Havaintoja parisuhteesta

Kiltin miehen syndrooma

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”Huomasin, että kaipasit tarinaa kiltiltä mieheltä.

Minä olen kiltti mies. Voi kai sanoa, että olin kiltti mies. Olin liian kiltti mies. Niin minulle sanoi terapeuttini. Kiltteyteni on maksanut minulle kaksi avioliittoa.

Palataan alkulähteille. Minä tulen perheestä, jossa kauniita ja kannustavia lauseita ei jaettu. Enemmänkin minua lannistettiin. Koen, että elin lapsuuteni ja nuoruuteni ilmapiirissä, joka kertoi minulle päivittäin, että kuka sinä oikein kuvittelet olevasi.

Tämä tuli ilmi muun muassa silloin, kun teininä aloin kasvissyöjäksi. Minulle tehtiin silti liharuokia. Sanoin, että voin alkaa tehdä itse omat ruokani. Siihen äitini vastasi, että siitä vain, kunhan myös ostat itse raaka-aineesi. Jos ei normaalien ruoka kelpaa, niin sitten olet omillasi. Söin lihaa pakotettuna. En lähtenyt taistelemaan vastaan, koska olin liian kiltti.

En uskaltanut panna vastaan, sillä lapsuuttani varjosti molempien vanhempieni alkoholiongelma. Pelkäsin, että jos olen hankala, niin vanhempani juovat yhä enemmän siksi, koska olen niin hankala. Aloin suorittaa lapsuuttani olemalla korostetun huomaamaton ja kiltti.

Ensimmäinen avioliittoni kesti kuusi vuotta. Olin siinä korostetun huomaamaton ja kiltti. Vaimoni oli voimakastahtoinen nainen. Voidaan kai sanoa, että hän vei ja minä vikisin. En osannut muutakaan. Mallinsin lapsuudesta opittua kaavaa. Aloitin suorittamaan puolisouttani.

Opin nopeasti avioliiton aikana, että en ole jälleen yhtään mitään. Vaimoni ei ollut millään tavalla kannustava, vaan hyvin kriittinen ja lannistava. Tein kotitöitä enemmän kuin vaimoni. Hän ei esimerkiksi suhteemme aikana imuroinut kertaakaan ja ruuan valmistin pääosin minä.

Ohjeita hän sitä vastoin antoi ja jos en niitä noudattanut, niin kritiikkiä. Vaikka minä vain imuroin meillä, niin hänen mielestään olin siinä huono. Ruoka oli mautonta ja sotkin liikaa paikkoja. Minä otin kaiken vastaan. Aivan kaiken. Turhautumiseni purin harrastamalla maanisesti liikuntaa.

En osannut laittaa vastaan. En ollut koskaan oppinut. Ajattelin, että rakkaus pitää ansaita olemalla helppo ja vaivaton. Sitä minä olin. Samalla tein vaimostani kotityrannin, sillä en asettanut hänelle rajoja, vaan otin kaiken vastaan.

Samaan aikaan kaipasin hyväksyntää ja sanoja, jotka ottaisivat vastaan. Lopulta sainkin niitä. Tosin en vaimoltani, vaan suhteen ulkopuolelta. Rakastuin ihmiseen, joka tuntui hyväksyvän minut. Kuinka hyvältä tuntuikaan saada yksi ihaileva ja hyväksyvä katse. Petin vaimoani enkä edes tuntenut siitä syyllisyyttä. Koin, että olen siihen jopa oikeutettu.

Sen jälkeen halusin erota. Ero oli kivulias. Onneksi meillä ei ollut lasta. Olen varma, että vaimoni olisi lapsen kautta tehnyt erosta verisen. Eron jälkeen olin samantien uudessa suhteessa. Kaikki tuntui uudelta ja hyvältä, kunnes aikaa kului ja mikään ei tuntunut uudelta ja hyvältä, vaan samalta vanhalta ja saatanan pahalta.

Toinenkin vaimoni oli voimakastahtoinen. Kaikki meni samoihin uomiin kuin edellisessä avioliitossa. Minä otin vastaan aivan kaiken. Aivan kaiken. Tämä suhde oli siinä mielessä erilainen, että me synnytimme lapsen. Sen jälkeen elämä muuttui isoksi helvetiksi.

Sama kuvio. Minä en tuntunut osaavan yhtään mitään. Edes vaippaa vaihtaa oikein. Minä otin kaiken vastaan. Purin turhautumiseni maaniseen liikkumiseen ja työntekoon. Mikään ei ollut muuttunut. Miten olisi voinut? Minähän en ollut käsitellyt lapsuuttani ja edellistä eroa millään tavalla.

Kunnes jälleen ulkopuolinen rakastuminen.

Tässä kohtaa kuvioon astui vanha naispuolinen ystäväni, joka tunsi minut kaukaa menneisyydestä lähtien. Hän siis todellakin tunsi minut. Hän suorastaan pakotti minut terapiaan. Sain hyvän terapeutin ja silmäni avautuivat.

En olisi edes halunnut nähdä niin paljoa kuin näin. Ymmärsin olleeni kaksi kertaa naimisissa äitini kanssa. Ihmisten, jotka eivät nähneet minussa mitään hyvää. Olin suhteessa se sama nuori mies, joka haluaisi syödä kasvisruokaa ja saavansa siihen hyväksynnän.

Turhaan.

Sama lapsi, joka kiltteydellä yrittää miellyttää ja miellyttämisellä yrittää saada hyväksynnän.

Turhaan.

Olen eronnut kaksi kertaa. En aio aloittaa uutta suhdetta pitkään aikaan. En ole vielä siihen valmis. Haluan elää itselleni ja itsenäistyä. Ehkä joskus olen kykenevä tasapainoiseen ja tasa-arvoiseen parisuhteeseen, mutta näin keskeneräisenä en halua mennä kenenkään muun elämää pilaamaan.

Seuraavassa suhteessa en enää ole niin kiltti. Kasvatan sitä ennen oman tahdon. Nyt on hyvä näin. Olen hyvä isä lapselleni ja hyvä itselleni.

Niin ja olen alkanut jälkeen kasvissyöjäksi.”

Lue myös

X