Havaintoja parisuhteesta

Kiitos

6.12.2018 Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Pienen joen yli menee lyhyt silta. Sillan alla majailee kymmenittäin sorsia. Vaikka on vielä aamuhämärää, niin jäämme tyttäreni kanssa katsomaan hetkeksi niitä. Hän osoittelee niitä sormella rattaistaan ja heiluttelee hyvästiksi jatkaessamme matkaa bussipysäkille ja bussilla kohti päiväkotia, jossa tyttäreni viettää arkipäivänsä.

Minulla on tapana kysyä vanhemmalta tyttäreltäni, että mitä ruokaa koulussa oli. Ainakin muutaman kerran viikossa hän vastaa, että pahaa ruokaa. Olihan niitä pahoja ruokia, muistan itsekin. Kesäkeitto tai jokin kummallinen ruoka, jota kananmunakastikkeeksi kutsuttiin. Niinä päivinä tuli syötyä muutama näkkileipä enemmän kuin normaalisti.

Suomalaisesta yhteiskunnasta on sanottu, että se on yksi maailman tasa-arvoisempia yhteiskuntia. Olemme luoneet järjestelmän, jossa jokaisella on mahdollisuus ponnistaa taustastaan huolimatta kohti tavoitteitaan ja unelmiaan. Järjestelmän, jossa syntymisellä huonoihin oloihin ja aineelliseen köyhyyteen ei ole välttämättä ollut suoraa yhtäläisyysmerkkiä tulevaan huono-osaisuuteen.

Joukkueurheilussahan on olemassa sääntö, että joukkue on tasan niin hyvä, miten hyvä sen joukkueen heikoin lenkki on. Sama pätee myös yhteiskunnassa. Mitä paremmin kohtelemme yhteiskuntamme heikointa lenkkiä, sitä vahvemmasta yhteiskunnasta on kyse. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että annamme kaikille yhtäläiset oikeudet kehittää itseään ja tulla paremmaksi.

Tämän vuoksi rakastan termiä nimeltä hyvinvointivaltio. Ilman yhteiskunnallista turvaa, monet meistä olisivat pudonneet heikkoina hetkinä sinne, mistä kukaan ei olisi ottanut kiinni. Itse olen elänyt nuoruuteni työttömyyden keskellä ja ilman suomalaista hyvinvointivaltiota minulle olisi varmasti käynyt paljon huonommin kuin nyt on käynyt. Minulle annettiin esimerkiksi taloudellinen mahdollisuus käydä lukio, vaikka sitä mahdollisuutta vanhemmillani ei olisi ollut antaa.

Tänään vietetään Suomen Itsenäisyyspäivää. Juhlimme monessa paikassa tätä pohjoista pimeintä aikaa viettävää valtiota, joka pitää sisällään monia tarinoita. Minä haluan tekstilläni kiittää heitä, jotka taistelullaan saivat aikaan tätä yhteiskuntaa koossapitäviä asioita kuten yleisen äänioikeuden, ilmaisen peruskoulujärjestelmän, julkisen terveydenhuollon, subjektiivisen päivähoito-oikeuden, lakko-oikeuden, sosiaaliturvan sekä ilmaiset kirjastot.

Ennen kaikkea halua kiittää heitä, jotka jaksavat tänään ajaa sellaista politiikka, jossa nämä kaikkia suomalaisia hyödyttävät hyvinvointivaltion peruspilarit toimisivat sellaisina myös jatkossa. Kiitän siksi, koska paine tehdä toisenlaista politiikkaa tuntuu kasvavan vuosi vuodelta ja tämä toisenlainen politiikka nakertaa hyvinvointivaltion perusteita liiallisella yksityistämisvimmalla, rajoituksilla päivähoito ja lakko-oikeuksiin, heikentämällä sosiaaliturvaa ja onpahan erään suusta ehdotettu myös pientä maksua jokaisesta kirjastosta lainatusta kirjasta.

Pitäisi muistaa, että hyvinvointivaltiossa jokaiselle luodaan mahdollisuus pyrkiä kohti tavoitteitaan ja unelmiaan. Jos onkin niin, että se kaikki on meille jokaiselle mahdollista, niin mahdollista on myös se, että syystä tai toisesta johtuen kuka tahansa meistä saattaa myös hetkessä tippua korkealta pohjalle. Jos silloin huomaamme, että meillä ei enää olekaan yhteiskunnallista turvaverkkoa ympärillämme, niin tästä yhdessä rakennetusta maastamme tuleekin pelkkä vahvojen selviytyjien kehto, jossa heikoin lenkki anelee kadunkulmassa vapisevin käsin edes yhtä armon almua.

Päiväkodissa tuoksuu riisipuuro. Siellä vietetään pikkujouluja. Huone on jouluvaloineen ja joulutuoksuineen tunnelmallinen. Hoitaja ottaa tyttäreni syliin ja toivottaa tervetulleeksi. Minä poistun paikalta turvallisin mielin, sillä tiedän, että tyttäreni saa päiväkodissa parasta mahdollista hoitoa, jota arvokasta työtä tekevät hänelle antavat.

Kiitos.