Havaintoja parisuhteesta

”Kiitos että olet isi tyttärelleni”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

”Erosin tyttäreni isästä tytön ollessa 1 vuotias. Nykyisen puolisoni tapasin reilun puolen vuoden eron jälkeen. Jo ensimmäisestä tapaamisesta lähtien hän on tullut hyvin toimeen pienen silloisen 2 vuotiaan tyttäreni kanssa. Nopeasti tyttö kiintyi häneen ja hän tyttäreeni.

Muutimme nopeasti yhteen, koska se tuntui luonnolliselta. Heidän välille alkoi muodostua lämmin, luotettava, rakastava suhde. Kun tyttö alkoi oppia puhumaan, kutsui hän miestäni isiksi. Se on ollut niin luontevaa. Ulkoapäin ei erottaisi, että hän ei ole biologinen isä tytöllemme.

En olisi ikinä voinut kuvitella löytäväni ihmisen, joka pitää toisen lasta oikeasti, kuin omanaan.
Halaa, pusuttelee, hassuttelee ja on omistautunut täysin isin rooliin. Isi tekee iltapesun ja harjaa tytön hentoja hiuksia. Isi on viimeisenä peittelemässä nukkumaan ja antaa hyvän yön suukon. Isi nousee öisin, kun tyttö huutaa isiä viereisestä huoneesta ja lohduttaa takaisin nukkumaan.

Haikeus iskee isille, kun tyttö lähtee joka toinen viikonloppu biologiselle isälleen. Kokee välillä pelkoa siitä, että tytön kasvaessa hän erottaa isin biologisesta isästään. Hän ikävöi tyttöä ja tyttö häntä. Hän ottaa tytön kaikkialle mukaan ja on ylpeä juuri minun tyttärestäni. Hän on juuri sellainen isi hahmo, jota olen toivonut lapselleni. Onnellisuuden määrä, kun näen heidät yhdessä, pienen tyttäreni kädet tiukasti kiinni isin kaulassa sanoen ”ikävä isiä”.

Kiitos, että olet isi tyttärellemme.”

X