Havaintoja parisuhteesta

Kiima, joka kestää

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Haluan kertoa teille tarinan alkuhuumasta. Tuosta mystisestä sanasta, jota on käytetty kuvaamaan rakastumisen jälkeistä aikaa. Siitä samasta sanasta, jonka perään kyynisimmät meistä haluavat laittaa perään lauseen, joka kuuluu jotenkin seuraavalla tavalla:

”Kyllä se kiima siitä vielä tasaantuu, kunhan aika kuluu ja arki pääsee kunnolla parisuhteeseen.”

No kyllä te tämän tiedätte. Se on sitä kuuluisaa suomalaista onnen vähättelyä, josta esimerkkinä mainittakoon sananlaskut ”itku pitkästä ilosta” ja ”se joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa”. Vuoden alkuhuumasta johtuva rakkauskiima muuntuu ennemmin tai myöhemmin neljäksikymmeneksi seuraavaksi vuodeksi arkiseen tahtotilaan, jossa rakkaus lopulta vasta punnitaan.

Koska eihän parisuhde kiimaa ja nautintoa ole, vaan arkea ja tahtomista. Niin kuin tätä kaikkea ei voisi hienoilla rakkaustaidoilla yhdistää ja saada arjesta sopivan ihanaa parisuhdekiimaa. Kyllä sitä siinä imuroitaessa ja pyykkiä pestessäkin voi parisuhdearkeensa huumaa saada. Siinähän se tahtotila vasta punnitaankin. Tahtooko flirttailla imuroitaessa rakkaalleen ja lakanaa taiteltaessa kaatua rakkaansa kanssa sen lakanan päälle ja rypistää se saman tien uudelleen?

Sitä tarkoittaa parisuhteen tahtotila. Huomaa rakkaansa ja rakastaa sillä voimalla, jolla rakastettu ansaitsee tulla rakastetuksi. Täysillä. Ei se tahtotila sitä ole, että kolmekymmentä vuotta on yhtä hampaiden yhteen puremista ja piinaa, mutta siinä tahtoo silti vain olla, koska papin edessä on kerran luvattu.

Mennään takaisin alkuhuumaan.

Alkuhuuma syntyy kahden ihmisen välisestä rakastumisesta. Heidän välilleen syntyy rakkaus ja he kokevat mitä suurinta fyysistä ja henkistä vetovoimaa toisiansa kohtaan. Jotkut puhuvat, että kahden ihmisen väliset kemiat osuvat kohdilleen. Minä puhun kahden toisilleen oikean ihmisen kohtaamisesta. Rakastuminen johtaa rakkauskiimaan, jossa rakkaansa viereltä ei tahtoisi olla yhtäkään hetkeä poissa.

Jari Sarasvuo on verrannut rakastumisesta johtuvaa alkuhuumaa psykoosiksi. Ihminen ei kuuntele järjen ääntä, vaan antaa tunteensa viedä kohti sitä, minne tunne haluaa ihmistä viedä. Ihminen on kuskattavan paikalla. Kuskina toimii ihan joku muu. Siinä tapauksessa, jos antautuu sen jonkin muun vietäväksi. Valinnoistahan tämä elämä pääosin koostuu.

On sanottu, että parisuhteen alkuhuuma kestää maksimissaan kaksi vuotta. Sen jälkeen alkaa tasaantuminen ja rakastuminen muuttuu rakastamiseksi. En minä tuosta täysin eri mieltä ole. Eihän sellaisessa elämänmittaisessa jatkuvassa kiimassa ole terveellistä elää. Käy vanhemmiten sydämen päälle. Silti uskallan epätieteellisesti väittää, että edes kahden vuoden mittainen alkuhuuma ei ole mahdollinen kuin itselleen oikean ihmisen kanssa. Ilman sitä ei ole seuraavia yhteisiä vuosikymmeniä. Jos rajataan ulkopuolelle parisuhteet, jossa ollaan tavasta ja tottumuksesta ja koska siinä pitää vain olla.

Sitä paitsi, kuten aikaisemmin kirjoitin. Alkuhuuma jatkuu läpi elämän, jos sen haluaa jatkuvan. Parisuhdettaan voi halutessaan pienentää ympärillä pyörivän arjen alle. Aina voi selitellä koskemattomuutta ja huomioimattomuutta kiireellä. Aina löytyy hyviä tekosyitä olla panostamatta rakkauteen. Se kun vain on silti niin, että arki pyörii meidän kaikkien ympärillä. Silti sen sisällä on hyvin monia rakkauspareja, jotka haluavat rakastella kesken lakanan taittelemisen. Eivät he joka käänteessä selitä tekemättä jääneitä rakkausasioita arjen kiireellä. Ihminen, joka haluaa, keksii keinot. Ihminen, joka ei halua, keksii tekosyyn.

Ihmiset, jotka haluavat rakastaa ja panostaa rakkauteensa, säilyttävät alkuhuuman.

Elämänmittaisesti.

Mitä kukin elämältään ja parisuhteeltaan haluaa.

Lue myös

X