihenkään häpeään en ole halunnut jäädä rypemään. Olen pyytänyt anteeksi ja antanut itselleni anteeksi. Armollisuus tekee maailmasta kevyemmän paikan elää.

Sitä haluaisin muillekin eronneille sanoa, että itseään pitää osata rakastaa niin paljon, että ei tule koskaan hukkuneeksi häpeään.

Me emme koskaan elä kenenkään muun elämää kuin omaamme.